Ensimmäinen leijakokemus

Aloitin leijahiihdon puolitoista vuotta sitten. Minun kohdalla harrastus lähti lajiin intohimoisesti suhtautuvan kaverini Petterin (aka. @fabulouspetteri ) väsymättömästä aivopesusta. “Tule nyt kokeilemaan. Se on huippua” oli jo monena vuonna kuultua maanittelua. Tuo houkuttelun määrä on ihailtavaa. Nämä on niitä ihmisiä, jotka elävät Relaan hengen mukaisesti ja se on juuri miksi minäkin olen näissä kuvioissa mukana.

Vuoden 2014 keväällä Pallas, Petteri ja suuret suunnitelmamme saivat minutkin tarttumaan puomiin. Teoriatunnit käytiin ajomatkalla Oulusta Pallakselle. Perusasiat olivat lähtiessä jo jollain tavalla käsitelty. Tuuli-ikkunat, alatuulet, ylätuulet, luoviminen ja niin edelleen. Ajovaljaat ja hätälaukaisut testattiin paikanpäällä. Ilmassa oli pientä jännityksen tunnetta. Starttileijoina toimi 11m2 F-One Volt, 8m2 Flysurfer Speed 4, sekä 9m2 F-One Bandit III.

Ensimmäinen tunti meni harjoitellessa lennätystä sukset jalassa. Leijan pitäminen ilmassa ja kaiken muun tapahtuman kontrollointi ei tuntunut luontevalta loivassa rinteessä. Leija tippui alas hallitsemattomasti useamman kerran ja sain narut kerran sen ainoan rinteessä olevan puun ympärille. Useasti ensi reaktio väärin ohjattuun leijaan oli puomin vetäminen sisään. Petteri oli painottanut puomista irtipäästämisestä hätätilanteesta riittävästi, mutta äkillisen tilanteen tultua refleksit teki juuri päinvastaista.

Toisen harjoittelutunnin kohdalla lennättäminen alkoi onnistua ja kirkkain muisto tästä melkeinpä on Petterin huuto: “Sä meet alatuuleen. Pysäytä. Et osaa vielä luovia!”. Sain pidettyä leijan vakaana yllättävän pitkän matkaa. GPS:n mukaan tuosta alkaneelle vauhtipätkälle tuli huippunopeudeksi vajaat 60km/h. Mikä oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Tiesin tuolloin heti, että omat varusteet lähtevät hankintaan. Kanttasin ankarasti tuuli-ikkunan reunaan, otin leijan alas kuin "vanha tekijä" ja jäin puuskuttamaan paikalleni adrenaliinihöyryissä. Katsoin taaksepäin ja tajusin olevani jo jonkin matkan päässä lähtöpisteestä. Luovimisen jalo taito oli nyt opittava tai odotettava, että Petteri tulee hakemaan. Kävelyäkin olisi tieten voinut harkinta. Luoviminen; kryssiminen, eli siis sivuvastaiseen eteneminen. Leija meinasi sakata koko ajan. Luoviminen ei meinannut millään onnistua, mutta lopulta pääsin takaisin. Ehkä suurimpia oppimia itselle oli ymmärtää kuin iso ero on etenemisnopeudessa alatuulen mentäessä kuin luovimalla takaisin aloituspisteeseen. Loistava ensikokemus joka tapauksessa.

Jatkan tätä sarjaa jutuilla lajikursista, joka minunkin olisi pitänyt käydä läpi ennen ensimmäistä kertaa. Osallistuin heinäkuussa 2015 toimittajan roolissa Leijakoulu Lappiksen Harri Rautavan järjestämälle Newbie-kurssille. Siitä lisää piakkoin.

Käyttäjän Markku kuva

Markku