Myoko - Pääsaaren paljastunut puuteriparatiisi

Teksti ja kuvat: Iiro Kerkelä
 
12. tammikuuta: Päivä 0 - Saapuminen
 
Akakuran kylässä bussista ulos hypätessä lumi tunkeutuu heti kengän varresta sisään, ja lisää pakkaslunta tulee älyttömään tahtiin taivaalta. Laukut raahautuvat mukana muutaman sadan metrin matkan koko reissun ajan tukikohtana toimivaan Myoko Powder Hosteliin.
 
Automaattien luvattu maa
 
Akakuran kylänraitti ja lumisade.
 
13. tammikuuta: Päivä 1 - Akakura Kanko
 
Illan ja yön aikana on tullut 70 senttiä lunta, ja valinta Myokon keskuksista osuu lähikeskus Akakura Kankoon. Jalkapohjat ovat tulessa nopeasti kalutussa huippuhissin viereisessä metsässä, kun muuallekaan ei tiedä mennä. Takaraivossa on auttamatta tunne, että tästä pitäisi osata nauttia täysin siemauksin, mutta kun ei niin ei.
 
Kanko tarjoaa hyvät mahdollisuudet hissioffarin, etenkin metsien, laskemiseen virallisen rinnealueen ulkopuolella, vaikka laskut ovatkin yleensä osissa tehtäviä tai melko lyhyitä, etenkin kun niitä vertaa mahdollisiin siirtymiin joita pitkin laskuille pääsee, puhumattakaan paluusta rinteeseen. Harjanteiden ja jyrkkien uomien sokkelossa on kuitenkin välillä melkoinen suunnistaminen, joten suoraan soitellen sotaan ei kannata lähteä. Lisäksi suurimmat osat, ja ehkäpä ne houkuttelevimman näköiset alueet keskuksen sisällä ovat kiellettyä aluetta. Melko paljon niissä kuitenkin näkee laskijoita, vaikka ski patrol toisinaan käykin lippuja pois nappaamassa. 
 
14. tammikuuta: Päivä 2 - Akakura Kanko
 
Edelliselle päivälle satanut lumi on muuttunut Akakura Kankon huippua myöten nuoskaksi, mutta haikki kohti huippua tarjoaa sentään mahdollisuuden tiedusteluun ja ensi kertaa Japanissa oleva lumilautailija ottaa ilon irti raskaastakin lumesta.
 
Kipuamisen tarjoamista vaihtoehdoista valinta kohdistuu helpoimpaan suunnistukseen: laskuun takaisin huippuhissille. Muut vaihtoehdot ovat lähteä joko nousureitin vastakkaista harjannetta pitkin alas aina parkkipaikalle asti tai laskea kohti nousijan oikealle puolelle jäävää hylättyä hissiasemaa ja siitä vielä eteenpäin. Jos laskua jatkaa vielä hylätyn rinteen taakse, kannattaa linja valita ensimmäisillä kerroilla jonkun kanssa, joka tietää mihin on menossa. Monet linjat ovat laskijalta piilossa metsän siimeksessä ja osa lumivyöryesteillä täytetyistä aukoista sisältävät yleensä jäisen yllätysjyrkänteen laskun alkupuolella.
 
Nuoskakin riittää. Joskus.
 
Lumenpudottaja katolla. Viime vuonna Akakuraan syntyi puheiden mukaan yksi lapsi, ja paikallinen väestö tuntuukin olevan melko voimakkaasti ikääntynyttä.
 
