Kenguruvuori

Käännös vasempaan, kenguru hyppää oikealle. Ja sama toiseen suuntaan. Lasken alas Legges Tor-vuoren takaseinää Tasmaniassa, ja edelläni hyppii kenguru joka lienee yhtä hämmästynyt vuosikymmenen isoimmasta lumisateesta kuin mekin. Hieman erilainen hiihtokokemus! Tätä ei Granin rinteessä näkisi. Hiihdimme myös villihevosten, opussumien ja muiden eläinten seurassa. Oikeastaan kaikki luonto Australiassa on hienoa. Kuten nyt vaikkapa nuo värikkäät ja monimuotoiset puut.

Kesäni oli kulunut lähinnä töiden parissa, kokouksissa jotka osuivat juuri tyypilliseen loma-aikaamme. Niinpä lyhyen yhteisen loman jälkeen lapset menivät kouluun, vaimo töihin, ja minä lähdin kaverini Teron kanssa seikkailemaan Australian vuorille. Laskettelun ja luonnon lisäksi halusin päästä myös kiipeilemään. Helpoin vuori mantereiden huipuista olisi lähettyvillä. Tosin Seven Summits- hankkeemme muuttuikin Seven Toilets- hankkeeksi. Mutta siitä hieman myöhemmin.

Myöhäinen aloitus

Matkamme alku oli epäonninen. Finnairin kone oli rikki, lento siirtyi seuraavaan päivään, ja kun vihdoin saavuimme Hong Kongiin, niin taifuuni oli juuri saavuttamassa meidät. Kun pääsimme lentoyhtiön järjestämään hotelliin ja jonotimme huonetta, tiskillä vaihtui kolmostason taifuunivaroituskyltti kasitasoksi. Ja tuolla tasolla koko kaupunki pysähtyy... mukaanlukien liikenne. Olimme siis jumissa kaupungissa, ilman keinoa edes palata lentokentälle. Hotellista ei myöskään löytynyt mitään syömistä. Onneksi aamulla hälytystaso oli tippunyt, pääsimme lentokentälle, ja lensimme Melbourneen vain 12 tuntia myöhässä.

Myöhästyminen kuitenkin sotki suunnitelmamme, sillä edessä oli vielä noin kahdeksan tunnin ajo hiihtokeskusalueille New South Walesiin. Päätimme karsia mukavuudesta vaan ei hiihtopäivien määrästä, ja aloitimme raskaan yöajon kohti vuoristoa. Minä pidin matkalla vielä pari työ-puhelinkokousta. Matka jatkui hyvin... kunnes bensa alkoi loppua. Ja ruoka ja juoma. Tarkoitus oli tankata seuraavalla asemalla, mutta kun jo neljäs asema matkan varrella oli kiinni, meidän oli pakko keskeyttää matkanteko ja nukkua autossa, odottaen, että huoltoasemat avautuisivat kello 6 aamulla. Australiassa ei ilmeisesti ole keksitty automaattiasemia... kello 6 saimme vihdoin tankattua niin auton kuin itsemmekin, ja jatkoimme matkaa kohti Mount Kosciouszkon kansallispuistoa.

Thredbo

Australian paras hiihto on Mount Kosciouszko ympäristössä. Isoimmat vuoret ovat täällä, samoin kuuluisimmat hiihtokeskukset eli Thredbo ja Perisher. Eklusiivinen Charlotte Passin hiihtokeskus on myös lähistöllä, joskin sinne pääsi vain lumikissalla. Omasta mielestäni Thredbo oli se mielenkiintoisin keskus, Kosciouszkon läheisyyden vuoksi. Kosciouszko on yksi seitsemästä mantereiden korkeimmista vuorista. Mutta ympäristö oli muutenkin villimpi ja vuoret karumpia kuin Perisherissä. Perisher oli kuitenkin huomattavasti suurempi, ja siellä on enemmän paikkoja seikkailuun suksilla.

