Lajikumppanit - Rakkaudesta lajiin

 
Kävin viime viikolla aamukahvilla Lajikumppanit-liikkeessä Oulun Limingantullissa. Minua oli vastaanottamassa itse yrittäjä Miika Uusitalo. Lajikumppanit on vapaalaskijaystävällinen välinehuoltoyritys ja myymälä, joka aloitti toimintansa reilu vuosi sitten. Lajikumppanit huoltaa välineet aina murtsikkasuksista kaikenlaisiin laskukamoihin, korjaa kolot suksista ja muokkaa monot jalkaan sopivaksi. Onpa paikalla nähty myös puusukset odottamassa tervausta. Miikasta voisi sanoa, että hän on kasvanut ammattiinsa pyöriessään pikkupojasta asti isänsä perustamassa Kemin City Sportissa. City Sportin laajentaessa Ouluun, Miika veti Uusitalon veljeksistä pidemmän tikun ja tuli Oulun City sportin kauppiaaksi 2010. Häntä jututtaessa ei välttämättä tule ihan selväksi, oliko aikanaan vedetty tikku loppu viimein lyhyempi vai pidempi. Nyt mies vaikuttaa rauhallisen tyytyväiseltä onnettaren valintaan. Vuonna 2015 Miika aloitti Lajikumppanit-yrittäjänä, missä hän pääsee toteuttamaan mottoansa: “Rakkaudesta lajiin”.
 
 
Kuulin ensimmäisen kerran lajikumppaneista, kun kyselin tutuiltani missä päin Oulua osataan asentaa Dynafit-siteitä. Vaikka kausi 2015 - 2016 alkoi harmillisen myöhään ja käytännössä aikainen pääsiäinen katkaisi kauden lyhyeen, oli Lajikumppaneiden ensimmäinen vuosi hyvä. Miika selvensikin, kuinka aktiivisen kauden aikana töitä on sen verran, ettei tunteja ehdi laskemaan. Samalla kun kuuntelin positiivista yrittäjätarinaa, minun olikin pakko kysyä, ehtiikö entinen lumilautamaajoukkeen jäsen nykyään enää rinteeseen, asiakkaat kun käyttävät aktiivisesti Lajikumppaneiden palveluita parhaan sesongin aikana. Miika myöntääkin, ettei rinnepäiviä kerry ihan niin paljon kuin hän haluaisi. Vastapainoksi hän sanoo kesien olevan rennompia, kun liike on kiinni kolme kuukautta.
 
 
On hienoa kuulla, että ihmiset ovat löytäneet yrityksen, ja huomata mikä merkitys verkostoitumisella on etenkin yrityksen alkuvaiheessa. Yhteistyökuviot ovat lähteneet hyvin käyntiin. Esimerkiksi Skipe Oivo käy säännöllisesti kertomassa vapaalaskusta ja asiaankuuluvista välineistä. Tulevana lauantaina 26.11.2016 klo 10-16 Arto Majava pitää lumiturvallisuusluennon Lajikumppanien tiloissa.
 
Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet lumiturvakurssista löydät täältä
https://www.facebook.com/events/342414962785245/
 
ja Lajikumppanien kuulumisia voit seurata täältä
 
 
Käyttäjän Markku kuva

Markku