Eka viikko

Onko Chamonixin puuteri parempaa kuin Los Angelesin hiekkadyynit? Ja kumpi on vaarallisempi paikka uutena vuotena, senaatintori vai Chamonixin keskusta? Entä missä voi hiihtää New Yorkin keskuspuistossa?

Vietin uuttavuotta alpeilla poikieni kanssa. Vuoden kolmantena päivänä huomasimme, että olimme sattumalta onnistuneet hiihtämään kolmessa maassa, käytyämme Verbierissä, Courmayeurissa ja Chamonixissa. Sain tästä idean jatkaa yritystä hiihtää joka päivä eri maassa.

En aivan onnistunut siinä, mutta viikon lopussa olin onnistunut kokeilemaan suksiani vielä myös Granissa ja työmatkan ohessa Los Angelesissa ja New Yorkissa. Eikä aikaakaan kulunut kuin muutama aamun ja illan hetki.

Päivä yksi: Verbier

Chamonixin hissiliput ("Mont Blanc Unlimited" versio) mahdollistavat hiihtämisen Chamonixin lisäksi myös Sveitsin Verbierissä ja Italian Courmayeurissa. Päätimme käyttää lippumme niiden täydestä arvosta, ja ensimmänen kohde oli Verbier. Automatka vuorten yli on mahdollista hyvällä säällä talvellakin, ja kestää vain tunnin. Verbierin päässä kannattaa käyttää hyväksi Le Châblen kylää, sillä tehokas gondolihissi Les Ruinettesiin alkaa jo tuolta, ja kylästä löytyy parkkipaikkoja helpommin kuin itse Verbieristä. Ja Verbierin haastavan serpentiinitien voi jättää ajamatta. Verbierissä ei hissistä tarvitse nousta, vaan kannattaa todellakin jatkaa suoraan Les Ruinettesiin ja välttää hissijonot.

Lounaspaikaksi voin suositella Col Des Gentianesin ravintolaa Mont Fortin gondolihissin vieressä. Uusi kupolirakennus on mielenkiintoinen ja toimii hyvin. Ja tietenkin se Mont Fortin musta rinne on hyville hiihtäjille pakollinen kokemus. Afterski taas hoituu ilmeisesti parhaiten Fer a Chevalissa, Verbierin päähissiasemalta muutama sata metriä alaspäin tietä. Tai ainakin paikalliset tuttuni tuntuivat viettävän aikaansa siellä.

Päivä kaksi: Chamonix

Kuten muutkin paikat alpeilla, Chamonix on tänä vuonna kärsinyt lumen puutteesta. Ja hieman paradoksaalisesti lumivyöryvaarallisista olosuhteista rinteiden ulkopuolla.

Hiihdimme paljon Breventin alueella, ja myös siinä hieman kivisessä (ja suljetussa) rinteessä joka palaa hiihtoalueelta Chamonixin kaupunkiin. Mutta löysimme toki myös uutta lunta, kun sää muuttui lumisateiseksi. Pidin erityisesti Les Houchesin Schuss Des Damesin mustasta rinteestä ja sen viereisestä metsästä (josta kuva alla). Sekä tietysti Breventin Charles Bozon -rinteestä. Tämä rinnehän on hyvissäkin olosuhteissa haastava, rinteeksi erittäin jyrkkä kumpareikko. Ja jäisissä olosuhteissa vielä haastavampi.

Chamonixin uudesta vuodesta vielä sen verran, että jos teitä epäilyttää mennä uutena vuotena Helsingin senaatintorille, ei varmaan kannata mennä myöskään Chamonixin keskustaan. Shamppanja ja raketit lentävät, myös väkijoukossa. 

Aiguille du Midiltä ei vielä päässyt laskemaan Vallee Blanchea, mutta huipulla oli kuitenkin uusi turistihoukutus: Step Into Void. Tämä lasinen koppi tyhjän päällä on hauska kokemus hiihtomatkan lepopäivänä. Koppiin ei kuitenkaan pääse ilman huopatossuja :-)

  

 

Päivä kolme: Courmayeur

Luminen sää jatkui Courmayeurissa. Hissilippumme kelpasivat taas täällä, mutta kuten Verbierissäkin, ne pitää ensin käyttää paikallisessa lipputoimistossa. (Ja jos Chamonixin lippu on ostettu verkosta eikä lipussa ole voimassaoloaikoja, on kuitti pakko olla mukana.)

Jostain syystä olen aina pitänyt Courmayeurin takarinteistä, esimerkiksi Zerotta hissistä. Nyt uuden vuoden aikaan niin hissit kuin kaikki muutkin paikat olivat ruuhkaisia. Esimerkiksi Zerottaan piti jonottaa 45 minuuttia.

Alla olevassa kuvassa on Peindentin hissilinja, jonka pystyi juuri ja juuri hiihtämään alusta loppuun. Paikalla oli sellaiset 40 senttiä pehmeätä puuteria, mutta ei juuri mitään muuta kuin kiviä ja risuja sen alla.

