Seikkailu: Bradat Lyngenissä

Kauden voi aloittaa Suomessa 100 metrin tykkilumirinnettä hinkatessa. Jos jaksaa istua autossa jonkun tunnin, voi laskea oikeilla vuorilla. Toistojen määrä voi jäädä vähiin, mutta elämys ja estetiikka ovat eri luokkaa kuin lumitykin kuurassa. 

Perinteinen talvikauden aloitus Norjan vuonoilla lokakuun lopussa. 

Loka-marraskuun vaiheessa talven ensimmäinen lumi on yleensä satanut peittämään jäätiköitä. Emme katsoneet sen tarkemmin sääennusteita, mitä nyt kuulimme ajankohdan lähestyessä, että vettä sataa – ja kovasti. Ja lämmintä on. Emme antaneet sen hidastaa. Sitten kalastetaan enemmän, jos hiihdetään vähemmän. Tai syödään ja saunotaan. Matkan tarkoitus kuitenkin on pienimuotoinen syysloma ja irtiotto arjesta. Keli on se ja sama. 

Otimme yhteyttä hyväksi havaittuun vakiomajapaikkaan Sørheim Bryggeen Lyngseidetissä.

Yhtenä reissun tarkoituksena oli kuvata Yle TV2:n Erätulilla -ohjelmaan kalastusta hiihdolla höystettynä. Ohjelmaa tekemään tuli pitkän linjan outdoorsankari Ari Heinilä. Printtipuolen toimittajana ja valokuvaajana mukaan lyöttäytyi Sauli Herva.

Kokoonnuimme Rovaniemellä. Heinilä napattiin kyytiin kentältä ja Herva Pallaksen varjosta. Pakollinen kahvituokio pidettiin Sannan kahvilassa Sonkamuotkassa. Suosittelen paikkaa lämpimästi. 50 sentin munkkikahvit ja Pohjoisen Euroopan laajin matkamuistokokoelma ovat vain pari syytä käymiseen.

Asetuimme taloksi myöhään tiistai-iltana. Majoituskylän isäntä Stein-Erik oli ystävällisesti jättänyt reilun pussin tuoreita katkarapuja ovenkahvaan roikkumaan. Lähiruokaa á la Norja.

Kun päivä valkeni näimme tilanteen vuorilla. Lunta ei juurikaan ollut. Store Kjostindenin jäätikkö oli sininen ja harmaa.

Ruijanpallasta puijaamassa 

Sorheim Bryggessä löytyy käyttöön vene rannasta, kelluntahaalarit, virvelit sun muut härvelit. Niitä ei siis tarvitse raahata kotoa. Ja vaikka raahaisikin, niin merikalastuksessa on välineet sitä luokkaa, että affenan kesytykseen tarkoitettu virveli tuntuu köykäiseltä. Meneppä vaikka ampumaan ilmakiväärillä norsua. Sama kuvio.

Vaikka meinasivat että kalasesonki on ohi ja ruijanpallas häipynyt satojen metrien syvyyteen kutuhommiin, niin silti Kimmo nappasi pikkuisen yksilön laiturilta viskoessaan. Kuvaaja oli vähän huonona, kun raukkaparka ehdittiin laittaa takaisin kasvamaan ennen kuin hän ehti saada tämän erinomaisena ruokakalana pidetyn rodun edustajan ikuistettua.

Kompensaatiota tuli, kun Kimmo nosti torstaina potran painoisen ruijanpallaksen veneeseen. Vaikka ei puhuttu kymmenien kilojen painoisesta kaverista, niin se pisti huomattavasti enemmän hanttiin kuin kapiset turskat, joita kiskottiin ylös ihan nokko. 

Kampelannäköisen ruijanpallaksen fileointi oli hieman arvoitus. Onneksi isäntä Stein-Erik, Kivi-Erkki kaverien keskuudessa, tuli hätiin. Tottunein elkein hän irrotti neljä filettä. Siis yhdessä kalassa. Ei ihme, että on pidetty ruokakala. Kimmo teki porukalle saaliista sen verran maittavan päivällisen, että Heinilä meni kosimaan häntä ruoan jälkeen. 

