Koko perheen seikkailu Hossassa

Olimme kuulleet paljon Suomen tuoreimman kansallispuiston, Hossan, hienoista maastopyöräilyreiteistä. Kuulemma kaltaiseni, muutamissa paikoissa pyörää talutellut naisihminen, pystyisi siellä ajamaan ihan oikeassa maastossa. Ajattelin että uskoo ken haluaa, mutta voihan tuota kokeilla kuitenkin ja niinpä eräänä heinäkuisena päivänä pakkasimme autoon mieheni pyörän, minulle lainapyörän ja 6-vuotiaalle tyttärellemme peräpyörän. Lisäksi mukaan tuli teltta ja joukko sekalaista muuta kamaa ja auto oli aivan täysi. Koiranpennun jätimme hoitoon, koska se ei vielä välttämättä olisi jaksanut pitkiä pyörälenkkejä.

Saavuimme perille Hossan upouuteen luontokeskukseen illalla. Sää oli mitä sopivin iltapyöräilyyn, niin ei muuta kuin vaatteet vaihtoon ja polkemaan. Vaikka mäntyvoittoinen ympäristö ensi näkemältä vaikutti lupaavalta, olin itse tässä vaiheessa vielä vähän skeptinen, että näinköhän tästä tulee mitään tällä porukalla. Peräpyörä viriteltiin mieheni pyörän perään. Hän on sentään kokenut maastopyöräilijä. Hetken vielä arvoimme reittivalinnan kanssa. Mennäkö helpoksi luokiteltu 10 km Jatkonvalkea, jota lupailtiin aloittelijoille sopivaksi, vaiko 12,5 km Harjujen huikonen, joka oli merkattu osittain vaativaksi/keskivaativaksi? Mieheni katseli puhelimesta karttaa ja totesi, että jälkimmäisen reitin maisemat olisivat luultavasti hienommat ja sinne siis suunta, vaikka koetin muistaakseni mutista jotain, että eikö sitä helpommasta kannattaisi aloittaa. Reitti, kuten myös helppo reitti ja 50 km pituinen Sininen saavutus, alkaa kätevästi lähes luontokeskuksen pihasta. Kaikki reitit on hyvin merkitty maastoon. Suureksi yllätyksekseni polku todellakin oli helposti pyöräiltävää, juuria vain siellä täällä harvakseltaan ja muutama kivi jossain, eli oikein mukavaa neulaspolkua. Ensimmäiset neljä kilometriä olivat melko tasaista maata ja nautinnolliset pyöräillä. Tämän jälkeen maasto muuttui harjuisemmaksi, mutta se ei haitannut, koskapa polku itsessään oli edelleen helppoa. Myönnän ehkä taluttaneeni joitakin isompia ylämäkiä ja jyrkimpiä kohtia alamäistä, mutta pääliikkumismuoto reitillä oli minullakin selkeästi pyöräily, jee! Peräpyörä mukavasti vähän hidasti mieheni menoa, joten hänenkään ei tarvinnut minua liikoja odotella ja peräpyörän kuskin naamalla koko matkan säilynyt tyytyväinen virnistys sekä alamäissä kuulunut iloinen hihkunta kertoivat, että myös siellä oli superkivaa. Reitin ainoa pätkä, jota voi hieman moittia tylsyydestä on aivan lopussa, missä se kulkee vajaan kolmen kilometrin matkan asfaltoitua pikkutietä pitkin takaisin luontokeskukselle. Reitiltä löytyy upeita maisemia, muutama tulentekopaikka ja yksi laavu. Mainittakoon vielä erikseen meitä alkavia maastopyöräilijöitä ajatellen, että pitkospuita on vain parit, ne ovat lyhyitä, eikä pyörän rengas mahdu niiden lautojen väliin. Reittikuvauksen arvioitu ajoaika on 1,5 tuntia. Meidän porukalla matkaan meni taukoineen 2 h 13 min, joten arvio piti paikkansa ainakin meidän kohdalla.

Peräpyörä toimii hyvin Hossan poluilla

Hossan neulaspolkua

Pyöräilyn päälle oli aika leiriytyä yöksi ja siirryimme luontokeskuksella suositellulle Jatkonjärven ilmaiselle telttailupaikalle, johon pääsi kätevästi autolla viereen. Alueella on myös tulentekopaikka ja kuivakäymälä eli kaikki mukavuudet näppärästi tarjolla. Hyvä telttaspotti löytyi helposti, vaikka paikalla oli muitakin. Teltan pystytys sujui onneksi nopsaan, sillä tuohon aikaan illasta mäkäräisiä alkoi olla liikkeellä jo sankoin joukoin. Teltassa iltapalaksi nautiskeltujen eväsleipien ja järven rannassa suoritetun pikaisen iltapesun jälkeen oli aika kokeilla nukkumista. Nuorin reissaaja oli alkuun hieman levoton telttailun aiheuttaman innostuksen vuoksi (missä vaiheessa tuli todetuksi, että oli hyvä, ettei koiraa otettu mukaan) mutta uuvahti sitten kuitenkin nopeasti.

