Adventure Partners
Ruka ja Pyhä
Trekki Oy

Vapaalaskijan vakuutukset

Vapaalaskuun liittyy tavallista rinnelaskettelua suurempia riskejä. Yleiset matka- ja  tapaturmavakuutukset eivät katakkaan vapaalaskua hoidettujen rinteiden ulkopuolella. Ne eivät välttämättä kata edes vapaalaskutoimintaa hoidetulla rinnealueella - eli hyppyreiden, halfpipejen ja reilien vetämistä.

Vapaalaskua varten onkin Suomessa hankittava erillinen vakuutus tai ostettava erillinen laajennus tavalliseen matka- tai tapaturmavakuutukseen. Nykyään minkään suomalaisen tunnetun vakuutusyhtiön matka- tai tapaturmavakuutus ei sellaisenaan kata vapaalaskua.

Tavalliseen rinnelasketteluun ei sen sijaan yleensä tarvita erillistä vakuutusta. Matka- ja tapaturmavakuutukset sekä yleinen suomalainen Kelan sairausvakuutusjärjestelmä kattavat tyypillisesti tavallisen rinnelaskettelun tapaturmat ja vahingot.

Tässä yhteenvedossa on keskitytty vapaalaskijan omaan terveyteen vaikuttaviin onnettomuuksiin ja niihin liittyviin korvauksiin. Tässä ei siis ole käsitelty harrastusvälineisiin liittyviä korvausasioita tai esim. Amerikan keskuksissa lakien tai keskuksen turvallisuussääntöjen rikkomisesta seuraavia oikeuskuluja.

Vapaalaskijan terveyden osaltakin keskitytään onnettomuudessa sattuneen loukkaantumisen sairaalahoitoon ja jälkihoitoihin. Terveydenkään osalta ei siis käsitellä esim. työkyvyttömyysasioita tai kuolemantapauksien korvauksia.

Tämän yhteenvedon tarkoitus on helpottaa vapaalaskijaa saamaan vakuutus, jonka avulla voi turvata oman välittömän terveytensä ja pelastumisensa vapaalaskutapaturmissa kuten kaatumisissa tai lumivyöryissä.

Lajirajoitukset

Yleisesti vapaa-aikaan ja harrastuksiin käytetään matkavakuutuksien matkustajavakuutusta ja henkilövakuutuksien tapaturmavakuutuksia. Vapaalaskuun eivät kuitenkaan sovellu nämä vakuutukset sellaisenaan.

Suomalaisissa matka- ja tapaturmavakuutuksissa vapaalaskua koskee yleensä erillinen sopimusehtojen urheiluun liittyvä lajirajoitus. Vakuutussopimuksien urheilua koskeviin rajoituksiin kuuluu nykyään erillinen lista lajeista tai lajityypeistä, joissa tapahtuneita vahinkoja vakuutus ei kata. Vapaalasku kuuluu aina jotenkin muotoiltuna tähän listaan.

Nämä lajirajoitukset ovat nykyään mukana sekä kaikissa tavallisissa suoraan yksityisille henkilöille myytävissä matka- ja tapaturmavakuutuksissa että erilaisissa vastaavissa ryhmävakuutuksissa, joita tarjotaan esim. ammattiliittojen jäsenille.

Lajirajoituksen poistaminen

Vakuutussopimuksien urheilulajeihin liittyvä lajirajoitus on yleensä poistettavissa lisähinnasta. Lajirajoituksen poistamisen hinta vaihtelee.

Usein poistaminen on väliaikainen. Lajirajoitus poistetaan vain esim. harrastusmatkan päivämäärille vaikka vakuutus muuten olisikin jatkuvana aina voimassa. Pitkäaikainen tai pysyvä lajirajoituksen poistaminen on lyhytaikaisempaa poistamista kalliimpaa.

Käytä sopimustermejä lajirajoituksia poistaessasi

Eri vakuutusyhtiöt käyttävät erilaisia termejä vapaalaskulle.

