Kaunis Firenze

Olen palannut Firenzeen. Asun Arnon rannalla olevassa hotellissa ja vaellan eräänä päivänä Piazzale Michelangelolle ja sieltä San Miniato al Monteen, kirkolle, joka sijaitsee Firenzen keskustan eteläpuolella olevalla kukkulalla. San Miniato al Monte on 1000-luvulta peräisin oleva romaanista tyyliä edustava kirkko. Se rakennettiin 200-luvulla uskonsa takia mestatun pyhimyksen, San Miniaton kunniaksi. Kirkon sisällä on hämärää ja aika tuntuu pysähtyneen. Kiillottuneet kivilattiat kertovat askelista lähes tuhannen vuoden ajalta. 

 

 

Toscanassa ja Firenzessä ajattelee väistämättä kauneutta. Mietin jo ensimmäisen kerran tänne saapuessani, että miltähän firenzeläisistä tuntuu juoda päivittäin kahvia katsellen suurten mestareiden tekemiä patsaita ja upeita rakennuksia tai Toscanan kumpuilevaa, vehreää maisemaa? Turtuukohan siihen? Alkaako sitä jonain päivänä kävellä tuijottaen harmaita ja likaisia katukiviä ja murehtia elämän kamaluutta? En voi olla pohtimatta, että arvostavatko italialaiset niin suuresti kauneutta ja näkevät vaivaa ulkomuotonsa suhteen, koska kauneus on täällä niin vahvasti läsnä. 

 

San Miniato al Monten vieressä on hautausmaa, joka on avattu 1800-luvun puolivälissä. Päätän kävellä siellä kierroksen ja ihailen haudoille pystytettyjä patsaita ja komeita monumentteja. Mitä rikkaampi suku, sitä suureellisempi monumentti. Eräällä haudalla ei ole suurta monumenttia, enkeleitä eikä pyhimysten kuvia, vaan kaksi ihmisen kokoista veistosta. Ne esittävät hääparia toisen maailmansodan ajalta. Nainen ja mies katsovat toisiaan rakastuneesti silmiin ja molempien sylissä on tuoreita kukkasia. 

 

Kukkulalta avautuvat upeat maisemat sekä Arnon yli Firenzen Duomolle että Oltrarnon kaupunginosan suuntaan, ikivanhalta vaikuttavaan oliivilehtoon. Näyttää siltä, että oliivilehto on aikanaan sijainnut aivan kaupunginmuurin ulkopuolella, mutta myöhemmin kaupunki on ympäröinyt sen. Pidän näköalapaikoista. Maisemien tarkat yksityiskohdat pehmentyvät osiksi kokonaisuuksia ja värit pääsevät oikeuksiinsa. Mietin aina uuteen paikkaan saapuessani, että minne voisin kiivetä jotta näkisin missä olen. Täällä Firenzessä olen toistaiseksi kiivennyt San Miniato al Montelle, Sienassa Duomon museon näköalapaikalle, Pisassa kaltevaan torniin sekä Monte Pisanon rinteille ja Luccassa Torre Guinigiin, vahtitorniin, jossa ylhäällä kasvaa rautatammia.  

 

 

Jatkan matkaa. Kävelen muurin viertä ylös mäelle ja sisälle muurin suojiin. Haluan vierailla Palazzo Pittissä ja Bobolin puutarhassa. Bobolin puutarha edustaa erilaista kauneusihannetta kuin muurin ulkopuolella oleva oliivilehto. Se on geometrisiin muotoihin puettu renessanssipuutarha, joka on istutettu 1550. Se oli kaksisataa vuotta vain palatsin käytössä ennen kuin avattiin yleisölle. Minusta tuntuu siltä, kuin puutarhalla olisi korsetti päällään. Tosin nykyään korsetti pursuilee hieman, pensaat ja puut eivät oikein näytä pysyvän muotissaan. 

 

 

Palazzo Pitti on uskomaton. Sen rakentaminen sai aikanaan omistajansa vararikkoon ja Firenzeä pitkään hallinnut Medicien suku osti sen itselleen. Tänään palatsissa voi ihailla kahden mahtisuvun, Medicien ja Habsburg-Lothringenien taideaarteita. Sali toisensa jälkeen kierrän palatsia ja kieltämättä päässä alkaa jo sumentua. Tauluja, patsaita, freskoja ja erilaisia kauniita yksityiskohtia on yksinkertaisesti vain niin paljon. Mielenkiintoisimman osan palatsia muodostavat mielestäni suurherttuoiden huoneistot, jotka on entisöity loisteliaiksi. On vaikea käsittää sitä rikkauden määrää, mitä kaiken näkemäni omistaminen on vaatinut. 

 

Uupuneena palaan takaisin hotelliin. Pysähdyn juomaan kahvin aivan tavallisessa kahvilassa, jossa voipuneisuudelleni hymyillään ystävällisesti. Haluatko myös croissantin? Otan vain kahvin ja hengitän hetken. Kaiken sen yksityiskohtien paljouden jälkeen minusta tuntuu siltä, että tällaiselle pienelle ihmiselle yksinkertainen kauneus riittää loppupäiväksi. Kuten pieni vahva kahvi, tai ruusupensaaseen jäänyt yksi täydellinen ruusu tai vaikkapa hotellini ala-aulan valkoinen ja ajan patinoima puuovi. 





Yksityiskohtia:
- Matkaoppaani on WSOY:n Kaupunkikirjat -sarjan Firenze ja Toscana. Sieltä löytää hyviä vinkkejä, mitä kannattaa käydä katsomassa ja historiadetaljeja. Hinta oli n. 30e paikkeilla.
- Palazzo Pitti ja Bobolin puutarha, sekä eri kokoelmat, pääsylipun yhteishinta 18e, voimassa 3 päivää, kaikkea ei siis tarvitse käydä katsomassa samalla kertaa
- Caffé espresso, juotuna baaritiskin ääressä (al banco) maksaa Firenzessä melkeinpä joka paikassa 1 euron, pöytään tarjoiltuna (al tavolo) saattaa maksaa 1,50 - 2e, joissain baari-kahviloissa voi mennä oma-aloitteisesti pöytään istumaan kahvikupin kanssa, jolloin hinta on sama kuin baaritiskillä 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=38271.0

Suski Kaisla