Yksi nousu hiihtohissillä vastaa yhden kilometrin automatkaa

Jokainen laskija törmää joskus kommentteihin laskettelun ja hiihtohissien epäurheilijamaisesta lähtökohdasta. Moottori vie ylös. Painovoima tuo alas. Helppohan siinä on nautiskella. Pieni totuuden siemenkin hiihtohissien kyseenalaiseen rooliin liittyy. Hiihtohissi tekee raskasta työtä, jonka fysiikkaa ei voi kiistää tai kiertää.

Hiihtokeskuslaskemisen energiankulutusta on selvitetty esimerkiksi Rukalla ja Pyhällä osana keskusten ympäristöohjelmia.
- Jokaisen hissinousun osalta Rukalla kuluu sähköä nyt noin 0,65 kilowattituntia. Yhden laskettelupäivän kulutus on meillä jokaista laskijaa kohti noin 7 kilowattituntia. Hissit, rinteet ja muut muuttujat vaihtelevat kuitenkin suuresti, kertoo Rukan rinnejohtaja Manu Laari.

Hissinousuille jaettu sähkönkulutus muodostuu itse hiihtohissin lisäksi erityisesti lumetuksesta ja valaistuksesta. Jokainen laskija kuluttaa siis hissinousulla ja sen jälkeen hoidettavaa rinnettä kuluttamalla alle kilowattitunnin sähköä.

Toisaalta Rukalla on suuret volyymit ja melko korkeat käyttöasteet. Niinpä Rukalla mitattujen lukemien pyöristäminen ylöspäin voi kuvata paremmin nykylaskettelun keskiarvoja. Hyvänä nyrkkisääntönä voi ajatella yhden nousun kuluttuvan yhden kilowattitunnin verran energiaa. Yksi kilowattitunti tarkoittaa autoiluun verrattuna sitä, että yhdellä nousulla voi ajaa autoa jopa noin kilometrin. Yhden laskettelupäivän energiankulutuksella jokainen laskettelija ajaisi siis autolla yli kymmenen kilometriä. Vaihtoehtoisesti laskettelukeskuksessa kuluneella sähköllä lämmittäisi sähkösaunan.

Henkilöautoton ja saunaton kaupunkilainen voi taas ajatella laskettelupäivän sähkönkulutuksen vastaavan yhden viikon ajalta kotitietokoneen käyttöä tai sähkövalon jatkuvaa polttamista. Yli sata päivää kauden aikana lasketteleva huippuaktiivinen laskettelija rinnastuukin laskettelun energiankulutuksen vuoksi ympäristön näkökulmasta yksityisautoilijaan tai kovaan saunojaan.

Luonnollinen keinolumi

Edellä kuvatussa laskijan energiankulutuksessa on hiihtohissien lisäksi huomioitu myös lumetuslaitteet ja rinteiden valaistus. Ne ovat hiihtohissin tavoin kiinteä osa hiihtokeskuksia ja laskemista.

Lumitykkejä olisi helppo syyttää laskemisen ympäristöongelmista. Meluava ja maisemaan vaikuttava laite vaikuttaa luonnottomalta. Laskettelukeskuksen tykkilumi on kuitenkin teoriassa luonnollista. Suurimman työn lumetuksessa tekee edelleen pakkanen.

Tykkilumi mahdollistaa lisäksi koko kauden kestävän lumipohjan tekemisen. Tykkilumella rakennettua rinnettä voidaan päivittäin käyttää ja huoltaa rinnekoneilla. Tykkilumesta nauttiikin koko kauden ajan jokainen rinnettä alas viilettävä ihminen.

Laskemista pitäisi verrata retkeilyyn

Hissinousujen, lumetuksen ja valaistuksen vuoksi hiihtokeskuslaskeminen on myös tulevaisuudessa paljon sähköä kuluttava ulkoiluharrastus. Toisaalta kymmenen kilometrin autoiluun tai reilun viikon sähkövalon polttamiseen verrattava energiankulutus ei kuitenkaan kuulosta kovin pahalta. Jokaisen arjessa kuluu jatkuvasti isompiakin energiamääriä. Autot liikkuvat satoja kilometrejä viikossa, sähkösauna lämpiää muulloinkin kuin lauantaina.

Laskemisen yhteydessä on muistettava laskettelun ydin. Laskettelun ei pitäisi muistuttaa autoilua tai sähkösaunomista, vaan ulkoilua ja liikuntaa. Moni muu ulkoilu- ja liikuntamuoto ei itsessään kuluta energiaa ollenkaan.

