Hiihtäjän kirjasto

 

Heippa mussukat! Viime viikon kirjoitus taisi jäädä sivakoinnin takia väliin. Tuttuun tapaan olen hiihdellyt Paloheinän laduilla, lisäksi Helsingin jäillä. Pakkanen putosi joinain päivinä alle kahdekymmenen ja parta huurtui pelkästä ajatuksesta. Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä, sillä olin luvannut itselleni hiihtää ja Partioaitalle kuvata. Lenkki oli varsin antoisa.

Suksia huoltaessani ehdin pohtia myös urheilukirjallisuutta. Monen jalkapallofanin joulukuusen alta paljastui Zlatanin elämänkerta. Kirjaa lukevat myös ne, jotka eivät juokse pallon perässä. Jalkapallo on urheilukirjallisuuden luvattu laji. Toki sen ymmärtää, koska jalkapallojoukkueessa on paljon väkeä ja lajin piirissä riittää rahaa. Lisäksi jalkapallo ja jääkiekko ovat jälkiviisauden ehtymätön lähde.

Jostain kummasta syystä talvilajit loistavat poissaolollaan kirjahyllyissä. Odotan innolla, että löydän Suomalaisesta kirjakaupasta teokset "Bobsled - pikaopas", "Skeleton-tähdet kausi 1993-94" , "Sinustako jääpallotähti" sekä mielikuvitukseni klassikon "Mäkimiesten juomalaulut vol. 2". 

Hiihdosta kirjoitetaan aivan liian harvoin. Joskus 80-luvulla kirjoitettiin kirjoja Juha Miedosta, mutta niitä ei tahdo edes antikvariaatista löytää. Harmi. Kunnon treenioppaita ei myöskään tunnu löytyvän. Tässä kuitenkin yksi mainitsemisen arvoinen. 

kaikki hiihdosta-ehdoton opus

Kaikki hiihdosta on vuonna 2012 julkaistu kaikenkattava opas hiihtoon. Seppo Anttila ja Toni Roponen ovat koonneet kokemuksensa hiihtovalmennuksesta kansien väliin upealla tavalla.

Kirja ei ole aloittelijan opas, jossa kerrotaan, mitä lumi on ja mistä sitä löytää, vaan teoksessa lähdetään kuntohiihdosta liikkeelle. Kokonaisvaltainen ympärivuotinen harjoittelu on vahvasti läsnä. Runsaassa kuvituksessa syvennytään hiihtotekniikkaan, mikä on aktiivihiihtäjälle tärkeää. Lisäksi perehdytään voitelun saloihin hiuksia halkomatta ja opitaan suksivalinnoista paljon. Suosittelen ehdottomasti kirjaa hiihtäjille, joiden tavoitteet ovat massahiihdoissa.

Suuren miehen suuret ajatukset

Suosittelen myös Juha Miedosta kertovaa Mietaita. Kirja ei ole suoranainen hiihtokirja vaan pikemminkin tutkimusmatka Juhan maailmaan. Hänen uransa on ollut hurja: Kurikan jättiläinen, kahden sadasosan tappio, hopeaa mutta ei kultaa, vuosia PR-miehenä ja sitten vielä kansanedustajan pesti. Miehessä riittää hymyä ja hyviä tarinoita.

Kirjassa käydään läpi urheiluvuodet mutta ennen kaikkea elämää. Mietaan pipon alla on liikkunut paljon ajatuksia, joista me penkkiurheilijat emme ole tienneet. On hieno lukea miten hän on kohdannut vastoinkäymiset eikä luovuttanut. Ne ajatukset tulevat mieleeni, jos suksi ei tunnu luistavan.


http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=44043.0
Käyttäjän TomNylund kuva

TomNylund