Fiilistelyä ja vapaalaskua 100-vuotiaan Suomen suurtuntureilla

Teksti Sanna Kyllönen ja kuvat Teemu Kuisma

 

Pikku-Mallan eteläpuolelta pääsee leppoisasti nousemaan 738 metrin huipulle. Ympärille aukeaa Kilpisjärven, Saanan ja Ruotsin puolen tuntureiden komeat maisemat. 

 

 

Käsivarressa, Suomen maanteiden korkeimmalta kohdalta, reilun 565 metrin korkeudelta laskeuduttaessa Kilpisjärveä kohti aukeaa sykähdyttävä maisema. Rantaa mukaileva tie on kuin vuoristosta, ja viereisen järven hanki hohtaa houkuttelevana iltapäivän auringossa. Pian edessä komeilee Saanatunturi jylhän kalliopahtansa kruunaamana. Tänne on palattava aina uudelleen, niin syksyisin kuin kevättalvisin. Tunturilapin taika on käsin kosketeltavissa.
 
Saavuttuani Kilpisjärvelle, vietän ensimmäiset kolme päivää työskennellen vapaalaskutapahtuma Camp 69° Laplandin leivissä. Nelisenkymmentä iloisen värikästä vapaalaskijaa kulkee kelkkavedoilla ja tampparikyydillä tuntureihin Saana- ja Terbmisjärven suunnille. Minulla on kunnia ohjata porukalle aamujoogat ja tarjota kehonhuoltoa laskupäivän jälkeen fysioterapeutin roolissa. Samalla saan päivisin nauttia Suomen suurtuntureiden pehmeästä lumesta, auringonpaisteesta ja vapaalaskijoiden rennonletkeästä seurasta.
 

Kilpisjärvelta löytyy leppoisaa laskettavaa myös vapaalaskuharrastusta aloitteleville sykähdyttävissä maisemissa. 

 
 
Vapaalasku, eli merkittyjen rinteiden ulkopuolella tapahtuva laskettelu ja lumilautailu, on nostanut suosiotaan viime vuosien aikana välinekehityksen myötä. Ilman hissejä ylösnousu on keventynyt ja helpottunut niin suksilla, kuin lumilaudallakin. Vapaalaskuguru Jarkko Henttonen kertoo olevansa vain mielissään off-piste -laskun nykyisestä suosiosta. Häntä ei haittaa, ettei harrastus ole enää vain ”hippien” marginaalilaji. Henttonen kertoo olleensa aina sitä mieltä, että rinnelasku on vain harjoittelua, joten suuntaus on oikea.  Suuri osa tätä laajaa suomalaista vapaalaskukansaa kulkee maalis-toukokuun välissä Pohjois-Norjaan Lyngenin niemimaan seuduille. Kilpisjärven ohi yleensä ajetaan nilkka suorana vuorten ja vuonojen kiilto silmissä. 
 

Keväinen ilta-aurinko jaksaa valaista kylää pitkään illalla, ennen kuin se painuu alas Ruotsin puolelle.

 

Miksi pysähtyä Kilpparille take away -kahvikuppia pidemmäksi aikaa?
Onko lumi aina valkoisempaa rajan takana? 
Käsivarren huipun tunturialue olisi jokaisen suomalaisen vapaalaskua harrastavan syytä kokea jo isänmaallisuuden nimissä. Suomen 100-vuotisjuhlavuotena tämä nousee entistä suurempaan rooliin. Maamme rajojen sisällä on lähes vuoriksi luokiteltavia, yli 1000-metrisiä tuntureita, joilta löytyy laskettavaa kaikentasoisille takamaastokurvailijoille. Ennen kaikkea Kilpisjärvellä on erittäin helppoa aloitella ylöspäinnousemisen ja vapaan laskemisen harjoittelu. Sopivan loivia, mutta viettäviä, puuttomia rinteitä löytyy jo heti Saanan itäpuolelta hiihtäen noin tunnin lähestymisellä. Moottorikelkan kyydillä lähestyttäessä Saanan ja Iso-Jehkatsin juurelle pääsee varttitunnin ajomatkalla. Suoraan Kilpisjärven tieltä pääsee skinnaamaan, eli hiihtämään nousukarvat suksien tai lumilaudan pohjassa esimerkiksi Korkea-Jehkatsin luonnonpaippimaiselle painaumalle. Kivenheiton matkan lähestymisellä Pikku-Mallan eteläpuolelta löytyy leppoisaa kenttälaskua ja harvahkoa metsää päätyen Kilpisjärven jäälle. 
 