15. tammikuuta: Päivä 3 - Suginohara
 
Mt. Myokon lähialue koostuu oikeastaan viidestä keskuksesta. Akakuran kylän tuntumassa ovat Akakura Kanko ja Akakura Onsen, joista ensimmäisestä löytyy huomattavasti paremmat mahdollisuudet vapaalaskuun. 500 jenin (n. 3,7 euroa) hintaan pääsee myös Ikenotairan ja Suginoharan keskuksiin. Ikenotaira tarjoaa Kankoa loivempia metsälaskumahdollisuuksia, kun taas Suginohara Japanin pisimmän laskun (8,5 kilometriä) sekä muutoinkin mainiot rinteet ja hissioffareita huippuhissin molemmin puolin. Viides vaihtoehto on Japanin vanhin laskettelukeskus Seki Onsen, joka tarjoaa oikeastaan ainoastaan kaksi tuolihissiä ja vapauden laskea missä haluaa. Pieni pätkä hoidettua rinnettäkin keskuksesta löytyy.
 
Uutta lunta ei kuitenkaan ole tullut, ja lämpötila on plussan puolella, joten valitsemme rinteiden koluamisen. Käännös on kuitenkin laskemisen perusasia ja rinteessä laskeminen täysin aliarvostettu asia.
 
16. tammikuuta: Päivä 4 - Välipäivä
 
Päivän kestänyt vesisade ja plussakeli vie lumipakasta puoli metriä yhdessä hujauksessa. Parempi olla sisällä.
 
19. tammikuuta: Päivä 7 - Suginohara
 
Kelit ovat pysyneet plussalla Kankon puolella, lunta ei ole tullut, rinnelasku ei houkuttele eikä toissapäiväinen haikkaus korpussa ja vetisessä nuoskassa jättänyt suksijalle kuin karvaan maun suuhun, vaikka tiedustelun kannalta retki hyödyllinen olikin. Suunnaksi siis Suginohara ja suunnitelmana kipuaminen sen päälle.
 
Keskuksista korkeimmalle kohoava Suginohara tarjoaa huippunsa kanssa ensin hieman tuulen tuomaa samettia ennen nuoskaa ja korppua. Edeltävien päivien jälkeen nekin ottaa ilolla vastaan auringonpaisteessa ja maisemia ihaillen, kun laskemme jälleen varman päälle nousureittinä toiminutta metsää pitkin alas, syvän uoman laskijan oikealla puolen.
 
Vaihtoehtoisia laskureittejä löytyy sekä suoraan hissille tai kraaterin reunan toiselle puolen. Siltä toiselta pitää tosin kiivetä pois, tai etsiä reitti Akakura Kankoon tai Seki Onseniin. Topokartta kannattaa hankkia käsiinsä, tai voi käydä kuten aiemmin viikolla niille kahdelle eksyneelle, jotka joutuivat luottamaan arkkitehtuurisiin taitoihinsa lumimajan rakentamisessa ennen kuin pelastajat pääsivät paikalle seuraavana aamuna. Sateiden tullessa meren suunnasta, saa Seki Onsen yleensä suurimman osuuden sateesta, ja Suginoharan puolelle lunta tulee huomattavasti vähemmän.
 
Suginohara ja maisemat.
 
21. tammikuuta: Päivä 9 - Akakura Kanko
 
Laskuista ja haikeista ei välttämättä jää jälkipolville kerrottavaa. Afterskistä ehkä hieman enemmän. Kävin ensimmäisen kerran Myokossa toissakaudella, jolloin Akakuran kylästä löytyi muistaakseni yksi australialaisten pyörittämä kahvila. Nyt paikkoja on pienen pienessä kylässä lukuisia ja muutenkin kylänraitti on vilkastunut huomattavasti myös tavallisten laskuturistien osalta. Onhan se kieltämättä hassua istua täydessä australialaisten pyörittämässä Full Circle -kuppilassa, kun suurin osa asiakkaista on suomalaisia. Paikallisilla sattuu olemaan meille pohjoismaalaisille myös ihan oma kutsumanimensä.
 
Kyynisesti sitä myös miettii, että onko Akakurakin ajautumassa kohti vääjäämätöntä länsimaistumista, minkä puute tänne on turisteja tuonut kiihtyvällä tahdilla. Puheiden mukaan kylään syntyi viime vuoden aikana yksi lapsi, joten on vaikea nähdä muutakaan lopputulemaa. Samalla takamaastossa on jopa ruuhkaisaa edelliseen kauteen verrattuna.
 
