Muistelmia Lumikurun retkestä

Talven aikana olen kuullut Äkäslompolon kylällä useampaan otteeseen Lumikurusta. Siellä pitäisi nimenmukaisesti olla paljon lunta. Sitä kuulemma riittää vielä kesälläkin. Kukaan näistä tutuistani ei tosin ole hiihdellyt siellä vuosiin.

Maisemia lumikurun päältä marraskuun loppupuolella. Kuva: Joel Kauppinen 2015. Karttatutkiskelu 70-luvun retkikartasta tuottaa tulosta ja Lainion luoteissivulta löytyy lumikuru. Kartalla se näyttää suojaiselta paikalta ja siltä, että tuuli tuo sinne talven mittaan lunta tunturin yli. Näillä tuntureilla tuulee usein lounaan suunnasta lumisateiden jälkeen. Lasken reitin pituudeksi noin 20 kilometriä ja neljä tunturia.

Vanhallakin kartalla pärjää varsin hyvin tunturimaastossa. Kartan käsittely vaatii tosin jo erityistä varovaisuutta. Huhtikuun puolivälin tienoilla sain etelästä kaverin kylään, joka oli kiinnostunut Lumikurun retkestä. Esittelin reitin, joka kulkisi Kellostapulin ja Kesängin yli Lainiolle. Sieltä suuntaisimme sitten Lumikuruun tsekkailemaan, onko siellä hyvää laskettavaa ja takaisin jotain kätevää reittiä, ehkä Kukaksen yli. Vaihtoehtoinen lähtöpaikka on Kesänkijärven päässä, jos ei halua laskea jyrkkää Kellostapulin laskua. Päätimme illalla reppuja pakkaillessa, että lähdetään ajoissa liikkeelle, kun ei tiedetty, kauanko retki kestää. Keväällä on muutenkin hyvä tehdä aikaisia startteja, että saa hiihdellä kantohankea mahdollisimman pitkälle. Aamun säätöjen jälkeen olemme päässeet skibussilla Ylläksen parkkiin. ”Ei tarvi sitten miettiä, millä saadaan auto pois, jos menee retki pitkäksi.” Suuntaamme sukset kohti Kellostapulia. Kellostapulin päälle menee lumikenkäbaana ja olemme nopeasti kurun alussa. Heitämme karvat reppuun ja laskemme kohti Kesänkijärveä. Totesimme, että kurussa oli paljon jälkiä viikonlopun jäljiltä. Heitin, että ”Lumikuru on varmaan vielä pahempi”. ”No sehän nähhään.” Hiihtelimme ilman karvoja ladun varteen ja siitä vielä tasatyöntöä Kesängin keitaalle. Päätimme jatkaa suoraan kohti Pirunkurua, koska matkaa olisi vielä kolmen tunturin verran jäljellä. Valoa kyllä riittäisi, mutta aurinko on varsin vahva ja hanki pehmenee nopeasti.

Kellostapuli kevään ilta-auringossa. Kuva: Joel Kauppinen 2015. Hiihtäjät ihmettelevät kalustoamme, kun liimailemme karvoja suksiin. Pirunkuru on tyypillisesti hyvin tampattu tikkusuksilla ja niin tälläkin kertaa. Noin kolmekymmentäasteinen kuru on mahdollista hiihdellä suoraan ylös. Ohitamme nousussa pari haarakäyntiä nousevaa tamppaajaa. Nousumetrejä kovalla pohjalla kertyy nopeasti. Parinkymmenen minuutin skinnailun jälkeen kuru loivenee ja alkaa tunturin tasainen lakiosuus. Matkalla tunturin yli käyn tsekkailemassa itäpuolen mäen. Sinne näyttää viettävän leppoinen lopusta jyrkkenevä lasku. Jatkamme kuitenkin matkaa pohjoispuolen mäkeen, kuten suunnittelimme. Pohjoinen seinä laskee Hankaankuruun. Lasku on jyrkimmillään kolmekymppistä, ”just hyvää nautintoa reilu parisataa verttiä”. Mäen alaosa on harvaa kuusikkoa, varsin hauskaa laskettavaa ja yleensä hyvällä lumella. Laskun jälkeen arvomme, kannattaako laittaa karvat suksiin vai taistella ladun varteen ilman. Usein tasaisilla siirtymillä asiaa on pohdittu, ja kokemukseen perustuen ilman karvojen asentamista on nopeampi, mutta perillä ihan hapoilla. Karvojen kanssa säästää voimia ja voi edetä sopivalla sykkeellä. Tällä kertaa päädyimme asentelemaan karvoja munia myöten hangessa.

