Kaksi nopeaa maastopyörää kuskien esittelyssä

Viime viikonloppuna Jyväskylän Laajavuoressa vietettiin pyöräilyn superviikonloppua: lauantaina ajettiin Suomen DH-cupin ensimmäinen osakilpailu ja XCM maratoncupin neljäs kilpailu. Sunnuntaina oli vuorossa kauden toinen System 1 MTB Enduro.

Hienojen ajosuoritusten ohella kisoissa nähtiin myös nopeita pyöriä. Toki kuskilla on hommassa tärkein rooli, mutta parhaaseen tulokseen päästään, kun molemmat toimivat viimeisen päälle hyvin!

Pyysimme kahta lauantain kärkikuskia esittelemään sotaratsunsa.

 

Toni Berg ja Kona Supreme Operator

"Tämä minun Kona Supreme Operator on suoraan pakasta. Tähän ei ole vaihdettu kuin takaiskariin titaanijousi, jolla on säästetty vähän painoa ja joka on vähän alkuperäistä jousta jäykempi. Muuten tämä on ihan vakiopyörä.

Ei pyörässä tarvitse olla hirveästi mitään ihmepalikoita. Silti tämä pyörä kestää hyvin. Esimerkiksi viime kesän ajoin kokonaisuudessaan samalla pyörällä.

Pyörässä minulle tärkeintä on geometria. Ensin pitää löytää hyvä ajoasento. Sitten iskarit pitää saada toimimaan, jotta pyörällä voi ajaa kovaa ja jotta vauhti säilyy. Jos iskarit ovat huonot, vauhti hyytyy patikossa ja juurakossa – ja isoissa pateissa voi pyörä lähteä käsistä.

Kona Supreme Operator on DH-pyöräksi aika kevyt, noin 17,5 kg. En tiedä, onko hirveän paljon kevyempiä, yhtä tukevia ja kestäviä alamäkipyöriä olemassakaan. 

Pyörässä on kauttaaltaan Shimanon Saint-osasarja ja Rock Shoxin Boxxer WC -ilmakeula.  Takaiskari on Foxin. Joustoa pyörässä on molemmissa päissä 200 mm.

Ennen ajoin avopolkimilla silloin tällöin ja joskus kokonaisen kaudenkin, mutta nyt ajan vain lukoilla. Lukkopolkimet ovat nopeammat – kun niillä osaa ajaa. Pyörän päällä pysyy lukkopolkimilla paremmin. Motocrossissa pysyy kyydissä, kun voi puristaa pyörää jaloilla, mutta tässä et voi tehdä muuta kuin osata ottaa hitit. Jalkoja ei voi pitää kiinni pyörässä."

Toni Berg
Kona
Laajavuoren DH-kilpailun voittaja 2012 ja hallitseva DH:n Suomen mestari

 

Simo Sohkanen ja Specialized S-Works Epic Carbon 29 XTR

"Ajan nyt ensimmäistä kautta 29-tuumaisella pyörällä, eikä enää tee mieli ajaa maratoneja kakskutosella – ainakaan tämmöisellä reitillä, jolla tietä on enemmän kuin tarpeeksi. Viime vuonna, kun ajoin täällä Laajavuoressa 26-tuumaisella pyörällä, oli vauhdikkaimmissa laskuissa jotain ohjelmaakin, mutta tällä menee kuin junalla ajaisi.

Teknisessäkin maastossa 29 menee ihan hyvin. Salon XCO-kisassa muutama viikko sitten ajettiin samoja pätkiä kuin Pivot-cupin endurokisassa, ja kyllä tämä kakskutosta helpommin meni dropeista ja muista. Kakskutonen meinaa tökkäillä joka paikkaan. Hitaissa, teknisissä kivikkonousuissa, joissa vauhti loppuu, 29 alkaa vähän hakea linjaa. 

Pyörän paino ja riittävä jäykkyys ovat minulle tärkeitä. Haluan, että tapahtuu jotain, kun polkaisen. Myös joustoa pitää olla. Treenilenkit tulee ajeltua jäykkäperäisellä, mutta kisakäytössä täysjousto säästää aika paljon voimia. 

Tämän pyörän iskarit menevät Brain-järjestelmän ansiosta tasaisella itsestään lukkoon ja  aukeavat, kun tulee röykkyä. Niinpä tällä tuntuu kuin ajaisi jäykkäperäisellä pyörällä. Mutta sitten, kun on teknisempää, on joustoa käytössä 100 mm.

Pyörässä on Shimano XTR-osasarja jarruja lukuun ottamatta. Ne olen vaihtanut kevyempiin. Alla on Spessun kiekot hiilikuitukehillä. Renkaat on litkutettu, eli niissä ei ole sisäkumeja.

Pyörä painaa 9,9 kg mittarin, pullotelineen ja polkimien kanssa."

Simo Sohkanen
Team Skins ja pyorahuolto.com
Laajavuoren XCM-kilpailun toinen 2012

 

 

Geolocation
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40965.0

Antti Laiho