Ympäristöystävällisyyden näkökulmasta laskettelijan pitäisi aina pohtia myös laskemisen määrää. Ympäristö kiittäisi määrän mahdollisesta vähentämisestä ja korvaavista harrastuksista. Itselleen voi asettaa kysymyksiä ja haasteita. Kuinka usein voin viettää täysin hissittömiä laskettelupäiviä ja kiivetä omin lihasvoimin ylös? Mitä voisin harrastaa laskettelupäivien tilalla?

Aktiivilaskettelijan elämäntyyli saattaa olla lähellä kiipeilijää tai polkupyöräilijää. Lumilautailija voi puolestaan harkita rullalautailua tai surffaamista. Kiipeily, polkupyöräily, rullalautailu ja surffaus tarjoaisivat sopivissa paikoissa mahdollisuuden harrastaa laadukasta ulkoilua ja liikuntaa ilman sähkönkulutusta osana itse liikuntasuoritusta.

Käytä autoa harkiten

Laskettelu ei ole vain hissinousuja ja laskuja. Laskettelun suurimmat ympäristövaikutukset liittyvät laskettelukeskukseen matkustamiseen.

Yksi laskettelupäivä hiihtokeskuksessa aiheuttaa siis jokaiselle laskettelijalle noin kymmenen kilometrin autoilua vastaavan energiankulutuksen. Yksin laskettelukeskukseen autoillessa matkojen ympäristövaikutus ylittääkin aina reilusti itse laskettelun ympäristövaikutukset. Nelihenkisen seurueenkin tunkeutuessa yhteen autoon varsinaisen laskettelun ympäristövaikutukset vastaavat ainoastaan ajomatkoja 25 kilometrin päässä olevaan laskettelukeskukseen.

Matkojen ympäristövaikutuksissa skaala on leveä. Julkisen liikenteen tai tehokkaiden kimppakyytien avulla matkojen osuus saadaan pienimmilleen.

Suomen ympäristöystävällisintä laskettelua tapahtuu siellä, missä lasketellaan lähellä ihmisten koteja ja julkiset kulkuyhteydet ovat hyviä. Kaupunkikeskukset ovat tässä etulyöntiasemassa. Niissä laskettelu kokonaisuudessaan kuorimittaa ympäristöä kaikkein vähiten riippumatta kaupunkikeskuksien käyttämien hissi- ja lumetusratkaisujen energiatehokkuudesta tai keskuksen ostaman sähkön tuotantotavoista.

Suomessa onkin useita hyviä kaupunkikeskuksia. Pääkaupunkiseudulla julkisilla kulkuneuvoilla pääsee esimerkiksi Talmaan ja Serenaan. Tampereella suosittu lähimäki on Hervanta ja Jyväskylässä Laajavuori.

Automatkojen keskittäminen on yksi tapa vähentää autoilun ympäristövaikutuksia. Pohjois-Suomen keskuksissa huoneisto tai mökki sijaitsee parhaimmillaan hissien välittömässä läheisyydessä. Päivittäinen rinteille autoilu jää silloin kokonaan pois.

Kauempana oleviin laskettelukeskuksiin lomalle matkustettaessa ympäristökuorma muodostuu ensisijaisesti pitkistä meno- ja paluumatkoista. Nämä pitkät matkakilometrit jakautuvat monelle laskettelupäivälle.

Jos 500 kilometrin päässä olevaan keskukseen autoillaan yksin viideksi laskupäiväksi, kertyy jokaista laskupäivää kohti ajomatkaa huikeat 200 kilometriä. Mutta nelihenkinen seurueen autoillessa kuudeksi vuorokaudeksi 600 kilometrin päähän, on rasitus kohtuullisempi 50 km/laskupäivä. Täysi auto ja pitkä perilläoloaika pienentävät suhteellista ympäristövaikutusta.

Käytä lentokonetta vielä harkitummin

Kotimaassa laskettelua on helppo tarkastella autoilun kautta. Kotimaan laskettelun lisäksi aktiivilaskijan talviin kuuluvat usein myös isommat vuoret. Niiden vuoksi matkustetaan yleisimmin Ruotsiin, Norjaan ja Alpeille. Yhä useampi haluaa myös kokea myös Japanin tai Pohjois-Amerikan puuterilumen.

