Alamäkiluistelusta puuttuu historia muttei hauskuus

Katson alapuolellani kaartuvaa jäistä ränniä. Se on yllättävän kaunis ja todella jyrkkä. Kumpuileva muoto muistuttaa erehdyttävästi jokea ja koskea. Jää kimaltelee auringonpaisteessa näyttäen jopa lempeältä. Miten mikään näin kauniisti välkehtivä voi pelottaa?

Tämä kimalteleva jääränni sijaitsee Espoon Serenassa. Se on osa maailman ensimmäisen alamäkiluistelukeskuksen ainoaa jäämäkeä. Serenassakin on vain yksi jäämäki, mutta se muodostuu tavallaan kahdesta erillisestä osasta. Helpommalla ja lyhyemmällä alaosalla on korkeuseroa alle 20 metriä ja pituutta 120 metriä. Radan haastavampi yläosa kasvattaa korkeuseron yli 50 metriin ja pidentää radan kokonaispituuden 270 metriin.

Vastaavia jääratoja on hurjasteltu alaspäin jo koko 2000-luvun ajan, mutta vain erillisillä Red Bullin alamäkiluistelukisoja varten tehdyillä väliaikaisilla radoilla. Espoon Serenassa pääsee ensikertaa alamäkiluistelemaan kuka tahansa aina Serenan ollessa auki.

Minä olen päättänyt arvioida Serenassa alamäkiluistelun järkevyyttä ja menestysmahdollisuutta tällaisen tavallisen laskettelijan ja perherusettiluistelijan näkökulmasta.
 

Punaisen härän tai 2000-luvun lapsi

Serenan kahvilan seinällä on vauhdikas juliste, jossa alamäkiluistelijat liitävät ilmassa rinta rinnan keskittynyt ilme kasvoillaan. Julisteesta loistaa iso Red Bullin logo. Alamäkiluistelun yhteydessä törmääkin väkisin Red Bullin energiajuoma- ja ääriurheilujättiin.

Alamäkiluistelu on Red Bullin oma lapsi, joka kehitettiin yhtiön konttoreilla Itävallassa vuonna 2000. Siitä alkaen on vuosittain järjetetty alamäkiluistelun Red Bullin nimikkokilpailuja. Red Bullin kisoille on rohkeasti ja melko omatoimisesti annettu MM-tittelitkin.

Alamäkiluistelun kohdalla lajin luonnollisen ja ainoan pääsponsorin voi kaikesta huolimatta halutessaan unohtaa. Reb Bull on 2000-luvun ominaistuote, jolta ei voi nykyään välttyä. Sosiaaliseen mediaan sopivine tempauksineen brändi sopii juuri tähän aikaan.

Alamäkiluistelu on vastaava nykyajan ilmiö. Näinä aikoina joku innokas hullu olisi varmasti jossain vaiheessa järjestänyt jotain alamäkiluistelukisojen kaltaista ilman Red Bulliakin. Sellaisia aikoja me elämme ja niinpä Serenassa alamäkiluistellaan nyt.
 

Turvallista nykyvaaraa

Tiedustelen alamäkijääradalla tarvittavaa varustusta. “Täysi jääkiekon suojavarustus”, kuuluu vastaus.

Alamäkiluistelukeskuksessa paljastuukin Red Bullin roolin rinnalla toinenkin nykyajan ominaispiirre. Kaikki on nyt kovin vapaata ja vauhdikasta, mutta silti sääntöjä ja valvontaa on entistä enemmän. Niinpä luistelemaan on kuljettava Serenaan perustetun vuokraamon kautta jossei satu omistamaan kunnon varusteita - polvisuojia, kyynerpääsuojia, olkasuojia, topattuja housuja ja kypärää kasvosuojineen. Radalla on aina paikalla valvoja, joka luistelijoiden ohjaamisen lisäksi valvoo myös vaadittua varustautumista.

Välineshow on vaativaa. Hissimaksaksi luistimiin on kiinnitettävä minisukset.
Varustesulkeiset ovat osa alamäkiluistelua

Jää on jyrkässä rännissä toki kivikovaa ja hyvä varustelu siten jotenkin perusteltua. Mutta täysi jääkiekkovarustus on silti epämiellyttävä päällä. Luistellessa olisi hyvä koukistaa polvia ja hakea matalaa laskettelusta tuttua syöksyasentoa. Se ei kuitenkaan tunnun onnistuvan kun suojavarusteet jäykentävät olon Michelin-ukoksi. Olen tottunut laskettelulaseihinkin, mutta silti kypärän naamasuojaverkko tuntuu häiritsevältä. Miten tässä varustuksessa sujuisi rinnekahvilassa rentoutuminen tai wc:ssä käynti?

Olisin valmis kokeilemaan luistelua kevyemmällä varustuksella jos se sallittaisiin. Olen myös varma siitä, että alamäkiluisteluradalla viilettäisi jopa vannoutunut pipoluistinjengi, jos laji olisi syntynyt jo 1900-luvulla.
 

