Vapaalasku-kirja nyt ehdolla Vuoden urheilukirjaksi

Relaassa pitkään seurattu Vapaalasku-kirja jatkaa kovaa kisaputkeaan. Syksyisen Tieto Finlandia –ehdokkuuden jälkeen kirjan ansioihin voidaan nyt lisätä Vuoden urheilukirjan ehdokkuus. Kirjan ovat kirjoittaneet Jarkko Henttonen ja Matti Verkasalo, ulkoasusta vastaa Kai Arponen.

Suomen Urheilumuseosäätiö on palkinnut Vuoden urheilukirjan vuodesta 1980 lähtien. Voittajien joukossa on tunnettuja kirjailijoita kuten Tuomas Kyrö ja Leena Lehtolainen sekä arvostettuja urheilutoimittajia kuten Juha Kanerva ja Yrjö Lautela.

Relaa tavoitti kirjan kirjoittajista Jarkko Henttosen. Miltä nyt tuntuu?

“Ihan mukavalta. Ei ehkä ihan yhtä hyvältä kuin Tieto-Finlandia-ehdokkuuden yhteydessä, mutta on tämäkin tosi siistiä! Ainahan se on kiva saada tunnustusta työstä. Tieto-Finlandiassa oli hienoa, että
saatiin tunnustus laadukkaan tietokirjan tekemisestä. Nyt taas on hienoa, että vapaalasku otetaan huomioon nimenomaan urheilulajina.”

No onko vapaalasku sitten urheilua?

“Kyllä vapaalaskua voi myös urheiluna pitää. Tuleehan siinä usein hiki ja välillä menee hapoillekin. Vapaalasku on kuitenkin enemmän kuin tavallista urheilua, sikäli mikäli urheilua ajattelee vain huippu-, kilpa- ja tulosurheiluna.

Vapaalaskua voi sitä pitää myös vaikka seikkailuna tai taiteena. Se ei kuitenkaan sulje pois tuota urheiluaspektia. Vapaalaskusta on moneksi.”

Vapaalaskua on painettu kaksi painosta. Ensimmäinen painos myytiin loppuun Tieto-Finlandia ehdokkuuden jälkimainingeissa kun esimerkiksi Akateeminen kirjakauppa ja Suomalainen kirjakauppa innostuivat siitä.

Vuoden urheilukirja –kisan voittaja julkaistaan myöhemmin talvella. Jatkosta menestysputkelle erilaisissa kirjakisoissa ei ole vielä tietoa. Kai Arposen hienon visuaalisen toteutuksen ansiosta Vapaalaskulla voisi olla mahdollisuuksia menestyä vielä esimerkiksi Vuoden kauneimmissa kirjoissa sekä Vuoden Huipuissa.

 

Muut finalistit:

Kiven kovat
(Harri Laiho, Juha Luotola ja Tapio Neva, Satakunnan Kansa)

Liisankadulta maailman huipulle. Suomen Keilailuliitto 75 vuotta
(Esa Sulkava, Suomen Keilailuliitto)

Marko Yli-Hannuksela – Master Sporta
(Jarkko Ala-Huikku, SportCam)

Miekkailu Suomessa. En garde! Prêts? Allez!
(toim. Markku Varjo, AquaGeo)

Urheilukuvaus
(Vesa Koivunen, Docendo)

Vuoden urheilukirja valitaan 3. helmikuuta.

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä