Top 10: Kuinka jyrkkää on jyrkkä, Andreas Fransson?

Kuvat: Tero Repo

 

Kuinka jyrkkää on jyrkkä on ollut jo vuosia yksi Relaan suosituimmista keskusteluista. Tällä hetkellä keskusteluketjua on luettu jo yli 101 000 kertaa. Koska aiheesta ei selvästikään ole kotimaisin voimin päästy yhteisymmärrykseen, käännyimme ruotsalaisen Andreas Franssonin puoleen. Fransson on yksi tämän hetken kovimmista äärilaskettelijoista ja pohtii etenkin omassa blogissaan laskemista varsin syvällisesti. 

Laskettuasi Whillans Rampin Fitzroyn massiivilla Argentiinassa viime syksynä sanoit löytäneesi omat rajasi. Mikä sai sinut ajattelemaan niin?

"Yleensä laskiessani tunnen, että minulla on pelivaraa ja voin laskea vaikeampiakin paikkoja. Mutta jo noustessani Whillans Rampia huomasin, että reitti oli paljon pahempi kuin olin ajatellut – todella jyrkkä ja avoin. Mutta koin silti voivani laskea sen alas. 

Laskiessani en kuitenkaan enää tuntenut, että olisin voinut laskea jotain vielä vaikeampaa. Se olisi ollut liikaa. Tunsin tunteen, jota en ollut tuntenut aiemmin. Olin erittäin onnellinen, sillä elämys oli ainutlaatuinen."

 


Olet yksi tämän päivän parhaista isojen vuorten ja jyrkkien kurujen laskijoista. Kuinka luulajalaisesta pojasta tuli niin kokenut vuorilla liikkuja?

"Usein hiihtohommissa käy niin, että joko olet kotoisin aivan vuoren juurelta ja opit asioita luonnostaan tai sitten olet kotoisin kaukaa vuorista ja kovan intohimon ja työn kautta pääset hommiin sisälle.

Nuorena laskin paljon telemarkia Joonas Karhumaan kanssa Ylläksellä ja Riksgränsenillä. Tapasin Joonaksen ensikertaa, kun olin ehkä 14-vuotias. Olimme silloin ainoita nuoria tellulaskijoita ja laskimme kaikki lomat yhdessä. 

Kun olin 19, aloin työskennellä Riksgränsenillä oppaana. Löysin paljon hienoja laskulinjoja, joita laskin vapaa-aikanani. Ensimmäisenä talvena olin keskuksessa kolme kuukautta ja tein randoretkiä 60 päivänä. 

En yleensä ole erityisen hyvä uusissa asioissa heti alussa, mutta olen hyvä oppimaan ja työskentelemään kohti tiettyä päämäärää. Monista kavereistani tuli pro-laskijoita jo nuorina, kun minä vasta harjoittelin taitoja, joita uskoin tarvitsevani unelmieni linjojen laskemisessa. 

Harjoiteltuani muutamia vuosia koin, että olin tehnyt kotiläksyni ja saatoin laskea, mitä halusin. Niinpä Chamonix'iin tuleminen oli helppoa. Olin tottunut laskemaan laskuja, joita muut eivät tehneet. Ja se oli uutta Chamonix'ssa."

Mitkä asiat ovat vaikuttaneet eniten kehitykseesi vuosien varrella?

"Riksgränsen on vapaalaskijoille kuin Fontainebleau kiipeilijöille: se on maailman paras paikka harjoitella tekniikkaa ja oppia lajin saloja. Saatoin laskea Riksgränsenissä lähes koko talven kohtaamatta muita jälkiä ja tehdä ensilaskuja. Silloin aloin ymmärtää ympäröivää todellisuutta sellaisena kuin se on.

Enimmäkseen ihmiset tekevät asioita, joita muutkin ihmiset tekevät. Chamonix'ssa näin tapahtuu 99 prosenttia ajasta. Ihmiset lukevat opaskirjoja ja seuraavat reittikuvauksia. Mutta jos todella tunnet omat kykysi, voit alkaa toimia itsenäisesti.

Niinpä kun tulin Chamonix'iin, saatoin laskea jo keskitalvella laskuja, joita perinteisesti oli laskettu myöhään keväällä. Viime vuosina tästä on tullut tavallisempaa, mutta näin ei ole ollut pitkään."

 


Ketkä ovat opettaneet tai inspiroineet sinua vuosien varrella?

