Minisuksilla Kauniaisissa

Toukokuun 20. päivä ja Kauniaisissa voi edelleen hiihtää! Granin hiihtokeskus on aarre. En enää muista, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut kauden viimeisestä laskusta täällä. Pelkästään tänä vuonna! Mutta mäessä on vieläkin lunta.

Lunta on tosin vain pieni pläntti. Juuri sopivasti päästäksemme kokeilemaan minisuksia. Ostin viime viikon Bolivian matkalle minisukset siltä varalta, että oikeat sukseni hukkuisivat lentoyhtiöltä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja minisuksia ei siis tarvittu. Mutta jotenkin niitä olisi päästävä kokeilemaan, varsinkin kun pienenä en koskaan tullut niillä hiihtäneeksi.

Ratalaskua Granissa

Minisukset

Täytyy sanoa, että niillä on paljon vaikeampi hiihtää kuin olisin kuvitellut. Jos olisin oikeasti tarvinnut varasuksiani Boliviassa - yli viiden kilometrin korkeudessa jyrkällä jääseinällä - huonosti siinä olisi käynyt. Minisuksien kiinnitysmekanismi toimii epäluotettavasti ja tahtoo irrota. Suksien sivut ovat muovia, joten kanttaus jäisellä rinteellä olisi vaikeaa. Sukset ovat niin lyhyet, että tasapainon saavuttaminen etu-taka suunnassa on vaikeaa. Jopa normaalisti ilman sauvoja hiihtävä poikani halusi sauvat tänään lisätueksi.

Kaatuminen 1

Kaatuminen 2

Kaatuminen 3

Pienen kokeilun jälkeen aloimme kuitenkin oppia, kuinka näillä suksilla hiihdetään. Mutta se ei silti ollut helppoa. Olen varmaan jumiutunut alppisuksien hiihtotyyliin, ja on vaikea oppia mitään uutta.

Kaveri kiinnitti minisukset monoihinsa, ja tämä näytti hieman toimivammalta ratkaisulta. Kenkien sopivuus minisuksiin on yleinen ongelma. Ja on usein helpompi kiinnittää sukset kenkiin ennen kuin laittaa kengät jalkaan. Kypärä on suositeltava varuste minisuksien kanssa, epästabiileja kun ovat. Suksilla on tosin helppo kiivetä myös ylöspäin, ainakin jos alla on pehmeää lunta, ruohoa, tai muu ei-niin-kovin-liukas alusta.

Ylösvetoasento

Grani

Suksia oli joka tapauksessa erittäin hauska kokeilla. Ja rinteessä oli tänään hyvin lämmintä, yli 20 astetta. Lisäksi lapset löysivät sulaneen lumen alta kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi kolmisenkymmentä golf-palloa. Mäessä oli myös talven jäljiltä rikkoutuneita ratakeppejä, joista sitten rakensimme pienen kilparadan.

Aarre

Tämä kerta voi nyt todellakin olla se kauden viimeinen lasku täällä. Olisi hauska päästä hiihtämään vielä kesäkuussa, mutta kymmenen päivää tuntuu liian pitkältä ajalta jäljellä oleville ohuille lumisille kohdille.

Loppuarvio

Minisuksia oli hauska kokeilla, ja niitä on kiva käyttää vaikka pihalla olevan lumikasan alaslaskuun. Mutta ei juuri muuhun. Ensinnäkin nehän ovat lasten sukset, ei tarkoitettu aikuisille. (Tai ehkä en vaan osaa, tai pysty muuttamaan opittua tekniikkaa toiseksi. Joku vuosi sitten yritin opetella lumilautailemaan, ja siinä oli sama juttu. Aivan liian vaikeaa.)

Minisukset ja sauvat

Bolivia

Ai niin: tarkoituksena on kirjoittaa Bolivian kokemuksista heti kun kuvat on saatu lajiteltua. Sen voin jo sanoa, että reissu oli aivan mieletön seikkailu. Ja Bolivia on käsittämättömän kaunis paikka. Mutta ennen kaikkea olen iloinen, että pääsimme kaikki tuolta vuorelta turvallisesti alas. Se ei nimittäin ollut ollenkaan varmaa eräässä vaiheessa...

Jos lumi loppuu ennen vauhtia, voi aina juosta

Kuvat (c) 2012 Jari Arkko ja Jarmo Ruuth

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40748.0

jariarkko