Turistien lisääntymisen hyvä puoli: Vegaaniruokaa on tarjolla useassa ravintolassa, joista Joey’s-lumilautakaupan naapurissa sijaitseva K-Kitchen vie voiton.
 
23. tammikuuta: Päivä 11 - Akakura Kanko
 
Hostellin ruotsalaisten huonekavereiden johdolla Akakura Kankossa avautui huima määrä uusia mahdollisuuksia, joihin pääsee hissiltä käsin.
 
24. tammikuuta: Päivä 12 - Madarao / Tangram
 
Myokon mahdollisuudet eivät rajoitu pelkästään alueen viiteen lähimpään keskukseen, vaan lyhyen bussimatkan päässä ovat ainakin Madarao ja Tangram, joihin saa yhteislipun, sekä tälle kaudelle yli kymmenen vuoden tauon jälkeen avattu Lotte Arai. Omalla autolla mahdollisuuksia on vielä enemmän.
 
30 senttiä uutta lunta pitää mielen virkeänä, kun ihmiset ahtautuvat välineidensä kanssa täyteen bussiin Akakuran bussipysäkiltä. Tangram ja Madarao tarjoavat lukuisia hoitamattomia rinteitä sekä harvennettuja metsälaskualueita mukavilla profiileilla. Seurueemme tosin säntäilee paikasta toiseen kuin päättömät kanat yrittäen löytää vielä laskemattomia linjoja Madaraon huippuhissin ympäriltä. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut olla fiksumpaa käydä katselemassa myös alempien hissien hoitamattomia rinteitä, sillä niissä laskettavaa ilmeisesti riitti hieman pidempään.
 
Iltapäiväksi rinteet hiljenevät todella tehokkaasti, mutta etenkin huippuhissin laskijan oikeanpuoleisesta metsästä löytyy vielä laskettavaa etenkin lumilautailijoille. Porukan ainoana suksijana totean ne koskemattomat kohdat hieman tiheiksi omille taidoilleni. Tosin, jos viitsii hieman kävellä ja hiihtää, löytyy Madaraon pohjalta laskijan oikean puoleisen reunan aivan kahden alimman siirtymäreitin välistä laskettavaa vielä iltapäivälläkin pienen pätkän verran.
 
Kuulemma aiempina kausina Madaraossa on saanut laskea rauhassa iltapäivään asti, mutta ainakin nyt arkipäivänä väkeä tuntui riittävän kaluamaan hoitamattomat rinteet nopeasti loppuun. Madaraoon on avautunut tälle kaudelle uusia lodgeja, mutta ehkä sitä en omaksi majoituskohteeksi valitsisi ainakaan pitkälle reissulle. Esimerkiksi Akakurasta käsin vaihtoehdot liikkua lähikeskuksiin omat huomattavasti monipuolisemmat.
 
Madaraon huippuhississä ei ollut ruuhkaa enää lounastauon jälkeen. Aamulla ihmisiä riitti jonoksi asti.
 
25. tammikuuta: Päivä 13 - Seki Onsen
 
Jälleen puoli metriä uutta lunta. Seki Onseniin pääsee ainakin vaivattomimmin tilaamalla paria päivää aiemmin Skate Barin kautta itselleen keskuksen oman kuljetuksen, johon sisältyvät myös lounas ja hissilippu. Hintaa paketilla on yhteensä 5 500 jeniä. Aiemmin aamulla tosin toinen kuljetusauto ei ollut käynnistynyt, ja asiaa pahoitellut keskuksen omistaja soitti muutaman puhelun hälyttääkseen jonkun tuttavansa apuun. Vaikkei ruokalistalta vegaanista annosta löytynytkään, järjestyy asia todella lyhyellä neuvottelulla ja kasvissyöjät saavat iltapäivällä reissun parhaat lounaat naamansa eteen. Sellaista se on Seki Onsenissa. Asiat vaan järjestyvät.
 
