Helsinki adventure night 2017

Suomen suurin kiipeilyaiheinen tapahtuma Helsinki adventure night siirtyi keskustasta GoExpo-messujen yhteyteen, kuten edellisenä iltana pidetyt vapaalaskuiltamat. Tänä vuonna tapahtuma täytti 10 vuotta. Ohjelmaa oli pitkin päivää messujen yhteydessä. Pääohjelma alkoi iltaseitsemän korvilla ja tässä vaiheessa Relaa liittyi kinkereihin. Tapahtuma kesti pitkälle yli puolen yön.

Messukeskukseen oli kerääntynyt satoja kiipeilyn ystäviä seuraamaan mielenkiintoista ohjelmaa ja tapaamaan tuttuja. Suomen suurimman elokuvanäyttämön tila täyttyi hyvin ja tunnelma oli lämmin.


Kiipeily kiinnostaa.

Tapahtuman alussa lanseerattiin kiipeilyliiton ulkokiipeilyn etiketti-kampanja ”älä ole dorka – ulkona et kiipeile sisällä”. Lavalle nousivat itse pulttaaja Pertti ja kiipeilijä Kalle. Valkokangasta ja naurulihaksia lämmiteltiin videoterveisillä. Tästä voit katsoa kaikki videot ja tutustua kampanjaan.


Ulkona et kiipeile sisällä.

Seuraavaksi vuoroon tuli vuoristospektaakkeli Mountain. Elokuvan on ohjannut Sherpasta tuttu Jennifer Peedom ja se on tehty yhteistyössä Australian kamariorkesterin kanssa. Iso osa kuvauksesta on vuoristokuvaukseen erikoistuneen ja Camp 4 collectiven perustajajäsenen Renan Ozturkin käsialaa. Kuvanlaatu on erinomainen ja vuoret näyttävät hyvältä. Elokuvassa esiteltiin vuoristoaktiviteetteja slacklinesta basehyppyyn ja kiipeilystä vapaalaskuun sekä kaikesta tältä väliltä ja vähän ohikin. Seikkailukohtausten välillä oli pitkiä hitaita maisemakuvauksia mahtipontisen jousimusiikin tahdittamana. Aika moni varmasti tunnisti joitain kohtauksia muista Camp 4 collectiven ja Sherpas Cineman tuotannoista. Yllätykseksi elokuvassa kuului suomenkielinen laulu sanoin ”joskus sinä odotat..”.

Illan odotetuin vieras oli ranskalainen kiipeilijälegenda Catherine Destivelle (1960). Esitys hiljensi salin keskittymään Catherinen kertomuksiin. Esitys kertoi hänen urastaan, kiipeilyn kehityksestä, ystävyyssuhteista ja tunteista. Tarinaa siivitti kuvat ja videot kiipeilyuran varrelta. Esityksen lopussa yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Kysymykseen, miltä tuntui päästää köysi irti, kun alhaalla ollut grigri meni jumiin, Catherine vastasi, että se kuului elokuvaan. Hän ei luonnollisesti koskaan jättäisi grigriä alas yksin varmistelemaan. Köyden irrottaminen kuului juoneen (katso kohtaus kohdassa 3 minuuttia). Hän oli kiivennyt reitin aikaisemmin soolona.


Ihastuttava Catherine lavalla.

Väliajalla ehti vaihtaa kuulumisia ja täydentää ruoka ja juomapuolta. Paikalla oli vielä myös esittelyständejä.

Tapahtuman toisella puoliskolla esitettiin Seikkailuni-lyhärikisan finalistit. Lyhärikisan voiton vei Korouomaan sijoittuvaa Tapio Alhonsuon ja Kuutti Heikkilän Corona. Lyhärikisan jälkeen pyörähti käyntiin ReelRock-leffat. Tämän vuoden laadukkaaseen kattaukseen kuului Break on through, Above the sea, Safety third ja Stumped.

CORONA from rollomixed on Vimeo.

Elokuvamaratonin päätteeksi jalkoja oiottiin Kemiallisen unen tahtiin. Kokoonpanossa on useille kiipeilijöille tuttuja soittajia ja meno sen mukaista.


Musiikista vastasi Kemiallinen Uni.

Kiitokset Helsinki adventure night. Nähdään ensi vuonna uudestaan.

Joel Kauppinen