Päiväntasaaja suksilla

Päänsärkyä. Heikko olo vatsassa. Ei ruokahalua. Vuoristotaudin oireita, mutta jaksaisin silti ehkä lähteä yrittämään korkeammalle. Mutta raju tuuli ja jäätävä sade tekevät jatkamisen liian vaaralliseksi. Kukaan majassa ei uskalla lähteä yrittämään. Jyrkkä kalliorinne majan yläpuolella olisi hankala kiivettävä 80 km/h tuulessa, läpinäkyvän jään peittäessä kaikki pinnat. Varsinkin kun selässäni olevat sukset toimisivat purjeina.

Niinpä jäämme paikallemme. Tämä on jo toinen vierailuni tälle 4.600 metrin korkeudessa olevalle vuoristomajalle. Ensimmäisellä kerralla palasimme illaksi alemmaksi, tottuakseni korkeuteen vähitellen. Toisella kerralla pysyisimme majassa kaksi päivää ja yhden yön. Ensimmäisenä päivänä tarkoitus oli tehdä harjoituskiipeily jäätikön reunalle asti, ja yöllä sitten lähteä yrittämään niin korkealle kuin mahdollista. En tiedä mihin olisimme päässeet, ehkä 5,000 metriin tai jopa korkeammalle. 

Itse vuori ei juuri aseta rajoja korkeudelle. Cayambe, tulivuori Ecuadorissa on peräti 5.790 metriä korkea. Mutta korkeus ei ole se mielenkiintoisin juttu Cayambessa. Se ei edes ole niin korkea kuin lähistöllä sijaitsevat muut vuoret. Cayambe on kuitenkin ainoa paikka, jossa on lunta päiväntasaajalla. Ja olen täällä hiihtääkseni päiväntasaajalla.

Myrsky ei kuitenkaan hellitä. Kaksi päivää kuluu, ja tunnen oloni yhä huonommaksi. Ja olen sitä paitsi väsynyt yrittämään saada lisää unta makuupussissa. Viikonloppu on pian ohitse ja työt odottavat. On pakko lähteä alas. 

Mutta tärkeimmät asiat ensin: hiihto. Majan ympäristössä on paikoitellen lunta. Päätän kiivetä tuulen suojassa olevaa kurua ylöspäin. Kurun laskeminen olisi kuitenkin hankalaa, siinä on tuskin suksen pituuden verran lunta. Kuru jatkuisi pidemmällekin, mutta päätän kiipeilyni 4,650 metriin. Ensimmäiset metrin menevät lähinnä tampatessa ahtaassa kurussa, mutta hieman alempana hiekkainen rinne tarjoaa kaistan kunnon lunta. Pääsen hiihtämään! Hieman myöhemmin otan sukset pois jalasta ja palaan harjanteen oikealle puolelle, taistellen kovaa tuulta vastaan. Alas johtavan tien varrelta löytyy lisää lunta, ja lasken autolle asti suksilla. 

Olen saanut laskea miltei 100 metriä korkeuseroa. Maa numero 38. On aika pakata ja ajaa alas.

Oliko tämä onnistunut vai epäonnistunut retki? Ehkä kuitenkin onnistunut. Mikään viikonloppu suksien, jäärautojen, hakkujen ja makuupussien kanssa ei kuitenkaan voi olla kokonaan huono. Ja ehkä oli hyvä, etten yrittänyt ylemmäksi. Oppaani Marco sanoi, että kiipeilijän täytyy kunnioittaa vuorta, olosuhteita ja omaa kuntoaan. Ylös voi mennä vain niin pitkälle kuin nämä kolme elementtiä sallivat.

 

Maja

Kolmikerroksinen vuoristomaja sijaitsee 4.600 metrissä, harjanteella ja jäätikölle johtavan jyrkän kalliorinteen alapuolella. Maja on iso, sinne mahtuisi helposti muutama kymmenen kiipeilijää. Majassa on yksinkertainen vesivessa, keittiö ja pari takkaa. Toisen päivän aamuna kiipesimme kovassa sateessa ja tuuleessa sata metriä majalle, ja kastuimme kaikki läpimäriksi, oli päällä sitten Gore Texit tai ei. Kaikki länsimaalaiset eli minä ja sveitsiläisten naisten kiipeilyryhmä päädyimme lämmittelemään takan ääressä. Kesti koko päivän saada vaatteemme kuiviksi.

Majan vartijat eivät asu itse majassa, vaan käyvät siellä vain kun kiipeilijöitä on tulossa viikonloppuisin. He matkustivat ylös meidän automme kyydissä, ja ottivat myös mukaansa pienet poikansa. Pojat näyttivät pitivän viikonloppuretkestä vuorelle isiensä kanssa.

Lämpimin paikka majassa oli takan sisällä:

 

Tie

Majalle johtava tie lähtee Cayamben kaupungista. Tie alkaa mukulakivipäällysteisenä, ja muuttuu soratieksi neljän kilometrin korkeudessa. Tai oikeastaan mutatieksi. Ja mukulakiviosuudellakin oli sellaisia puoli metriä syviä kuoppia siellä täällä. Vaikka tie vie majalle asti, eivät olosuhteet aina salli ajamista niin ylös. Ensimmäisenä päivänä pääsimme autolla 4.300 metriin ja toisena 4.500 metriin. Autolta majalle oli siis joko 300 tai 100 metriä. Ei pitkä matka, mutta kyllä tuo 300 metriäkin tuntui paljolta noissa korkeuksissa, vain pari tuntia lentokentälle saapumisen jälkeen...

 

Jäätikkö

Jäätikkö alkaa 4.900 metristä. Jäätikkö on aivan huippua lukuunottamatta melko loiva, joten railoja on hieman vähemmän kuin lähellä sijaitsevalla Cotopaxilla. 

 

Lisää tietoa

Cayambe on 2-3 tunnin matkan päässä Quitosta ja sen kansainvälisestä lentokentästä. Vuorta lähinnä olevan kaupungin nimi on myös Cayambe. Kaupunki on keskikokoinen ja rennon oloinen. Itse olin erityisen kiinnostunut lukuisista pikkukaupoista, joista sai mm. perinteisiä vaatteita. Hinnat tosin olivat melko korkean oloisia, mutta ehkä en osannut neuvotella oikein. Ecuadorissa on muuten käytössä USA:n dollarit valuuttana. 

Meinasin tosin jäädä lentokoneesta ostosreissun vuoksi. Saatuamme ostokset tehtyä, automme jäi jumiin kaupungissa järjestetyn maratonin vuoksi. Poliisi kielsi automme siirtämisen reitillä olevalta kadulta. Tunnin odottelun jälkeen päädyimme siirtämään autoamme muutama sentti kerrallaan kohti risteystä, ja poliisien katsoessa muualle kurvasimme kadulta pois ja kohti lentokenttää.

Opastoimistoni oli Andean Face. Olin varsin tyytyväinen heidän palveluihinsa, toimisto oli ainoa jolla tuntui olevan ideoita siitä miten toteuttaa outo pyyntöni hiihtää Ecuadorissa. 

Vietin yhden yön hieman alempana (2.800 metrissä), Hacienda Guachalassa, 1500-luvulta peräisin olevalla farmilla. Suihkusta ei tullut lämmintä vettä, mutta paikka on kaunis ja täynnä historiaa.

 

Ensilumen saavuttamisen riemua:

 

Maisemia:

 

Cayambe:

 

Tomaattipuun mehua, todella hyvää, suosittelen:

 

Cayamben kaupunki:

 

Kuvat ja videot (c) 2013 Jari Arkko. This blog is also available in English.

jariarkko