Lista vapaalaskuun liittyvistä lajirajoitusten termeistä :

VAKUUTUSYHTIÖ

VAKUUTUKSET

VAPAALASKUN LAJIRAJOITUKSET

HUOM!

If

Henkilövakuutus
Matkavakuutus

- Jäätikkövallus
- Nopeus-, syöksy- tai off-pistelasku

RyhmäSampo ryhmähenkilövakuutuksesta Urheilurajoitusta ei voi poistaa.

Urheilulajit on jaettu riskialttiutensa mukaan vastuuluokkiin. Kukin luokka kattaa siinä ja sitä alemmissa vastuuluokissa luetellut urheilulajit.

 

Lähivakuutus

Tapaturmavakuutus
Matkustajavakuutus

Freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku taikka laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella

Rajoituksen poistaminen erillisellä lisävakuutuksella (Urheiluturva)

Rajoituksen poistamismahdollisuudesta ei mainintaa Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa

Pohjola

Matkavakuutus

- Freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku 
tai laskettelu hoitamattomilla rinteillä tai 
merkittyjen rinteiden ulkopuolella
- Ulkomailla vuoristoon, viidakkoon, aavikolle, 
erämaahan tai muille asumattomille seuduille tehtävät vaellukset tai tutkimusretket

 

 

Tapaturmavakuutus

Freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku 
tai laskettelu hoitamattomilla rinteillä tai 
merkittyjen rinteiden ulkopuolella

 

 

Tapiola

Matkavakuutus
Tapaturmavakuutus

- Nopeus- ja syöksylasku, freestylehiihto sekä laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella

- Ulkomailla asumattomille seuduille, kuten aavikolle, erämaahan, jäätikölle, viidakkoon tai vuoristoon tehtävät vaellukset tai retket

 

Trygg

Matkavakuutus

- Freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku tai 
laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella.
- Pohjoismaiden ulkopuolella vuoristoon, viidakkoon, 
aavikolle, erämaahan tai muille asumattomille seuduille tehtävät vaellukset tai tutkimusretket

Vakuutus kattaa sellaisenaa vuoristo- ja jäätikkövaellukset Pohjoismaissa, muttei Pohjoismaiden ulkopuolella.

 

 

Tapaturmavakuutus

- Freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku tai 
laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella.
- Jäätikkövaellus

Erillinen Trygg Check-in Tapaturma- ja Sairauskuluvakuutus kattaa kaikki lajit, mutta vain 1000 euroon saakka/tapaturma.

Tryg YoungLiving ja More Sport lisäturva poistaa lajirajoitukset. Saatavilla vain alle 28 vuotiaille.

Monet Relaan käyttäjät ovat saaneet ilman lisähintaa lisättyä matka- tai tapaturmavakuutussopimuksiin vapaamuotoisempia sanallisia lisämainintoja vakuutuksen kattavuudesta vapaalaskussa. Vapaamuotoisissa sanallisissa sopimuksen lisämaininnoissa käytetyt termit eivät kuitenkaan välttämättä ole samoja kuin sopimusehtojen virallisissa lajirajoituksissa käytetyt termit. Tällöin on mahdollisuus epäselvyyksiin vahinkotilanteissa.

Matka- tai tapaturmavakuutuksen lajirajoitusta poistettaessa tulisikin käyttää selkeästi oman vakuutuksen sopimustekstissä esiintyviä termejä ja lajikuvauksia. Selvä kommunikointi oikeilla termeillä sopimusta tehdessä ja lajirajoitusta poistettaessa varmistaa riittävän vakuutusturvan.

Vakuutuksen riitettävä ainakin pelastustyön ja helikopterin maksamiseen

Pelastushelikopterit ja muu ammattipelastaminen onnettomuuspaikalla korostuvat vapaalaskijan vakuuttamisessa. Loukkaantuneen vapaalaskijan saaminen onnettomuuspaikalta turvaan tai sairaalaan voi maksaa useita tuhansia euroja.