Taukopaikalta voi ihastella Kesängin laskujälkiä. Kuva: Joel Kauppinen 2004. Latu-uran juurella pidämme pienen tauon. Aurinko lämmittää mukavasti ja tässä tarkenisi saletisti ilman paitaa. Riisuminen unohtuu, kun pari hiihtäjää kiinnostuu touhuistamme. Tarjoan heille rusinoita ja kerron päämäärämme olevan mystinen Lumikuru. Rupattelun jälkeen lähdemme nousemaan Lainion eteläseinää kohti. Alaosan metsä on jykevärunkoista kuusikkoa. Sopivia aukkoja joutuu vähän etsiskelemään, mutta vajaan sadan metrin nousun jälkeen puusto alkaa pienenemään ja kohta saavutamme avotunturin. Samalla huomaamme uppoavamme polvia myöten loskaan. Olemme myöhässä.

 

Lainion eteläsivu on saanut jo paljon aurinkoa ja hanki ei enää kanna. Kuva: Joel Kauppinen 2004. Taistelemme loskan läpi ylös. Nousu on melko loiva, mutta se tuntuu pitkältä. Siltä se näytti kyllä kartallakin. Saavutamme tunturin lakea ja hanki alkaa taas kantamaan. Ainoastaan suoraan aurinkoa kohti olevat rinteet ovat menneet soseeksi. ”Ei tuota ois ollu häävi laskeakaan.” Huiputamme Lainiotunturin. Päällä ei ole tuulenvirettäkään, ei muita hiihtäjiä eikä edes poroja. Nyt lähtee paita pois. Pakkaamme karvat reppuun, nautimme auringosta ja keräämme energiaa laskuun. Loskassa tarpominen vei kirjaimellisesti mehuja.

Lainion päällä sai olla rauhassa. Kuva: Veli Kainulainen 2004. Paita päälle, ettei tule palovammoja, ja mäkeen! Luisuttelemme kohti Lumikurua. Kartasta katsottuna myös pohjoisseinä on laskettava, mutta kohteemme on koko talven puhuttu Lumikuru. Kurun pohja on helppoa laskua. Vasemman puoleinen seinä on jyrkkä ja siihen on kerääntynyt paljon lunta. Oikean puoleinen sivu näyttää altistuneen tuulelle. Laskemme ensin loivan kurun pohjan ja teemme hyvän ramppausjäljen ylös. Seuraavaksi laskemme pari hyvää laskua jyrkältä sivulta. Lumi on säilynyt koskemattomana ja pehmeänä vaikka uutta ei ole tullut vähään aikaan. Lumikurun pohjalta matka jatkuu harvan pohjoisen erämaametsän ja suon yli ladulle, joka vie Kotamajalle. Täällä päätämme pitää munkkitauon.

Lumi oli hyvää vielä huhtikuussakin. Kuva: Veli Kainulainen 2004. Hämärässä kahvilassa pohdimme loppureittiä. Arvioimme, että hiihtämällä Kukastunturin päälle ja luisuttelemalla sieltä kylää kohti, pääsemme vähimmällä vaivalla ihmisten ilmoille. Pienessä sokerinousussa on hyvä jatkaa kohti Kukasta. Nousu päälle on helppoa läpyttelyä ja latua pitkin pääsee laskemaan aina Äkäsjoelle asti. Toki laskukamat kannattaa olla hyvässä rasvassa, niin tarvii lykkiä vähemmän vauhtia. Joelta on vielä parin kilometrin taipale Riemuliiterin ohi Ylläshuminalle, minne retki on hyvä päättää.

Jänkältä on hyvä tsekkailla laskujälkiä. Kuva: Joel Kauppinen 2004.

Lumikurun kierroksen ja muut hyvät Ylläksen offarireitit löydät Rewindr-sovelluksesta. Alla näet Lumikurun kierroksen reitin kartalla. Vaihtoehtoinen lähtöpaikka on Kesänkijärven länsipäässä, mistä voi hiihtää järven yli ja jatkaa matkaa Pirunkuruun.

Taustakartta ja reitti © Joel Kauppinen, Jyrkkyysmalli © Petteri Lajunen, Maastotietokanta © Maanmittauslaitos 2016, Retkeilykohteet © Metsähallitus 2015.

Ylläksen offarit löydät myös paperikartalta. Lue lisää mapowl.wordpress.com tai käy tykkäämässä facebook.com/yllaksenoffarikartta/.

Approved by:

    

SaveSave

Joel Kauppinen