Luistelijoita kaukalosta alamäkeen

Serenassa vaaditaan lustelijalta juuri jääkiekkovarusteita. “Suurin osa lajin kilpailijoista on tullut jääkiekkopuolelta”, toteaakin lajin kisoja pitkään maailmalla kiertänyt ja Serenassa radasta vastaava Miikka Jouhkimainen. Hän on itse pelannut lätkää liigatasollakin HIFK:ssa ja SaiPassa.

Serenan radalle ei siis vielä pääse laskettelijoiden ja lumilautailijoiden lumiparkeissa käyttämillä suojavarusteilla, vaikka nekin tarjoaisivat riittävän suojan peruslaskijalle. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Lajin kilpailuissa osa laskijoista on jo siirtynyt lätkävarusteista crossisuojiin.

Muutenkin laji saattaa olla kehittymässä osittain lumilajien suuntaan. “Uskon että alamäkiluistelu kehittyy ja uudenlaisia freestyletyyppisiäkin variaatioita lajista ainakin kokeillaan joskus”, Jouhkimainen toteaa. Silloin freestyle-laskettelijat olisivat jäisestä alustasta huolimatta todella vahvoilla lätkänpelaajiin verrattuna.
 

Vauhdin huumaa

Nyt on tullut ensimmäisen kokeilulaskun aika. Polvet tahtovat mennä veteliksi. Serenan radalla jyrkät kohdat ovat todella jyrkkiä. Minulta ja varmasti kaikilta muiltakin puuttuu kokemus luistimilla jarruttamisesta jyrkässä alamäessä. Eihän sellaista ole voinut missään koskaan edes kokeilla. Lähden liikkeelle tietämättä onnistunko jarruttamaan jyrkissä kohdissa.

Loivemmissa kohdissa on ensikertalaisenkin helppoa hallita luistinta samalla tavalla hellästi ja tarkasti kuin lasketellessakin. Ero loivien ja jyrkkien kohtien välillä tuntuu luistimilla ja kovalla jäällä todella isolta. Luistimilla jyrkkä on jyrkkää.

Kivaltahan tämä muutaman kokeilun jälkeen tuntuu. Radan alaosan pystyy nopeasti laskemaan vaikka aktiivisesta luistelemisesta olisikin kulunut itseni tavoin kymmeniä vuosia. Lopun lyhyttä jarrutusaluetta edeltävästä kummusta voi jo kuvitella ottavansa vähän ilmaakin luistimenterän alle. Lapsille tai huonoille luistelijoille radan loivaa alaosaakaan ei kuitenkaan voi varsinaisesti suositella.

Ylhäältä asti rataa laskiessakin vain kaikkein jyrkin pudotus tuntuu lopulta itselleni liian pahalta. Sitä ennen on pakko pysähtyä kokonaan. Tulen jyrkän kohdan alas sentti kerrallaan jarruttaen ja tarvittaessa laidasta tukien. Ehkä vielä joskus päästelen senkin kunnolla alas.

Radan yläosassa ei ole jäädytystä. Luonnon jäädyttämä osa on harvemmin käytössä ja siten melko epätasainen.
Yläosan epätasainen jää voi pelottaa ensikertalaista
 

Kaukalo estää "vapaaluistelun"

Kävelen pois alamäkiluisteluradalta ja ohitan Serenan leveän päärinteen. Lumikissa on juuri tasoittanut sen. Rinne vaikuttaa todella kutsuvalta. Tarjolla olisi huippukuntoinen ja useita kymmeniä metrejä leveä rinne vauhdikkaaseen carvingiin.

Yleensä laskettelurinnekin tuntuu rajoittavalta ja aktiivilaskettelijat hakeutuvat kohti vuorien ja tunturien koskemattomia umpihankirinteitä. Alamäkiluistelun lätkäkaukaloseinillä varustetun kapen rännin jälkeen tavallinen laskettelurinnekin vaikuttaa kuitenkin todella vapaalta ja monipuoliselta laskualustalta. Kaukalo on aina kaukalo. Jos alamäkiluistelu haluaa päästä eroon lätkäjuuristaan, niin ratojen on levennyttävä ja monipuolistuttuva niin paljon, että luistelija voi jopa unohtaa laidat.

Laskettelulajeista alamäkiluistelu onkin lähimpänä normaalia kapeammilla lumiradoilla laskettavaa skicrossia. “Skicrossiahan tämä teknisesti on”, toteaa Jouhkimainenkin arvioidessaan lumilajien ja alamäkiluistelun yhtymäkohtia. Alamäkiluistelua voikin suositella uudeksi lajiksi laskettelurinteen crossiradalla viihtyville. Muillekin kokeilunhaluisille sopii toki satunnainen luisteluviihde.

Geolocation
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=43276.0

Markku Jussila

PeeTee
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 10 kuukautta sitten
Liittyi: 29.08.2011 - 19:47

Mitä tästä pitäisi ajatella?