Näihin kuluihin ei voi vaikuttaa. Pelastushelikopterit ovat vuoristossa laskettelurinteiden ulkopuolella yleensä välttämättömiä. Potilaan kuljettaminen ihmisvoimin, mönkijöillä tai moottorikelkoilla on takamaastossa usein liian hankalaa ja hidasta.

Vaikka potilaan noutaminen onnettomuuspaikalta onnistuisikin esim. moottorikelkoilla, niin sekin vie aikaa ja vaatii erikoisosaamista, -tarvikkeita ja kallista ammattihenkilöstöä.

Pelastustyöt ja pelastushelikopterit ovat rinteiden ulkopuolisen vapaalaskun erikoispiirre. Rinteessä tapahtuvassa freestyle-hiihdossa ei ole yleensä tarvetta vastaaville pelastushelikopteirelle. Rinteestä tai hyppyrin, paipin ja reilin vierestä uhri saadaan sairaalahoitoon yleensä keskuksen omalla kalustolla ja ensiapuhenkilökunnalla. Sama pätee puuterin pöllyttelyyn aivan rinteiden vieressä.

Pelastustyön jälkeisiä sairaalahoitoja ja niiden kuluja ei vapaalakijan vakuutuksissa taas tarvitse yhtä korostetusti miettiä. Periaatteessa sairaalahoidot erityisesti Euroopan alueella kuuluvat julkisen Kelan sairausvakuutuksenkin piiriin. Euroopan ulkopuolella tilanne voi taas olla täysin toinen.

Teho-osasto tai jälkihoito Suomessa tuo suurimmat kulut

Onnettomuuden jälkeen potilas viedään sairaalaan. Vaikeissa tapauksissa tarvitaan esim. teho-osastoa, johin voi liittyä erittäin korkeita kustannuksia. Teho-osastojen ja nopeiden kriittisten toimenpiteiden kustannukset ylittävät helposti pelastushelikopterin kustannukset.

Euroopan alueella teho-osastot ja kalliitkin kriittiset operaatiot kuuluvat julkisen Kelan sairausvakuutuksenkin piiriin. Euroopan ulkopuolella niidenkin kustannuksia kannattaa huomioida vakuutusta valittaessa, jos kokee niiden riskin itselleen merkittävänä.

Vakuutusta valittaessa on otettava vakuutus, jonka korvattavien hoitokulujen enimmäismäärä varmasti kattaa sekä pelastushelikopterien käytön että haluttaessa myös teho-osastot vakavimmissa onnettomuuksissa.

Harvinaisia teho-osastokeikkoja lukuunottamatta vapaalaskettelussa saadut fyysiset vammat ovat melko vastaavia kuin rinnelaskettelussa ja muussa vauhdikkaassa urheilussa. Vapaalaskutapaturmien hoitokulut eivät yleensä eroakaan kustannuksiltaankaan muista urheilu- ja tapaturmavammoista.

Jos teho-osastolta vältytään, niin sairaalalasku vapaalaskutapaturmasta jää kohtuulliseksi. Tällaisten tavallisten urheilu- ja muiden tapaturmien hoitokulut tulevat kalliiksi vasta myöhemmin todella pitkäaikaisten hoitojen myötä. Ortopedisia hoitoja ja toimenpiteitä voidaan tarvita useiden vuosien ajan. Polvien, selkänikamien tai hammaskaluston vuosia kestävä korjaaminen tulee kalliiksi niin vapaalaskijalle, polkupyöräilijälle kuin rullalautailijallekin.

Tällaiset hoidot aloitetaan yleensä vasta myöhemmin kun varsinainen ensihoito on tehty, ensimmäiset sairaalavuorokaudet ovat takana ja potilaan tila on vakaa. Vapaalaskija on tällöin yleensä jo siirtynyt tai siirretty kotiin. Vapaalaskutapaturmiin liittyvät kaikkein kalleimmat jälkihoidot järjestetään siis yleensä Suomessa. Tämä helpottaa vapaalaskijan vakuuttamista.