"Olen ollut paljon Suomessa ja se on ollut minulle kiintoisaa aikaa. (Toim. huom. Franssonin vanhemmilla on mökki Ylläksellä.) Joonas Karhumaan jo mainitsinkin. Mutta myös Jani Johansén, Antti-Pekka Auvinen ja Skipe Oivo olivat meille nuorille pojille ystävällisiä ja avuliaita. Useimmat laskijat eivät auta nuorempiaan, mutta tämä kolmikko auttoi.

Ja sitten tietenkin Riksgränsenin vanha, pieni porukka, kuten Wille Lindberg ja Christian Björk, sekä monet hiihdonopettajat. Sillä alallakin on paljon tärkeitä, intohimoisia laskijoita, joita ei kuitenkaan laskubisneksessä riittävästi huomioida ja arvosteta."

Kun lasket äärimmäisen jyrkkiä mäkiä, mikä sinua pelottaa?

"Pelkään aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin. Olennainen kysymys onkin, miten pelkoa käsittelee. Virheitä sattuu ja meistä jokainen laskee välillä väärissä paikoissa. Jopa parhaat tekevät huonoja päätöksiä. Yleensä en kuitenkaan pelkää laskiessani. Eniten minua jännittää suunnitellessani laskuja kotona.

Pelkojen käsittelyn kannalta unet ovat erittäin tärkeitä. Kun näkee unta, jossa pakenee jotain, on vaikeaa tehdä muuta kuin juosta ja juosta. Mutta jos onnistuu kurkistamaan taakseen, huomaa, että ei siellä olekaan mitään. Se on tunnettu tosiasia. Ja kun asioita tarkastelee näin, huomaa, että pelättävää ei ole."

Miten uskot äärilaskemisen muuttuvan lähivuosina?

"En usko, että se muuttuu kovinkaan paljon. Kovin harvat tekevät sitä huipputasolla. En esimerkiksi itse usko voivani laskea jyrkempiä paikkoja kuin viime syksynä Patagoniassa. 

Mutta hienoa tässä on se, että reitin vaikeus ei lopulta merkitse mitään. Minä lasken jyrkempiä paikkoja kuin aloittelija, mutta kokemus voi silti olla samankaltainen. Tämä elämyksen tiedostaminen on osa kehitystä. Minulle tämä on kuin uskonto: vuorilla pitää ymmärtää enemmän kuin näkee."

Kannatko vuorilla mukanasi jotain erityistä?

"On minulla sellainen pieni shamaani-instrumentti, joka toistaa värähtelyä. Elämä on värähtelyä, ja soitan instrumentilla värähdyksiä etenkin ollessani yksin vuorilla. Instrumentti on kevyt ja minulla usein mukana."


Olet osa Salomonin Mountain Collectivea. Mikä on sinulle välineasioissa tärkeää?

"Minulle tärkeintä on, että välineet toimivat. Olen erittäin tyytyväinen Salomoniin, vaikka heillä ei vielä olekaan kaikkia niitä välineitä, joita minä tarvitsen. Tarvittaessa voin siis käyttää muitakin merkkejä, mikä on rehellinen tapa toimia. 

Ja ne tuotteet, joita Salomonilla on, kuten Guardian-siteet, ovat maailman parhaita. Guardian on maailman paras side yleislaskemiseen ja niiden ansiosta voin laskea puuteria lähes joka päivä Chamonix'ssa. Mutta ei Guardianeja toki ole suunniteltu 2000 vertikaalimetrin randopäiville."

Mittaatko rinteen jyrkkyyttä liikkuessasi vuorilla?

"Ennen en sitä tehnyt, mutta viime aikoina olen alkanut kiinnostua jyrkkyyden mittaamisesta. Tämä liittyy enemmän vuoristo-opasopintoihini ja lumiturvallisuuteen kuin omaan laskemiseeni. Extreme-laskuissa ei juurikaan ole vyöryvaaraa, sillä rinteet ovat niin jyrkkiä ja lumi vähissä. Eikä silläkään ole väliä, onko rinne 45- vai 50-asteinen. Olosuhteet vaikuttavat niin paljon laskun vaativuuteen."

Ja vielä viimeinen kysymys: kuinka jyrkkää se jyrkkä sitten on?

"Se riippuu täysin laskijan taitotasosta. Tyttöystävälleni punainen rinne on jyrkkä."

 


Top 10 -juttusarjassa syvennytään Relaan kautta aikain kymmenen suosituimman keskusteluketjun aiheisiin.
 
 
Artikkelisarja: 
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=4471.msg215608#msg215608

Antti Laiho