On vaikea kuvailla miltä tuntuu, kun lumi peittää näkökentän ensimmäisessä käännöksessä jättäen kylmän peitteen poskille ja suksien alla on vain pohjattomalta tuntuva määrä puuteria. Lunta pöllyää ja aamupäivällä ehtii laskemaan ilman mitään vaivannäköä useita ensijälkiä ympäri keskusta. Rinteet ja hissilinjojen aluset kalutaan kyllä nopeasti, mutta hieman uteliaampi löytää esimerkiksi ravintolan takaa tai ylemmän hissin oikealla puolella olevan kurun seiniltä laskettavaa vielä iltapäivän puolella. Vastaseinälle pääsee kiertämään voimakkaalla poikkarilla huippuhissiltä. Laskut eivät ole pitkiä, mutta käännösten laatu korvaa niiden määrän.
 
Tässä Seki Onsenista aamupäivällä sanottuja asioita:
 
”Ihan kuin tulisi jonkun takapihalle, ja sitten siellä onkin vain hiihtokeskus.”
 
”Tämä tuntuu siltä, että pelaisi jonkun videopelin läpi, ja sitten avautuu salakenttä, joka on ihan käsittämätön.”
 
”Kuin näppäilisi Doomissa idkfa:n. Kaikki aseet ja ammukset.”
 
”Ei h*lvetti.”
 
Niin. Ehkä perheen omistama, kahden ja yhden hengen tuolihisseillä varustettu Seki Onsen kannattaa vaan itse kokea.
 
Pehmeä lasku lumivyöryesteisiin Seki Onsenin alahissin vieressä.
 
Seki Onsen keskus sijaitsee kylänraitin talojen takapihalla.
 
26. tammikuuta: Päivä 14 - Lotte Arai / Seki Onsen
 
Harvoin tuntee olevansa samalla tavalla väärässä paikassa kuten Lotte Araissa. Keskus oli tyhjillään vuosikymmenen ajan ennen kuin korealais-japanilainen Lotte-korporaatio laittoi kuvetta tiskiin, osti keskuksen, pisti paikat viimeisen päälle kuntoon ja avasi hissit tälle kaudelle.
 
Tunnelma on lähes absurdi, kun pramean ja valtavan hotellin aulassa ei ole muita kuin kasa puvut päällä odottavaa henkilökuntaa, jotka ohjaavat Akakuran bussilla saapuneet muutamat laskijat laajan sisäpihan poikki kohti rakennusta, josta löytyvät lipunmyynnin lisäksi ravintolat, vuokraamo, shoppi ja luonnollisesti myös boulderointiluola. Näkyvyys on ulkona heikko ja yön yli jatkunut lumisade jatkaa yhteistyötään puuskittaisen tuulen kanssa.
 
Hulppeassa aulassa absurdi tunnelma jatkuu. Potentiaalisia laskijoita on maksimissaan vajaan tusinan verran koko keskuksessa. Syykin paljastuu pikkuhiljaa lipunmyynnissä asioista neuvoteltaessa. Ainoastaan kaksi alinta hissiä ovat auki, eikä niistä korkeamman lumivyörykontroloitu vapaalaskualue ole auki. Työntekijät antavat aina välillä ristiriitaista tietoa, ja jättävät mainitsematta ensimmäisen vartin ajan, että vaikka kolmas hissi avautuisikin, ei senkään vapaalaskualueet olisi käytettävissä. Osansa keskuksen varovaisuuteen on varmasti lumisateen lisäksi edellisenä päivänä keskuksessa eksyneet ja menehtyneet isä ja poika. Siinä missä esimerkiksi Kankossa voi hissilippunsa uhalla mennä aitojen ali, ei samaa ehkä voi suositella Lotte Araissa.
 
Pyydämme tilaamaan taksin Seki Onseniin.
 
”Se on 15 000 jeniä.”
 
110 euroa on suolainen hinta reilun 20 minuutin matkasta. Etenkin kun yksi seurueemme jäsen oli edellisenä päivänä tullut pidemmän matkan taksilla Madaraosta 6 000 jenillä. Jatkamme pohtimista.
 
Virkailija tulee uudestaan käymään.
 
”Se on sittenkin vain 10 000 jeniä.”
 
”Joo, tilaa, kiitos.”
 
Kesken puhelun sama lipunmyyjä huitoo meidät luokseen.
 
”Se onkin 10 000 - 15 000 jeniä.”
 
”Aivan sama.”
 
Puhelu päättyy.
 
”Taksi on tässä 50 minuutin kuluttua. Tulkaa tähän hieman ennen puolta kahtatoista.”
 
Ei ollut taksi perillä 50 vaan 90 minuutin kuluttua. Lunta teillä, ja niin edelleen. Olisi meidän kolmen hengen seurueelle riittänyt pienempikin taksi kuin yhdeksän hengen uutuuttaan kiiltävä tila-auto koppalakkisine kuljettajineen. Lotte Arain hotellille ei kai halvinta taksia tilata.
 
Onneksi Seki Onsenissa on vielä iltapäivällä lunta laskettavana. Jää hyvä mieli ja hieman jo naurattaa, etenkin kun kyyti Seki Onsenista Akakuraan järjestyy paikalle osuneiden suomalaislaskijoiden retkeilyautossa. Satanut lumimäärä on pienempi kuin edeltävänä päivänä, joten keskuksessa on ollut aamulla huomattavasti edellistä päivää pienempi, joten kelvollista laskettavaa riittää loppuun asti.
 
Lotte Araihin voi soittaa kahdeksalta aamulla kysyäkseen tietoja aukinaisista alueista, mutta bussi Akakurasta lähtee jo 7.50, joten pienellä riskillä saattaa joutua kuitenkin Araihin lähtemään, jos ei halua maksaa taksimatkasta.
 
Urut ja Lotte Arain lipputoimisto.
 
27. tammikuuta: Päivä 16 - Suginohara
 
Hostellin huonekaveri Nick sanoi edeltäneen Seki Onsenin päivän jälkeen, että kyllä hänen suosikkinsa hissioffareista ja reissun parhaat laskut löytyvät edelleen Suginoharasta. On ihan reilua antaa aussille mahdollisuus todistaa väitteensä, joten aamulla hypätään bussiin kohti Suginoharaa ja sen huippuhissiä.
 
Laskettavaahan huippuhissin ympäristössä riittää, joskin parhaat pätkät ovat KEEP OUT -kylttien ja aitojen takana. Vaikka laskut ovat loivempia kuin Seki Onsenissa, ovat ne myös pidempiä kuin pikkukeskuksen lyhyet seinämät tai kurun reunat. On myös helppo sanoa paikkavalinnan osuneen nappiin, kun Red Bullin kuvausryhmä Mark Abman ja Michelle Parkerin johdolla ovat laskemassa koko päivän samaa metsää.
 
Aleksi ja Suginoharan hissioffarit.
 
29. tammikuuta: Päivä 18 - Akakura Kanko
 
Monet jyrkät laskut palaavat rinteisiin tyylikkään tunnelin kautta.
 
30. tammikuuta: Päivä 19 - Akakura Kanko
 
Yön aikana piti sataa muutamia senttejä lunta, mutta aamulla maassa odottaakin reilut kolmekymmentä. Tosin niin kevyenä, ettei kantavuutta ole lainkaan vaan sukset koluttu pohja tulee lähimmillä hissioffareilla jatkuvasti vastaan, eikä lumi pysy lainkaan paikallaan. Etenkin australialaiset vetelevät takamaastossa aika huolettomasti ilman lumiturvaallisuusvarusteita, joten oman järjen käyttö on sallittu vaikka johonkin jäljet menisivätkin.
 