Suomessa ihmisiä hoidetaan

Suomessa on toimiva terveydenhuolto. Suomalainen vapaalaskija saa siis aina Suomeen päästyään apua. Ortopedisia hoitoja ja muita pitkäaikaisia korjaustoimenpiteitä tehdään Suomessa julkisessakin terveydenhuollossa. Julkinen terveydenhuolto palvelee näissäkin asioissa, vaikka avuntarpeen taustalla olisikin esim. aikaisemmin ulkomailla sattunut tapaturma.

Yksityisellä puolella tarvittavia pitkäaikaisia erikoishoitoja saa usein nopeammin. Lisäksi yksityisten sairaaloiden erikoislääkärien erikoisosaaminen saattaa olla parempaa.

Vakuutuksien hoitokulujen maksimisummia mietittäessä ei siis ole välttämätöntä huomioida pitkäaikaisten jälkihoitojen kalliita kustannuksia. Hoitokulujen korkeimmat maksimisummat tosin mahdollistavat yksityisten lääkärien ja sairaaloiden käytön pitkittyvissäkin hoidoissa ja operaatioissa. Pienempi hoitokulujen maksimisumma voi pakottaa käyttämään näihin julkista terveydenhuoltoa.

Tapaturmavakuutuksissa hoitokulujen enimmäiskorvaukset ovat yleensä suurempia kuin matkavakuutuksissa.

Yhteenveto vakuutuksen korvaamien hoitokulujen maksimimäärien huomioimisesta:

MAHDOLLINEN SUUREN KUSTANNUKSEN AIHEUTTAJA

HUOM!

Pelastushelikopteri tai muu pelastuskuljetus

Ei riipu välttämättä tapaturman vakavuudesta. Voidaan tarvita rinteiden ulkopuolella pienemmissäkin onnettomuuksissa tai lumivyöryissä. Osa sairaankuljetusta, jonka korvauskäytännöt Euroopassa Kelan sairausvakuutuksesta vaihtelevat maittain.

Teho-osasto tai vastaava kallis erikoishoito kohdemaassa

Yleensä vain kaikkein vakavimmissa onnettomuuksissa. Kuuluu Euroopassa yleensä Kelan sairausvakuutuksen piiriin.

Pitkäaikaiset korjaavat hoidot Suomessa

Kuuluvat yleisen Kelan sairausvakuutuksen piiriin. Vakuutus voi mahdollistaa myös yksityislääkärien käytön.

Muista Kelan sairausvakuutus

Vapaaehtoinen vakuutusyhtiön myymä vakuutus ei ole aina vapaalaskijalle välttämätön. Suomalaiselle vapaalaskijalle saattaa riittää Kelan sairausvakuutus.

Kelan sairausvakuutuksen piiriin kuuluu tapaturman vuoksi välttämätön sairaanhoito matkalla Euroopassa. EU-maiden lisäksi Kela –kortit auttavat siis myös Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä.

Matkustamista varten kannattaa hankkia Kelasta erillinen Eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card, EHIC). Kortin saa tilattua Kelan nettisivuilta.

Tarkista Kelan sairaankuljetuksen ohjeet

Kelan sivuilla on kattavat maakohtaiset tiedot sairausvakuutuksella korvattavasta hoidosta. Maakohtaisissa tiedoissa on erillinen maininta ja ohjeet erityisesti sairaankuljetuksesta. Mahdolliset helikopterikyydit ovat osa sairaankuljetusta. Euroopan alueellakin käytännöt maksuista ja niiden korvauskäytännöistä vaihtelevat.

Hanki vakuutusyhtiöstä ylimääräinen vakuutus vain, jos haluat tai tarvitset sellaisen täydentämään Kelan sairausvakuutusta.