Jos kaipaa pidempiä tai haastavampia laskuja, niitä saadaan Kilpisjärveltä itää päin kuljettaessa noin 15 kilometriä kelkkareittiä pitkin. Terbmisjärven alue tarjoaa pöllyteltävää aakeista, laakeista tunturiseinämistä jyrkkiin kuruihin. Erityisesti tämä on alue, joka on ainakin kerran kokemisen arvoinen. Lisää tiukempia laskuja kaivatessa voi jatkaa Terbmisjärven pohjoispäähän Jollanoaiville, josta myös löytyy jyrkkää kurua ja kenttää. Terbmiksen autio- tai varaustuvassa voi helposti viettää yön tai pari, jolloin laskuista ehtii nauttia pidempään. Kirkas tähtitaivas ja parhaimmillaan revontulet lisäävät tunturierämaan tunnelmaa entisestään. 
 
Myös lumiolosuhteet ovat monella tapaa varmempia Kilpisjärven ylängöllä, kuin meren äärellä Norjan puolella. Kilpisjärven kylä on 480 m korkeudessa, joten lunta usein piisaa jo alkukaudesta, mikäli kaamoksen päivän lyhyys ei haittaa. Kaamoksenkaan aikana pimeys ei tunnu synkältä, kun lumi heijastaa valoa ja taivas värjäytyy pastellin sävyihin ennen sinistä hetkeä ja pimeän tuloa. 
 
Tuntureiden tunnelma
Ollaan keskellä erämaata. Ympärillä siintää tunturilakeutta silmän kantamattomiin, ja toisaalla taas Ruotsin puolen Pältsan ja Moskkugáisin vuorille saakka. Vapauden tunne on sanoinkuvailematon suurtuntureiden avaruudessa. Jyrkemmät, usein kallioseinäiset ja terävähuippuiset vuoret näyttäytyvät tietyllä tapaa uhkaavina, mutta pehmeän pyöreä, mutta vaikuttava tunturimaisema kutsuu lempeänä ja puhtoisena. Tuntuu, kuin tunturit ottaisivat liikkujan syliinsä tarjoten parhaimmillaan pehmeitä puuterikäännöksiä. Suurtunturit saavat lähes inhimillisen olemuksen, enkä ihmettele, mistä tarut jättiläisten Saanan ja Mallan rakkaustarinasta ja Kilpisjärven synnystä kumpuaa. Mutta lempeydestä ja pehmeydestä huolimatta tuntureilla liikuttaessa on otettava huomioon lumivyöryriski, joka voi olla merkittävä Kilpisjärvelläkin. Aloittelevan vapaalaskijan kannattaa hakeutua ammattitaitoisen oppaan lumiturvallisuuskurssille ennen omatoimista reissua.  Myös sää voi muuttua nopeasti, jolloin huono näkyvyys voi haitata suunnistamista. 
 
Palveluita laskukansalle
Lapland Hotel Kilpiksen johtaja Margit Eskonen kertoo, että seitsemän vuoden kylällä asumisen aikana vapaalaskijoiden määrä on kasvanut reilusti. Laskijoiden ohella myös esimerkiksi leijahiihtäjiä on alkanut näkyä aiempaa enemmän, mutta lisää nykyaikaisempien lajien harrastajia ehdottomasti kaivataan. Kilpisjärvi tunnetaan perinteisesti vanhan koulukunnan maastohiihtäjien ja hiihtovaeltajien valtakuntana, mutta kyseisen porukan ikääntyessä Eskonen toivoo nuoremman sukupolven löytävän alueelle vielä nykyistä enemmän. Hotelli tarjoaa tunturitaksipalvelua, jolla pääsee mm. Saanajärvelle ja Termikselle kohtuuhintaan viettämään lasku-, leija- tai vaikkapa pilkkipäivää. Myös esim. Guonjarille, Saarijärvelle ja Meekolle kelkalla vedettävän reen kyydissä pääsee tutustumaan. Ovatpa leijahiihtäjät ottaneet kyydityksen vain yhteen suuntaan Terbmikselle, ja tulleet sopivan tuulen osuessa kohdalle leijan kanssa hyvää vauhtia takaisin kylään. 
 