Hauskaa on silti, kun löydetään uusia väyliä laskettavaksi hylätyltä hissiasemalta.
 
Maaria matkalla tunnelille.
 
31. tammikuuta: Päivä 20 - Lotte Arai 
 
Lotte Arai on alueen keskuksista on poikkeuksellinen avonaisten kenttiensä, mittasuhteidensa sekä off-piste -politiikankin osalta. Alueella on, ainakin paperilla, lukuisia vyörykontroloituja vapaalaskualueita, tosin helmikuun alkuun mennessä huipun laskijan oikeanpuoleisia alueita ei oltu vieläkään saatu avattua. Lisäksi avoin maasto, matalalla merenpinnasta sijaitseva huippu ja sijainti meren tuntumassa jättävät keskuksen pahemmin säiden armoille verrattuna Mt. Myokon keskuksiin, joista esimerkiksi Akakura Kankossa saa vaikka koko päivän laskut purkkiin puurajan alapuolella.
 
Hyvänä päivänä Kogenashi-tuolihissin viereiset bowlit tarjoavat paljon laskettavaa sekä kokonsa ja jyrkkyytensä puolesta. Sen sijaan loivempaa laskettavaa löytyy huippuhissin tuntumasta.
 
Päätimme illalla lähteä katsastamaan paikan, vaikka uutta lunta ei ollutkaan tulossa. Paikalle saapuessa iso osa alueista oli jo koluttuja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Siinä missä Mt. Myokon keskuksissa ski patroliin törmää harvakseltaan, on Lotte Araissa patrol jatkuvasti läsnä tarkkailemassa, etteivät laskijat karkaa aitojen taakse koskemattoman lumen perässä. Huippuhissiltä vuoren huipulle lähtevän nousuladun startti on erikseen aidattu, ja kiellon tehostamiseksi patrol myös valvoo lähtöpaikalla, ettei kukaan nousukarvoillaan tai lumikengillään hissiltä ylös lähde. Toisaalta muutamaa päivää aiemmin kiellot olivat kuulemma jääneet sanalliselle tasolle, eikä liput olleet lähteneet skinnauksesta huolimatta. Nyt patrol tuntuu olevan melko ärhäkkäällä tuulella jäädessään viheltämään pilleihinsä katsoessaan kiellettyyn paikkaan ilmestyneitä jälkiä. Kolutussa nuoskassa tulee ikävä Seki Onseniin, kun jaloillakin tuntuu olevan off-päivä. Laskettavaa olisi riittänyt paremmin, mutta osuimme paikalle samana päivänä kun Myokon alueen kansainvälinen hiihtokoulu Myoko Snowsports tuli viettämään vapaa- ja kuvauspäiväänsä parinkymmenen opettajansa voimin.
 
Päivän kohokohta itselle on hotellirakennuksesta löytyvä kylpylä, onsen, joka on laitettu viimeisen päälle suihkutiloineen ja ulkoaltaineen. Se on jopa hienompi kuin Akakuran kylän Hotel Taikossa, josta löytyy myös ulko-onsen. Taikon ja muiden hotellien onsenit ovat avoinna muillekin kuin niiden asukkaille maksua vastaan. Muutaman satasen säästää ottaessaan oman pyyhkeen mukaan, ja vaikka ei etikettiä hallitsisikaan, muistaa pestä itsensä kunnolla ennen altaaseen menemistä.
 
Lotte Araissa profiilia riittää. Suurin osa siitä vain on aitojen kielletyllä puolella.
 