Kelan ohjeet ulkomaille matkustavalle ja maakohtaiset ohjeet:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/161008152812HL?OpenDocument

Nuorilla helpompaa

Suomalaisten vakuutusyhtiöiden sopimusehdot suosivat nuoria vapaalaskijoita. Vakuutuksien lajirajoituksissa on yleenä mainittu erikseen ikä, jota nuorempia nämä lajirajoitukset eivät koske. Yleensä ikäraja on noin 18 vuotta, mutta vaihtelee yhtiöittäin.

Nuorimmille vapaalaskijoille riittää siis yleensä vapaalaskuunkin tavallinen matka- tai tapaturmavakuutus sellaisenaan. Opiskelijoiden kannattaa valita vakuutusyhtiö, jolla lajirajoitusten pätemättömyys koskee kaikkein iäkkäimpiä.

Vaihtoehtoja perusvakuutuksille – yrittäjät, urheilijat, ÖAV, IHI, Skipassi

Kelan sairausvakuutukselle ja Suomessa toimivien vakuutusyhtiöiden tavallisimmille vakuutuksille ja niiden lajirajoituksen poistamiselle on myös vaihtoehtoja. Yleiset vaihtoehdot ovat yrittäjävakuutukset, ulkomaiset vakuutukset ja urheiluvakuutukset.

Yrittäjien matka- ja tapaturmavakuutukset ovat usein kattavampia kuin vastaavat tavallisten yksityishenkilöiden vakuutukset. Monella vakuutusyhtiöllä urheilua koskevat lajirajoitukset puuttuvat kokonaan yrittäjän tapaturmavakuutuksesta tai yrittäjän matkavakuutuksesta . Tällöin ne kattavat sellaisenaan myös vapaalaskun.

Ulkomailla myydään paljon erityisen kattavia matkavakuutuksia ja tapaturmavakuutuksia. Suomalaisetkin voivat ostaa vapaasti internetistä näitä vakuutuksia.

Relaan käyttäjien suosimia ulkomaisia vaihtoehtoja ovat ÖAV ja IHI.

ÖAV:n jäsenvakuutus tarjoaa kattavan vakuutussuojan. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa. ÖAV (tai OeAV) on Itävallan Alppiyhdistys, Oesterreichische Alpenverein.

ÖAV saksaksi ja englanniksi:
http://www.alpenverein.at

http://www.aacuk.org.uk

Tanskalaisen IHIn matkavakuutus on kattavampi kuin monet suomalaiset matkavakuutukset.

IHIn nettisivut:
http://global.ihi.com

IHInkin vakuutuksen ehdot ovat tiukentuneet viime vuosina. IHIn vakuutus ei enää kata esim. kiipeilyyn ja vuoristossa vaeltamiseen liittyvää toimintaa (mountaneering). IHIn vakuutuksessa ei ole kuitenkaan toistaiseksi rajattu pois perinteistä vapaalaskua eli merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskemista.

Sveitsissä toimii pelastushelikopterijärjestö Rega. Kaikki Regan jäsenet saavat Regan järjestämänä pelastuskuljetukset ilmaiseksi. Regan jäseneksi voivat liittyä ulkomaalaisetkin. Regan jäsenyys ei kata pelastuslennon jälkeistä sairaalahoitoa, mutta esim. Sveitsissä sairaalahoito kuuluu Kelan sairausvakuutukseen.

Regan jäsenyys:
https://www.rega.ch/en/support-rega/become-a-rega-patron.aspx

Myös suomalaisilla vakuutusyhtiöillä voi olla vapaalaskuun sopivia erikoisvakuutuksia. Esim. Pohjolalla on Kilpaurheilijan matkavakuutus, joka ajaa saman asian kuin tavallinen matkavakuutus lajirajoitusten poistolla täydennettyvä.. Pohjolalla on myös yleisempi Sporttiturva ja Urheiluvakuutus, joissa ei ole samanlaisia lajirajoituksia.

