Makkaralinjalla

 
Uber exploration... ei kun urban exploration. Oli työmatkan synkkä ja myrskyinen ilta Tukholman lähiössä. Ja sitten tuli sellainen tunne, että pitäisi löytää hylätty bunkkeri. Kun vihdoin pääsin bunkkeriin, alkoi ulkoa kuulua ammuntaa. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli aivan vieressä oleva ampumarata.
 
Olen viettänyt paljon aikaa Tukholmassa, mutta aika vähän toimiston ja hotellin ulkopuolella. Enkä juuri yhtään lähimetsissä. Tuntemattomassa paikassa on hankala aloittaa minkään asian etsintää, kun ei ole siellä elänyt lapsuuttaan ja kuullut kaikkia tarinoita lähellä olevista mielenkiintoisista kohteista. Kuten nyt vaikkapa linnoituksista ja hylätyistä puolustusrakennelmista.
 
Pienen etsinnän jälkeen löysin hieman (mutta en paljoa) tietoa "Korvlinjen"-nimisestä 1900-luvun alun puolustuslinjasta. Eli makkaralinjasta! Nimi tulee hieman makkaroita muistuttavasta betonivalutyylistä. Tukhoilman sekä etelä- että pohjoispuolella on makkaralinjan jäänteitä. Ja ehkö jossain pullanpuolikas tai sinappalinjojenkin jäänteet...
 
Valitettavasti tietoa makkaralinjasta löytyy varsin vähän. Ihmeellistä! Mutta jonkin verran kuitenkin, kuten yksi kohtuullinen mutta ei kovin tarkka kartta
 
Päätin lähteä tutkimaan tuon kartan ja Google mapsin tietojen perusteella Skogbergafortet-nimistä bunkkeria, joka olisi riittävän lähellä pikavisiittiin. Ja helposti saavutettavissa, kuten luulin. Tilasin Uber-auton ja lähdimme liikkeelle, kiirehtien että ehtisin ennen pimeän tuloa. Matkalla löysin vielä artikkelin ko. paikasta, ja se alkoi vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta!
 
Ajattelin, että pysyhtyisimme vain autolla tien sivuun ja kävelisin metsään. Mutta se ei ollutkaan mahdollista, tie oli moottoritien omainen, ja sitä reunusti korkea aita. Ja jo muutaman sadan metrin päässä tie jatkui tunneliin. Google mapsin avulla selvisi, että paikalle olisi toinenkin reitti, moottorien ylittävä silta, mutta sinne pääsisi vain pikkutietä tai polkua pitkin. Lähdimme kuitenkin yrittämään. 
 
Tie osoittautui maatalon pikkutieksi, ja esteeksi tielle oli asetettu pari suljettua porttia, ja muutama lehmä. Avasimme portit ja jatkoimme eteenpäin. Lopuksi pääsimme kolmannen portin luo, jossa kiellettiin jatkamasta matkaa. Pysähdyimme, koska bunkkeri olisi jo lähellä. Se osoittautuikin olevan aivan tien vieressä olevien puiden takana.
 
Bunkkeri oli iso, useita juoksuhautoja, kolme pääsisäänkäyntiä, lukemattomia ampuma-aukkoja ja ikkunoita. Mutta kun pääsin sisään, ulkopuolelta alkoi kuulua ammuntaa. Siis ei lehmien, vaan aseiden. Ajattelin, että tässä vaiheessa ehkä ei kannata lähteä tutkimaan asiaa, vaan pysyn bunkkerin sisällä ja tutkin sen ensin, palaan sitten ulos.
 
Bunkkeri oli erittäin hyvässä kunnossa, betonipinnat kuin uusia. Mielenkiintoisia graffiteja sisäseinät täynnä... mielenkiintoinen paikka.
 
Vasta takaisin autolle päästyäni selvisi kyltistä, että bunkkerin vieressä on ampumarata. Onneksi en lähtenyt yrittämään tieltä kohti bunkkeria aidan yli...
 
Koordinaatit: N 59.479183 E 18.077906, Täbyssä Tukholman pohjoispuolella.
 
 
 
 
Sukellusvene?
 
 
 
 
Portit:
 
 
 
Kuvat (c) 2017 Jari Arkko. Kaikki oikeudet pidetään. This blog is also available at the Blogspot and TGR sites.
 

jariarkko