 
Loppusanat
 
Ylläolevasta listasta puuttuu kasa mukavia laskupäiviä, osittain myös siksi että reissu jatkuu yhä tätä kirjoittaessa, kun muutamankin sentin lumikerros on tauon jälkeen pelastanut päivän, mutta kolmen viikon aikana dumppeja tuli ehkäpä juuri se kolme kappaletta ja hyvällä lumella laskettavia päiviä noin viikko. Jatkuvasta puuteritaivaasta ei siis ollut tällä ressulla kyse. Hieman kävi sääliksi niitä, joille ei osunut viikon reissulle yhtään kunnon puuteripäivää kovista odotuksista huolimatta. Tuskinpa Myokosta tästä enää lumivarmemmaksi muuttuu, sillä ilmastonmuutos koettelee Japanissakin keskuksia siinä missä muuallakin. 
 
Olosuhteiden osuessa kohdalleen, laskeminen on kuitenkin mahtavaa ja helposti saavutettavissa. Ja kyllä muutamienkin senttien tuore lumikerros riittää hauskan pitämiseen ellei ole liian syvällä japow-poterossaan. Mäetkään eivät ole Myokossa kokoaan suurempia, ja lumisateen jälkeen koskematonta laskettavaa riittää heikosti enää seuraavalle päivälle, ainakaan helposti ja turvallisesti saavutettavissa, vaikka ylös ja alas sahaava lämpötila sen sallisikin. Jos käytössä on auto ja omaa auttavat taidot googlata asioita, löytyy muutaman tunnin ajon säteellä pieniä keskuksia, jotka tarjoavat mainiota laskettavaa eikä turistilaumoista tarvitse huolehtia. Myokossa saa pitää jo hieman kiirettä laskuille ehtiäkseen.
 
Selkeitä laskuja on tarjolla esimerkiksi Akakura Kankossa ja Suginoharassa melko vähän etenkään ilman nousuvälineitä, vaikka laskettavaa kyllä löytyy. Oppaan palkkaaminen ei ole täälläkään huono idea, mutta melko pitkälle itse päästiin aiemmalla, joskin silloisten olosuhteiden takia, suppealla kokemuksella, Myoko Powder Hostelin henkilökunnan vinkeillä ja uteluilla matkoja Myokoon järjestävän Elämysmatkojen kohdeoppaalta. Moni ensisilmäyksellä hyvän näköinen lasku päättyykiin esimerkiksi v-kurun pohjalle ilman poistumisreittiä.
 
Kylän kyljestä löytyvä Akakura Kanko tarjoaa monipuolisimmat mahdollisuudet laskemiseen profiileiltaan, mutta alue voi ainakin Lapin tuntureihin ja Norjan laskuihin tottuneelle tuntua ensimmäiset päivät sekavalta. Silti puolentusinan offaripäivän jälkeen pelkästään Kankossa riittäisi lukuisia laskemattomia linjoja, jotka vain odottavat hyviä olosuhteita ja että niihin ehtisi ensimmäisten joukossa. Puhumattakaan Suginoharasta. Tai Seki Onsenista.
 
Majoitusvaihtoehtoja Myokossa löytyy täyshoitolodgeista hostelleihin. Budjettimatkailijalle tai pitkään kohteessa oleville Powder Hostellia voi suositella muutenkin kuin saatujen laskuvinkkien tähden. Seinät tosin ovat japanilaiseen tapaan lähes paperisia, joten korvatulpat kannattaa tuoda mukanaan.
 
Hissilippuihin saa erilaisia alennuskuponkeja majoitusliikkeistä tai jos sellaiset ovat päässeet loppumaan niin Myoko Snowsports -hiihtokoulun tiskiltä saa päiväliput Myokon keskuksiin (pl. Seki Onsen) aina alennettuun hintaan.
 
Välipäiville Akakuran kylä ei tarjoa kummoista tekemistä, mutta julkisella liikenteellä pääsee niin Joetsun kaupunkiin kuin katsomaan lumiapinoita tai paikallista temppeliäkin.
Geolocation
Käyttäjän Markku kuva

Markku