Itärajalla maastopyöräillään intohimolla, vaikka mäet ovat vähissä

Kello kuuden jälkeen Lappeenrannan kävelykadun päädystä alkaa kuulua jarrujen inahtelua ja lukkokenkien kopinaa.

Lappeenrantalaisen SkiBikeTeamin viikkolenkki on alkamassa. Sateinen ja kostea sää ei haittaa. Kaupungin länsiosissa asuvat ovat polkaisseet toiselta tapaamispaikalta muutaman kilometrin matkan keskustaan, jossa muut jo odottelevat.

Tällä kertaa mukaan on lähdössä runsaasti polkijoita, lähes kymmenen. Odotellessa ehditään vähän tutustua ja kysellä kuulumisiakin. Noin puolet ovat uusia, puolet jo kokeneempia.
”Eiköhän lähdetä, suuntana siis Karhusjärvi! Jotka eivät tunne reittiä, tulkaa perässä,” Toni Sihvonen sanoo ja ottaa suunnan ulos kaupungin keskustasta. Letka lähtee liikkeelle.

Sihvonen on yksi tiimin ydinjäsenistä. Kyse ei ole virallisesta seurasta, vaan kaveriporukasta, joka käy ajamassa pyörälenkkejä useita kertoja viikossa. Viikkolenkit järjestetään tiistaisin ja torstaisin, mutta muinakin päivinä tiimiläiset koluavat Lappeenrantaa ja sen lähialueita.
”Tiimin ajatuksena on ollut aiemmin ja edelleen, että käydään vapaamuotoisesti harrastamassa ulkoilmailua. Jotkut käyvät talvella edelleen hiihtämässä murtsikkaa ja alamäkeä, mutta maastopyöräily on muodostunut yleisimmäksi lajiksi.”

Tällä kertaa viikkolenkille on lähtenyt uusia kasvoja teknilliseltä yliopistolta ja ammattikorkeakoululta.
”Kouluilta tulee porukkaa varsinkin syksyisin testailemaan, ja moni on jäänyt mukaan pidemmäksikin aikaa.”

 


Norppa-patsaasta on tullut parissa vuodessa toinen vakikokoontumispaikka. Jussi Laine
etualalla, paikallisia nuoria taustalla. (Kuvat: Arttu Muukkonen)


Kaupungin ulkoilureitit eivät ole siisteimmässä mahdollisessa kunnossa, mutta pusikossakin
pääsee etenemään, kuten Toni Sihvonen näyttää.

Kohti kaupungin laitamia

Ohitamme matkalla kohti Karhusjärveä laitakaupungin ostoskeskuskeskittymät, joissa itänaapurin pitkäkilpiset autot kansoittavat parkkipaikkoja - Viipuriin on vain noin 50 kilometriä. Lappeenrannassa korkeuseroja pitää hakea kaupungin ulkopuolelta, joten reipas kymmenen kilometrin alkulämmittely tulee lähes huomaamatta.

”Mäkistä maastoa löytyy, mutta ei välttämättä kovin yhtäjaksoisesti. Aika teknisiä reittejä saa usein ajaa, eli ihan aloittelijoille meidän peruslenkit eivät ole parhaita mahdollisia. Mutta aina odotetaan kaikkia, ei ketään jätetä selviytymään omin nokkineen.”

Asfaltin vaihduttua hiekkatieksi puikkaamme reippaaseen ylämäkeen, joka johdattelee märkää polkua pitkin meidät hujauksessa ylös harjulle. Maasto on märkää, mutta se ei tiimiläisiä haittaa, sillä periaatteena on, että aina voi ajaa, kelissä kuin kelissä.

Reitti on suhteellisen tekninen ja pusikkoinen, muttei mahdoton. Jalkaa saa toki käyttää maassa, mutta polut ovat selkeitä osittain myös tiimiläisten ansiosta. He pitivät välillä talkoopäiviä, jolloin käydään siivoilemassa avohakkuiden jättämiä jälkiä tai rakentamassa siltoja, kuten täällä Karhusjärven suunnalla.

”Teemme rakenteita sillä näkökulmalla, etteivät ne haittaisi ketään muita kulkijoita, mieluummin päinvastoin.”

Vaikka Lappeenrantaa ei ensimmäiseksi ajattele maastopyöräilykohteena, pääsee täällä ajamaan pitkiä kumpuilevia kangasmetsäpätkiä. Loppukesän pilvinen sää siivilöityy kauniisti korkeiden mäntyjen läpi, kun vuorollamme huristelemme polkuja pitkin. Välillä Sihvonen kuvaa kypäräkamerallaan jyrkempiä alamäkiä tai muita haastavia kohtia.


Henri Lukinmaa ylittää pitkospuusiltaa, Jussi Laine antaa herrasmiehenä tilaa.


Juha Lindeman evästauolla.


Karhusjärven lenkki etenee kumpuilevissa maastoissa.

 

Lenkin sattumukset videokoosteelle

Kuten muissakin vauhtilajeissa, myös tällä lenkillä kypäräkamerat tallentavat tekemistä. Puoliammattilaisesti valokuvaajana toimiva Sihvonen tekee joka lenkin jälkeen videon, johon hän on editoinut päivän suoritukset ja sattumukset yhteen. Ne tulevat jakoon tiimin irc-kanavalle - teknillisen yliopiston kaikuja kai tässäkin viestintämuodossa.

”Noo, jotkut meistä eivät suostu millään menemään Naamakirjaan tai muihin muiden tuottamiin yhteisöihin. Toisaalta nuorempi porukka on siellä hyvinkin hanakasti”, Sihvonen kuvailee.

Iltaa alkaa jo hieman hämärtyä, kun paluumatkalla yhden lenkkiläisen pyörän takaosasta kuuluu rasahdus. Takavaihtajan korvake on katkennut. Apu on yhtä lähellä kuin Sihvosen ja kumppaneiden selkäreput. Sieltä löytyvät ensiapuvälineet, ja korvakekin olisi ollut, muttei sovi tähän pyörään. Pian pyörä on sinkula ja sitten mennään taas.


Jussi Laine korjaa takavaihtajan korvaketta Juha-Matti Smolanderin kanssa. 

Palaamme keskustaan muutama tunti lähdön jälkeen. Vaikka lenkin kesto oli pitkähkö, ei jaloissa jyllää liikaa maitohappoja, sillä pienet tauot ja odottelut katkoivat polkemista.

Ski & Bike Teamin jäsenet polkevat läpi vuoden, myös kovimmilla pakkasilla. Luonnonvalon vähenemisen myötä myös ”jyvät alkavat erottua akanoista”, ja lumi erottelee loputkin hulluimmista.

Pyöriin asennetut valot heiluvat pitkin tampattuja polkuja myös Venäjän mannerilmaston hönkiessä kovimpia pakkasiaan Suomen puolelle.
”Aina mennään. Viime talvena taisi parhaimmillaan olla 28 astetta pakkasta, vastatuulta ja pientä tuiskutusta. Saahan sillä niin sanottujen tavallisten kavereiden keskuudessa järjettömän leiman, mutta eihän se haittaa. Kyllähän tätä tehdään sen tekemisen itsensä takia. Ei se ole sen kummempaa.”

Yhteislenkit Lappeenrannassa tiistaisin ja torstaisin. Yhteystiedot: IRCnet: #lut.mtb tai facebook.com/SkiBikeTeam

Geolocation
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=41695.0

Arttu Muukkonen