Ruijanpallasta

Harmaudesta huipulle 

Keli pysyi tukkoisena ja sateisena. Vuorten rinteille oli alkanut ilmestyä vuolaita puroja sinne tänne. Käytimme sitten pari päivää kalastukseen.

Perjantai-päivänä kävimme paikallisten rakentamalla Ski-Hyttellä kolmisen sadan metrin korkeudessa Lyngseidetin yläpuolella. Ei oltu aivan ensimmäisiä vierailijoita majalla. Vastaan tuli useampi paikallinen eläkeikäinen ulkoilija. Vedettiin ekat rastit omalle kohdella. Parhaat isännät ja emännät olivat käyneet pirtissä jo rapiat 130 kertaa tämän vuoden puolella. Siinä eivät ole montaa välipäivää pitäneet.

Lauantai-aamuna verhon raosta killitti aurinko. Alla oli rapia vuorokausi reilua yhtäjaksoista sadetta. Yöllä ilma oli viilennyt. Oli kaunis näky, kun lumi oli tarttunut aivan pystysuoriin kallioihin. Pitkä aamiainen, nopea pakkaus ja mäkeen.

Store Kjostinden. Tuttu mäki aikaisemmilta vuosilla. Jäätikkö. Ensin hilppasimme rapia 500 metriä, että pääsimme touhuamaan lumelle. Jäätikkö jätimme rauhaan, koska edelliset vuorokaudet oli satanut melkoisen kovan tuulen kanssa ja jäätikön railot tuntuivat vähän turhan jännittäviltä. 

Tarvittavat varusteet jäätiköllä liikkumiseen olivat kyllä mukana, mutta nousureitin oikealta puolelta löytyi miellyttävän näköinen kuru, johon lunta oli kasautunut. Pohjia ei vielä ollut. Nämä lumet olisivat talven ensimmäisiä pohjia. 

Noustessa bongailimme turvallista laskureittiä kurun pohjalta, ettemme osuisi aivan joka kiveen. Aurinko paistoi koko nousun ajan. Oli noin 10 astetta lämmintä ja tuuletonta, ja ympärillä valkoiset sokerikuorrutetut vuoret. Nousimme siis vallan leppoisissa kevättunnelmissa. Näinhän tämän laskukauden aloituksen pitikin mennä. 

Aurinko nousee lokakuun lopussa hieman kahdeksan jälkeen ja laskee ennen viittä. Päivä ei ole pitkä, mutta on se vielä kaukana kaamoksesta. Kurussa haikatessa huomasimme, että valo alkoi vaihtaa väriä oransiin ja punaiseen. Kohta auringon mollukka olisi vuorten takana. 

Kuvauksen takia oli aika keskeyttää nousu ennen huippua ja alkaa laskea. Tutut rituaalit. Monon soljet kiinni. Siteiden puhdistus lumesta. Sauvakopsu kaverin kanssa. Mäki on meidän!

Ensimmäiset pari käännöstä menivät tunnustellessa lumen pientä kantta. Ja niin kuin monena vuonna aikaisemminkin, kamerat kävivät heti ensimmäisestä käännöksestä alkaen. Vaikka edellisestä laskusta oli jo useampi kuukausi, ei vanha taito ollut unohtunut. Laskeminen tuntui aivan yhtä hyvältä kuin aina. Oli mukava huomata, että uudet sukset toimivat kuin ajatus. Laskettiin niin kuin aina, leikiteltiin ja vuoroteltiin keulilla eestaas.  Pehmeää lunta oli 10-20 senttiä. Helppoa. Näin aloitettiin hieno talvikausi.

Kimmo ja Jani

Ruijanpallasta
Päivämäärä: 
Torstai, 20. lokakuu 2011