 

Päivä neljä: Grani

Kun palasimme alpeilta, luin iltapäivälehdestä, että meteorologit suunnittelivat talven peruuttamista. Talvi on tosiaan ollut huono Suomen eteläisissä osissa. Meillä ei ole ollut yhtään lunta. Mutta kentältä tullessamme päätimme kuitenkin kurvata Granin rinteen kautta. Sulamaisillaan olevaa tykkilunta oli vielä hieman jäljellä, joten hiihdin muutaman metrin ja keräsin neljännen maan neljäntenä päivänä. Tai yönä, vierailu osui keskiyön aikaan.

Päivät viidestä seitsemään: Aidan takana LA:ssa

Viisi tuntia kotiinpaluun jälkeen olin taas matkalla: työni vei minut Los Angelesiin. Erittäin kiinnostavia ihmisiä ja asioita! Mutta myös ongelma sen hiihdon kannalta: ei aikaa eikä lunta. Keksin kuitenkin lähteä ulos aikaisin aamulla, siihen aikaan kun muut olivat vielä aamiaisella tai aamulenkillään.

Mutta mitenkäs sen lumen puutteen kanssa? No, miten olisi hiekka? Losissa on tietysti rannat täynnä hiekkaa, mutta löytyisikö jostain hiekkadyynejä tai mäkiä? Kävi ilmi, että aivan naapurissani sijaitsi Sand Dune Park, ilmeisesti ainoa Los Angelesissa jäljellä oleva hiekkadyyni. Tämä 30-metrinen kukkula on todella hauska kuntoilupaikka: juokseminen dyyniä ylös ja alas on tehokasta ja maisemat kauniiita. Pehmeän hiekan vuoksi jokainen matka huipulle vaatii paljon kiipeämistä, kun joka askeleella vajoaa alaspäin hiekan mukana. Jo muutama kierros tekee hyvää. Paljon hauskempaa mikään kuntosali tai hotellin juoksumatto!

En tiedä, onko kenellekään tullut mieleen laskea tätä dyyniä. Laskemiseen dyyni on parempi kuin useimmat näkemäni hiekkarinteet. Eli pitkä ja jyrkkä. Jyrkkyys on olennaista, koska hiekan kitka tekee etenemisestä muuten vaikeaa. Tällä dyynillä pääsin sentään alas, mutta jyrkkyyttä voisi olisi voinut kyllä olla vieläkin lisää paremman vauhdin saamiseksi. Laskin yhden kierroksen, palasin autoon, vaihdon siistit vaatteet, ja lähdin kello 9 alkavaan kokoukseeni.

Mutta dyynissä oli vielä yksi mielenkiintoinen piirre: sen käyttö on hyvin tarkasti säädelty ja vartioitu. Yritin käydä siellä jo edellisenä iltana, kentältä tullessani, se kun sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä LAX:sta. Mutta dyyni on aidattu ja alue on täytetty varoituskylteillä. Olisin todennäköisesti kiivennyt aidan yli, mutta Internetin mukaan poliisi valvoo aluetta tarkasti ja sakottaa herkästi alueelle luvatta tulevia. Ilmeisesti kaikki muu rikollisuus on jo saatu kitkettyä Losista? Syy tähän kaikkeen on paikallisen yhteisön, Manhattan Beachin pelko häiriöistä ja melusta. Asuinalue alkaa suoraan dyynin vierestä, mutta onhan tuo pelko nyt täyttä liioittelua. Jokamiehenoikeus ei taida päteä täällä! Dyynille pääseminen vaatii varauksen kaupungin toimistossa tai netissä. Portilla täytyy sitten maksaa 1$ kahdelle (!) vartijalle. Saatavilla olevat ajat varauksille ovat hyvin rajoitettuja (8-16) ja vain muutamalle ihmiselle kerrallaan. Surullista, koska tämä dyyni olisi todellinen aarre paikallisille lenkkeilijöille ja lapsille. Miksi, voi miksi se on näin rajoitettu?

 

Päivä kahdeksan: Central Park

Paluumatkalla lentoreittini vei minut muutamaksi tunniksi New Yorkiin. Toivuttuani neljän tunnin yöunista öisellä LAX-JFK lennolla ja aamuisesta puhelinkokouksesta käväisin New Yorkin keskuspuistossa katsomassa lumitilannetta. Olin yrittänyt osua puistoon lumiseen aikaan jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta se ei ollut koskaan onnistunut. Tällä kertaa New Yorkissa oli erittäin kylmää, -12 astetta, ja muutama päivä sitten oli tullut paljon lunta. Suurin osa lumesta oli kuitenkin jo lähtenyt pois. Löysin kuitenkin varjoisan kohdan, jossa oli loivassa rinteessä lunta ehkä noin kymmenen metrin matkalla. Orthexin legendaariset minisukset jalkaan, mäki alas, ja sitten takaisin kentälle seuraavaa lentoa varten. Keskuspuisto oli nyt kerätty.

Lopputulos

Kahdeksan päivää, viisi maata ja kaksi USA:n osavaltiota. Ehkä oudointa tässä on se, että kaikesta tästä jäi parhaiteen mieleen se aurinkoinen hiekkadyyni Losissa, vaikka kierroksessa oli mukana myös Chamonixin puuteri. Miksi?

Kuvat ja videot (c) 2013 Jari Arkko ja Olli Arkko. This blog is also available in English.

jariarkko