Pohjolan Sporttiturva on seurojen tai liittojen jäsenmaksujen ja lisenssien avulla saatava vakuutus. Se on tarkoitettu ensisijaisesti seurojen ja liittojen alaisen lajin harjoittelemiseen. Sporttiturva kattaa tietysti myös kaiken valmennus- ja kilpailuohjelmien ulkopuolisen täysin vapaamuotoisen lajiharjoittelun ja lajiharrastamisen.

Lajirajoitusten osalta Sporttiturva toimii matka- ja tapaturmavakuutuksiin verrattuna käänteisesti. Sporttiturvassa ei ole pykälää lajirajoituksista, vaan siinä mainitaan erikseen ainoa urheilulaji tai ainoat lajit, jotka vakuutus kattaa.

Lasketteluun tarkoitetun ja myös vapaalaskuun sopivan Pohjolan Sporttiturvan saa Hiihtoliiton alaisen Ski Sport Finlandin kautta ns. Skipassin lisänä. Skipassin vakuutukseen liittyvä urheilulaji on kuvattu kattavasti “hiihtolajien harrastamisena”. Skipassin ja siihen liittyvän Pohjolan Sporttiturvan –ryhmävakuutuksen saa tilattua Ski Sport Finlandin sivuilta (http://www.skisport.fi/lisenssit_ja_skipassit).

Skipassia vastaava Pohjolan Sporttiturva kuuluu valinnaisena lisänä myös Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen Ski.fi-korttiin. Ski.fi-kortin vakuutuksen kohde on kuitenkin vapaalaskijalle liian suppea “alppilajien harrastaminen merkityissä rinteissä”.

Tapiolan Urheiluvakuutuksessa poistetaan erikseen vakuutusta otettaessa määritettävä tavallisen Tapiolan henkilövakuutuksen lajirajoitus. Tapiolan Urheiluvakuutuskaan ei ole kuitenkaan voimassa jäätikkövaelluksilla ja –retkillä, vaikka se määritettäisiinkin kattamaan freestylehiihto ja laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella. Sama rajoitus jäätikkövaellusten osalta koskee usein muitakin urheiluvakuutuksia.

Koko kauden laskevan hiihtopummin oltava tarkkana

Suuressa osassa suomalaisten vakuutusyhtiöiden vakuutuksista ulkomailla vietettävää aikaa on rajoitettu. Korvauksia ei makseta reissuista, joiden kesto ylittää vakuutussopimuksessa mainitun maksimikeston.

Esim. Skipassiin kuuluva Sporttiturva määrittää matkan maksimikestoksi 3 kuukautta.  Todella pitkiä aikoja jossakin vapaalaskeparatiisissa oleskelevien kannattaakin hankkia vakuutus ulkomailta, esim. siitä maasta jossa tulee oleskelemaan.

Työskentelemällä ulkomailla tai muuten muuttamalla virallisesti ulkomaille menettää luonnollisesti myös Kelan sairausvakuutuksen. Silloin tilalle tulee yleensä kohdemaan sairausvakuutus, joka voi kuitenkin erota suomalaisesta. Ilman työskentelyä ulkomailla Kelan sairausvakuutus on voimassa sellaisenaan alle vuoden kestävillä matkoilla.

Selvitä oma vakuutusturva ja toimintaohjeet

Vakuutusehdot ja tapaturmatilanteiden toimintaohjeet muuttuvat säännöllisesti. Ennen vapaalaskureissua kannattaakin katsoa läpi oman vakuutuksen ehdot. Vaikka vakuutusehdot ovat monisivuisia, niin ne on nopeasti luettu.

Matkalla kannattaa pitää mielessä omaan vakuutukseen liittyvä toimintaohje, kohdemaan pelastuspalvelujen ja sairaaloiden tiedot sekä tarvittavat kortit. Vakuutuskorttien lisäksi on yleensä syytä olla mukana luottokortti, jolla saa maksut maksettua ensin ennen niiden saamista myöhemmin vakuutusyhtiöltä.