Hotellin rantasaunassa on leppoisaa vaihtaa kuulumisia eri ikäisten tunturikävijöiden kanssa. Suurin osa iäkkäämmistä hiihtäjistä suhtautuu ihaillen ja kannustaen vapaalaskijoihin siitäkin huolimatta, että usein tuntureille saavutaan moottoriajoneuvoin. Sukupolvet ja lajikirjo kohtaavat pääosin lämpimästi toisensa sovun antaessa sijaa. Ja tila ei näiltä tuntureilta lopu. Täydellisia hiihto- ja laskukelejäkin riittää vielä useita viikkoja, ja hotelli on tällä kertaa avoinna toukokuun loppupuolelle asti. 
 
Retki Moskkugáisille
 

Moskkugáisille skinnailtiin jylhän vuorimassiivin ympäröimänä. 

 
 
2000-luvun alkupuolella järjestettiin parina keväänä Lapin Kulta Freeride Camp, jossa laskijoita kuljetettiin kelkoilla ja helikopterilla opastetusti kolmen valtakunnan alueella Kilpisjärvellä, sekä Ruotsin ja Norjan puolella. Kunnianani oli olla mukana v. 2004, jolloin vasta vähän vapaalaskua kokeneena pääsin laskemaan ensimmäisenä koskaan kallioluiskakuluaarin Ruotsin Moskkugáisilla, joka sijaitsee noin 24 km länteen Kilpisjärveltä vaellusreittejä pitkin. Moskkugáisin massiivin tunnetuin vuori lienee Pältsa, joka näkyy kirkkaalla säällä hyvin Kilpisjärvelle. Tuolloin helikopterin lennättäminä laskimme kallioluiskakurun Jarkko Henttosen ja Osku “Ode” Siivosen kanssa. Jo pidempään houkutelleena ajatuksena toteutimme nyt Henttosen kanssa uusintareissun kyseiselle seinämälle, ja Happy Camper’s Couloiriksi nimetylle kurulle. 13 vuotta sitten lumilaudalla ensilaskun suorittaneena halusin tehdä sen nyt sukset jalassa, ja ainakin osin samassa seurassa.
 

Kunnioitus luontoa ja sen voimia kohtaan kasvaa vuorilla ja tuntureilla. Ihminen on pieni ja voimaton niiden äärellä. 

 
 
Kohdetta pääsee lähestymään Kilpisjärveltä kelkkareittejä pitkin Pältsastugan-tuvalle saakka, n. 40 km. Tästä on jatkettava muutaman kilometrin matka hiihtäen Moskkugáisille, jossa laaksoa ympäröi upeat vuoren seinämät. Olin jännittänyt, onko aika kullannut muistot paikasta, ja latistaako uusintaretki vanhat muistot nyt jo kokeneempana laskijana. 
Sitä se ei todellakaan tehnyt. Ne kirkastuivat entistä arvokkaammaksi kullaksi. Hiihdimme skinit pohjissa vuorimassiivin kiertäen parissa tunnissa kurun alta huipulle 1523 metriin. Tippa ja parikin nousi linssiin, kun näin tutun, vaikuttavan kallioseinämän ja sitä myötäilevän jyrkän lumikaistaleen.
 

Kait se vähän Jarkkoakin jännitti?!

 

 

Siitä se ilo sitten alkoi!

 
 
Vuoren huiputettuamme arvioimme riskit, joista suurin lieni sulattavan auringon osuminen kallioseinän päällä lepäävään massiiviseen lumilippaan. Irtoavat lumi- ja kivilohkareet voivat olla kohtalokkaita alla olevalle. Laskimme vajaa 40-asteisen, ja pikkuhiljaa mukavasti loivenevan kuluaarin onnistuneesti alkujännityksestä huolimatta, pääosin pehmoisella lumella.
 

Herra Henttonen taikasumun saatteemana. 

 
 
Lopussa pystyi jo päästämään jarrusta irti ja pöllyttämään puuteria väsynein, mutta onnellisin jaloin. Tunne alas tultuamme oli uskomaton.
 

Happy Campers Couloir, uusintalasku.

 
 
Tehtiin se taas! Oman lisänsä paikan hienouteen tekee sen haastava saavutettavuus. Haaveita heräsi heti useamman päivän retkestä alueelle ja leirin pystyttämisestä tähän laaksoon, missä tuntuu, kuin muu maailma olisi toisella planeetalla. Seuraavaan jälleennäkemiseen Moskkugáisin kanssa ei saa mennä 13 vuotta. 
 

As happy as a camper!

 
Geolocation
Käyttäjän Markku kuva

Markku