Lentäminen onkin tuttua monelle laskettelijalle. Joillekin se on jokavuotista.
- Lentäminen ei ole ilmaston kannalta kaikkein ekologisin tapa matkustaa, toteaa Finnairin ympäristöjohtaja Kati Ihamäki, kun mietimme laskettelumatkoihin ja lentämiseen liittyviä ympäristöasioita.

Lentämistä ekologisempia vaihtoehtoja ovat ilmastonäkökulmasta juna, bussi tai kimppakyydit. Nopeasti liikkuvat matkustajalaivat taas ovat usein lentokonettakin epäekologisempia.

Lentokone on tehokas kulkuneuvo. Sen avulla pääsee etenemään suoraa reittiä nopeasti. Ympäristövaikutusten osalta lentokonetta voi verrata esimerkiksi henkilöautoon. 1000 km lentomatkaa on suunnilleen yhtä ekologista kuin saman matkan ajaminen henkilöautolla.

Lentämisen epäekologinen maine ei johdukaan varsinaisesti lentokoneista ja -yhtiöistä. Usein kritisoidut ilmailun päästöt riippuvat lentomatkustajien kohdevalinnoista. Me haluamme usein matkustaa todella kauas. Usein valitaan lomaa varten matkakohteita, jotka sijaitsevat tuhansien kilometrien päässä.

Yksi reissu Japaniin vastaa kymmentä matkaa Norjaan

Meno-paluu esimerkiksi laskettelumatkoilla käytettyyn ja melko lähellä sijaisevaan Müncheniin merkitsee vähintään 3000 kilometrin lentämistä. Samoilla kilometreillä voisi tehdä johonkin Lapin keskukseen kaksi laskettelumatkaa.

Pohjois-Amerikan lasketteluloma vaatii yli 13 000 km lentämistä ja Japani yli 15 000 kilometriä. Alpeille matkustaisi samoilla kilometreillä Etelä-Suomesta useita kertoja. Pohjoismaissa ei edes pysty ajelemaan talven hiihtolomia varten lähellekään yhtä pitkiä matkoja.

Lentomatkat Alpeille voivat siis vastata kuukauden laskettelun energiankulutusta. Alpeilla pitäisikin olla aina kuukausi, jotta matkustamisen ympäristövaikutus jäisi suhteessa itse laskettelua pienemmäksi. Lyhyemmillä reissuilla matkojen ympäristövaikutus on liian suuri suhteessa saavutetun laskettelun määrään. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa pitäisi samalla ympäristövaikutusten suhteellisuusperiaatteella viettää aina koko talvi.

Entistä harvemmin tehtävät ja huomattavasti totuttua pidemmät laskettelulomat voivatkin tarjota mahdollisuuden ekologisempaan lasketteluun. Jokainen voisi olla hiihtopummi muutaman kerran elämässään.

Yli kuukauden kestävä hiihtopummimittainen laskettelumatka tarjoaisi varmasti upean kokemuksen. Sen jälkeen yhden tai kahden viikon pikalomat eivät ehkä enää houkuttelisikaan lentämään Alpeille.

Helihiihto ei olekaan ökyilyä

Omin voimin mäkien kiipeäminen on luksusta parhaimmillaan. Toinen ääripää laskettelun luksuksesta on helikopterihiihto eli heliski. Heko säksättää ja kuljettaa varakkaat laskettelijat koskemattomille offpiste-rinteille.

Kyseenalaisesta imagostaan huolimatta helihiihtokin voi ansaita paikkansa nykyaikaisessa laskettelussa. Se ei ole välttämättä kokonaisvaikutuksiltaan niin epäekologista kuin mielikuvat antavat ymmärtää.

Tyypillinen laskupäivä helikopterilla vastaa ympäristörasitukseltaan toki monen viikon rinnelaskettelua. Yhden helipäivän kulutuksilla jokainen kopterissa ollut laskija ajaisi henkilöautoa monta sataa kilometriä.

Helihiihdon vaikutus on kuitenkin yksittäisiä päiviä ja automatkoja suurempi. Moni voisi korvata pienellä määrällä laadukkaita helihiihtopäiviä kokonaisia kaukomatkoja. Helihiihto voi tarjota esimerkiksi Pohjois-Ruotsin Kittelfjällissä tai Riksgränsenillä vapaalaskuluksusta, minkä ansiosta aktiiviharrastaja ei haluakaan lentää Japanin tai Kanadan vapaalaskuparatiiseihin.