Thredbohon pääsee suoraan Alpine Way-tieltä, päätieltä joka tulee puiston halki Khancobanista Jindabyneen. Jindabyne on suurin kaupunki alueella. Thredbon kylä on myös iso. Perisher taas on kylänä pienempi, ja sinne pääsee sekä tietä pitkin Jindabynestä, että Alpine Wayn luota alkavalla Skitube-metrojunalla.

Tässä Thredbon rinteitä, taustalla kylä ja Alpine Way:

Seuraavissa kuvissa taas seikkaillaan Thredbon takamaastossa:

"Bushwalking" eli pensasvaellus on suosittua Australiassa. Meidän matkaamme sisältyi paljon pensas- ja metsähiihtoa:

Seitsemän huippua... tai ainakin seitsemän vessaa

Joskus 2000-luvun alussa trekkasin Kosciouszkon huipulle, kesällä. Matka kulki ensin tuolihissillä, ja sitten metallisen kävelyalustan ("pitkospuiden") päällä. Helppoa, mutta kesti useamman tunnin. Jännittävin kohta tuota retkeä oli huipulle pääsy jonkun toisen kiipeilijän kanssa, joka oli tosissaan valloittamassa tätä seitsemättä huippua. Kaveri järjesti ison valokuvaussession huipulla, onneksi juuri ennen kuin koulutyttöluokka saapui paikalle pilaamaan suuren vuorikiipeilysaavutuksen tunnelman :-)

Mutta talvella retki on aivan toista luokkaa. Ensinnäkään, yllättävän harvat edes kokeilevat tuota. Ski patrollin kavereistakaan juuri kukaan ei tuntunut olevan kokeillut tuota reittiä, eikä opaspalveluitakaan tuntunut löytyvän. Toisekseen, sää ja näkyvyys voivat olla ongelmallisia. Niin meidänkin tapauksessa. Hitaan ylösskinnauksen aikana jo alunperinkin huono sää huononi entisestään, kunnes emme nähneet enää mitään, tuskin edes omia suksenkärkiä. Seurasimme polun reittiä pelkän GPS:n avulla. Silloin tällöin metallialusta tuli näkyviin, muutoin emme juuri pystyneet navigoimaan. Lopuksi päädyimme 100 metrin päähän huipusta, Australian korkeimmalla sijaitsevien vessojen luokse (jotka olivat tosin hautautuneet lumen alle). Olisin todennäköisesti jatkanut itse vielä hulluna eteenpäin, mutta Tero sai minut kääntymään takaisin. Tero laastaroi hiertymän jalastaan, ja käännyimme ympäri. 

(Millainen mahtaisi olla seitsemän mantereen korkeimmalla sijaitsevien vessojen turnee?)

Metallitaso:

Skinit:

GPS-hiihtäjä:

Hetkellinen sinisen taivaan pilkahdus:

Kosciouszko-retken korkein saavutus - vessat:

Skipatrol:

 

Dead Horse Gap

Mutta alempana vuorella näköalat ovat itse asiassa parempia, kauniiden puiden vuoksi.

Karelsin ankkurihissi vie hiihtäjät Australian korkeimpaan hissipisteeseen (2037 m). Hiihtäjästä katsottuna oikealla on suuri alue, jonka kautta voi päästä Dead Horse Gapin solaan (1580 m) ja Alpine Waylle. Reitin löytäminen on kuitenkin vaikeaa, ja tällä alueella on paljon vääriäkin laaksoja ja vaarallisia tai hankalia paikkoja. Käytimme jälleen GPS:ää ja OpenStreetMap karttoja, joissa oli teiden lisäksi myös polut merkittynä. Dead Horse Gappiin kulkevaa reittiä oli helppo seurata.

Reitillä metsän tiheys vaihtelee:

Reitin ongelma on kuitenkin se, että se loppuu eri paikkaan kuin mistä se alkaa. Automme jäi siis Threadbohon, ja saavuimme Alpine Waylle 5-6 kilometrin päähän. Onneksi liftaaminen onnistui helposti.

Dead Horse Gap on saanut nimensä siitä, että sinne jää silloin tällöin pahoina lumitalvina villihevosia loukkuun. Puistossa on tuhansia villejä hevosia, joita sitten myös näimme matkalla takaisin Thredbohon.

Varokaa kuolleita hevosia -liikennemerkki:

 

Perisher

Myös Perisherissä puut ovat iso osa maisemaa:

Perisheriin pääsee autollakin, mutta suurin osa laskettelijoista tulee metrojunalla, joka lähtee Alpine Wayltä, pysähtyy Perisherin kylässä, ja jatkaa vielä hiihtoalueen huipulle.

Metroasemalta saa myös donitseja:

 

After-Ski

Useimmat matkailijat yöpyvät Thredbossa, Jindabynessä, tai jotkut myös Perisherissä. Me asuimme Altitude 1260-hotellissa, joka sijaitsee vuorenharjanteella Thredbon ja Jindabyne välissä. Hotellin ympäristö on hieno puineen ja kenguruineen.

After-skitä taas on parhaiten Jindabynessä tai Thredbossa. Thredbon baariskene vaikutti aktiivisemmalta. Smirnoff Dome on lähellä laaksoasemaa (ks. kartta), ja on kuulemma suosittu hissien sulkeutumisen aikoihin. Kun kävin paikalla kello 21, ei siellä kyllä ollut ketään. Värikäs paikka tosin!

Mutta baarit joissa oikeasti tuntui olevan väkeä ja menoa olivat Apres Bar ja Keller Bar. Molemmissa oli elävää musiikkia! Kaikki baarit Thredbossa ovat Valley Terminal -alueen lähellä. Itse hiihtokeskushan on sekä täällä että Friday Flats -alueella.

Pysäköintiä on muuten saatavilla vain jälkimmäisessä... edellisessä pysäköinti onnistuu vain niille, joilla on oma maja tai hotelli alueella. Otimmekin yhden parkkisakon Thredbosta ennen kuin täysin ymmärsimme paikallisten liikennemerkkien merkityksen. 2P tarkoittaa tietenkin kahden tunnin maksimipysäköintiaikaa. Oli ainakin minulle yllätys.

Itse vuorella Bullwheel Restaurant and Cafe oli hyvä paikka Kosciouszko Express hissin yläpäässä. Valley Terminaalisssa taas ulkona sijaitseva baaripaikka tarjoaa hauskoja paikallissävytteisiä hampurilaisia.

Jindabyne

Tämä "kaupunki" (1900 asukasta) on alueen keskipiste ja suosittu majoituskohde. Sieltä löytyvät kaikki olennaiset palvelut, kuten vaikkapa huoltoasema, josta saa bensan lisäksi lumiketjuja ja lumilautoja:

Jindabynessä on kaksi suositeltavaa kauppaa. Ensinnäkin se apteekki, josta saa lääkkeiden lisäksi erinomaista paikallisneuvontaa, leegoja lapsille ja vuorinörteille GoPron varaosia. Toinen on Wilderness Sports, josta taas saa kaiken touring yms. hiihtokaman. Esimerkiksi varaosia nousukarvoihini, kun Kosciouszkon tuuli oli puhaltanut ne kadoksiin.

Ravintoloista voin suositella seuraavia:

  • Mario's mineshaft, mukava italialainen (lähinna pizza) ravintola. Lämmin takka.
  • McEvoy's, Australiasta ruokaa. Ei ihan halpa, mutta ainoa paikka koko seudulla jossa on toimiva ilmainen langaton netti! Nörttien mielipaikka.
  • Beach Burrito meksikolaiselle ruoalle.

Liikennemerkit

Niitä riittää Australiassa:

   

  

Jatkuu

Seuraavassa artikkelissa matkamme Australiassa jatkuu Victorian osavaltioon, sekä kertoo lisää tarinoita Tasmaaniasta, mm. mahdollinen ensilasku.

Lisää kuvia

Ohessa vielä joitakin lisäkuvia. Pensashiihtoa:

Kenguruita Alpine Wayn varrella:

Perisher:

Thredbon hiihtoa:

Offareita Thredbossa:

Rock Garden-rinne Perisherissä:

Kuvat ja videot (c) 2013 Jari Arkko ja Tero Kivinen. This article is also available in English.

jariarkko