Aamupalapöydässä

Aamiaiseksi nautittiin järviveteen keitetyt mutteripannukahvit ja retkiruokamysliä. Muksu söi kylmiä nakkeja kera kuivan leivän ja maidon, koska kaikki retkiruoka on kuulemma pahaa. Lasten ruokamakua on aikuisen kyllä välillä vaikea ymmärtää. Seuraavaksi ohjelmaan kuului visiitti luontokeskukselle, josta onnistuimme vuokraamaan kanootin vielä samalle iltapäivälle. Ennen melontaa kävimme aamupyöräilyllä ja tällä kertaa suuntasimme sille helpolle reitille. 10 km pituinen reitti sisältää mennen tullen edellisenä päivänä jo pyöräillyn maantieosuuden, joten päätimme oikaista ja veimme auton parkkiin Huosivirran pysäköintialueelle. Siitä pääsee suoraan polkuosuudelle. Tällä tavoin poljettavaa tuli vain reilu 4 kilometriä, mikä hurahti todella nopeasti ja tuntui siinä vaiheessa loppuvan kesken. Iltapäivän aikatauluja ajatellen tämä kuitenkin lopulta osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Lupausten mukaisesti tämäkin polku oli helppo ajettava. Polun laatu ei juuri eronnut edellisen päivän reitistä ja paikoin se oli jopa hieman huonompi, eli helpompi luokitus johtunee mäkien puuttumisesta ja pitemmästä maantieosuudesta. Maisemallisesti tämä reitti oli myös kuivakampi kuin edellinen. Eli täytynee myöntää, että mieheni oli oikeassa edellispäivän reittivalinnan suhteen.

Iltapäivän melontaretki alkoi tuskastelulla kanootin kiinnittämisen kanssa. Koska olimme lyhyellä varoitusajalla liikenteessä vuokrauksen kanssa, oli kanoottien kuljetuspalvelu siltä päivältä jo täyteen varattu ja päädyimme kuljettamaan kanootin itse auton kattokaiteilla. Kaikki käsin kiristettävät kuljetusliinat olivat tietysti sillä hetkellä menossa kuljetuspalvelun mukana, joten saimme kiinnitystä varten lainaksi kuormaliinan, jolla kiinnitys vaati sitten melkoista säätöä ja otti aikaa. Lopulta kapistus kuitenkin pysyi auton katolla ja pääsimme matkaan kohti Julma-Ölkkyä. Pyörät onneksi saimme talteen luontokeskukselle melontareissun ajaksi. Aluetta lähestyttäessä vastaan tulleiden, pysäköityjen autojen määrästä päätellen Julma-Ölkky on hyvin suosittu retkeilykohde. Tämä herätti hieman epätoivoa liittyen kanootin perille saamiseen, mutta vesillelaskupaikan lähistöltä löytyi kuitenkin vapaa pysäköintipaikka autolle, joten kanoottia ei lopulta tarvinnut kanniskella pitkää matkaa. Sää oli lämmin ja vähätuulinen, eli mitä miellyttävin rauhalliseen meloskeluun kapealla rotkojärvellä. Meloimme järven päästä päähän, yhteensä 5,5 km.

Julmaölkyn kallioita

Matkalla ihastelimme korkeita rotkon seinämiä ja Pirunkirkoksi kutsuttua kallionhalkeamaa sekä tutkailimme kaikessa rauhassa muinaista kalliomaalausta, joka on aivan veden äärellä. Löysimme myös vähemmän muinaisen kalliomaalauksen.   Rantauduimme hetkeksi järven ympäri kiertävän vaellusreitin riippusillan kohdalla ja kävimme katsomassa miltä maisema näyttää ylhäältä käsin. Sen vajaan kahden tunnin aikana minkä järvellä vietimme, ennätti Julma-Ölkyn kahviolta lähtevä turistivene ohittaa meidät mennen tullen kolmeen kertaan. Kanoottimme tuntui herättävän kiinnostusta sekä veneellä matkustajissa, että ylhäällä polulla vaeltajissa ja saatoimme päästä mukaan muutamaan valokuvaan. Alkuperäinen suunnitelma oli siirtää kanootti lyhyen maakannaksen yli Ala-Ölkyn puolelle ja käydä tutustumassa myös kalliomaalauksistaan kuuluisaan Värikallioon. Ilta kuitenkin lähestyi ja koska tarkoitus oli ehtiä takaisin Ouluun vielä samana päivänä, täytyi tämä seikkailu jättää odottamaan seuraavaa kertaa, joka varmasti tulee.

Mikä, missä, miten?

Hossan kansallispuisto on perustettu Suomi100 –juhlavuoden kunniaksi ja se on Suomen 40. kansallispuisto. Hossa sijaitsee Kaenuussa, Suomussalmen kunnassa. Osa puistosta on Taivalkosken ja Kuusamon kuntien alueella. Oulusta käsin Hossaan ajaa noin kolme tuntia. 

Taina