Bangkok - eläin kaupungiksi


Takapuoli puuduksissa kohti Thaimaata

Matkani kohti Thaimaata alkoi huonosti nukutun yön jälkeen. Luonnollisesti pakkasin tavarani vasta myöhään illalla. Hyvistä aikeista huolimatta koti jäi sellaiseen tilaan, että jotain saattaa ryömiä vastaan, kun avaan jääkaapin oven.

Ensimmäinen lento, Helsingistä Amsterdamiin, sujui mukavasti väsymyksestä huolimatta. Lentomatka Amsterdamista Hong Kongiin oli silkkaa murhaa. Alkuperäinen lentoaika oli yksitoista ja puoli tuntia, mutta lennon lähtö viivästyi varmaan lähes tunnin. En vieläkään saanut nukuttua silmänräpäystäkään ja kun vaihdoin konetta Hong Kongissa, tuntui kuin olisin ollut pienessä sievässä. Päästä huippasi, aina kun nousin ylös. Viimeisellä lennolla lopulta simahdin pariksi tunniksi.


Suvarnabhumin lentokentällä Bangkokissa kaikki sujui mallikkaasti. Rinkkani kiersi jo hihnalla, kun saavuin sitä hakemaan, sain ostettua puhelimeeni paikallisen SIM-kortin ja löysin ongelmitta junan Bangkokin keskustaan.

Taksimatka keskustan juna-asemalta asuntooni oli mielenkiintoinen kokemus. Taksikuski jallitti minulta noin kolminkertaisen summan normaaliin mittaritaksaan. Hyväksyin hänen tarjouksensa viedä minut majapaikkaani 300 bahtin hintaan. Olin liian väsynyt riidelläkseni mittarin käytöstä, vaikka olinkin etukäteen lukenut, että sellaisella taksilla ei pitäisi mennä, jonka kuski ei suostunut käyttämään mittaritaksaa. Toivoin vain, että kuski ei alkaisi enää myöhemmin kiskomaan hintaa vielä korkeammalle. (300 bahtia on 6-7 euroa, joten eipä tuo silti kovin paljon kukkaron päälle käynyt.)

Taksikuski ei kuitenkaan oikein tuntunut tietävän, mihin oli menossa. Annoin hänelle vuokraemännältä saamani ohjeen, joka oli kirjoitettu thaiksi. Olimme kyllä ihan oikealla suunnalla, mutta vähän väliä mies pysäytti taksin ja juoksi lappu kädessään jonkun kadunvarrella seisovan luo kysymään ohjeita. Olin aika pihalla, mutta en peloissani. Annoin kuskin häslätä ja luotin siihen, että ennen pitkää joku kadulla seisojista osaisi opastaa häntä oikeaan. Lopulta soitin vuokraemännälle, joka puhui kuskin kanssa pariin otteeseen, ja vihdoin oikea talo löytyi. Maksoin sovitun 300 bahtia, ja kuski kysyy "Tip? tip?". Ehkei kumminkaan.

Asunto osoittautui oikein mukavaksi. Se oli siisti ja sopivan kokoinen. Keittiötä ei ollut, mutta jääkaappi ja vedenkeitin riittivät mainiosti. Sijainti (Ban Kho Laemin alue) olisi voinut olla keskeisempi, mutta toisaalta olin tyytyväinen, että pääsin mahdollisesti näkemään hieman aidompaa Bangkokia kuin aivan ydinkeskustan turisteja kuhisevat seudut. Ja takseilla oli edullista matkustaa, etenkin kun piti kiinni siitä, että matka meni mittariin.

Hirviö nimeltä Bangkok

Bangkok, kuten mikä tahansa suurkaupunki, oli iso, äänekäs ja täynnä kuhinaa. Muuta ei voi odottaakaan kaupungista, jossa asuu yli yhdeksän miljoonaa asukasta. 
Aivan ydinkeskustan alueella, kun katselin katujen yli kulkevilta kävelysilloilta autojen ja ihmisten vilinää, kaupunki alkoi mielessäni muistuttaa jotain hirvittävää muinaista taruolentoa. Tiet olivat kuin sen suonia, ja niillä parveilevat ihmiset ja autot tämän kaupunkiolennon kyltymätöntä nälkää lakkaamatta sammuttamaan pyrkiviä palvelijoita. Ostoskeskusten yltäkylläisyydessä vaeltavat ihmisetkin tietämättään kulkivat hirviön vatsassa ja rahan vaihtaessa omistajaa Bangkok-eläin hykerteli mielissään. Ja ehkä tämän hirviökaupungin asukkaat jollain tavalla tajusivatkin oman yksittäisen elämänsä merkityksettömyyden. Niin kuolemaa välittämättä he ajoivat skoottereillaan noissa suonissa, hullussa liikenteessä, joka tuon tuostakin nautti saaliinaan ihmishenkiä.

Ihminen kuolee. Kaupunki nimeltä Bangkok jatkaa elämäänsä.

Bangkok, vaikka rakennettu asfaltista, betonista, lasista ja teräksestä, oli myös täynnä luontoa. Ja tämä luonto oli villiä ja hallitsematonta. Kun kävelin keskustassa, minulle tuli väkisinkin mieleen Angkor Wat, Kambodzassa sijaitseva valtava muinainen temppelialue, jonka viidakko oli aikojen saatossa haudannut alleen. Aivan samalla tavalla viidakko voisi hukuttaa alleen tämänkin kaupungin. Ihmisen valta oli näennäistä. Omassa yksiössäni ruukussa asustava kultaköynnöskin kasvoi täällä valtavina villeinä köynnöksinä puiden rungoilla. Onko sitten yllätys, että ennen nykyistä Bangkokia paikalla oli pieni kauppakeskus ja satama nimeltä Bang Makok, 'Villien oliivipuiden kylä'. Nimi on enne. Eikä auta, että Thaimaan hallinto nimesi pääkaupunkinsa Krung Thepiksi, 'Enkelten kaupungiksi'. Vaikka entinen kylä katosikin, sen nimi jäi elämään muissa alueen kielissä tähän päivään asti. Luonto ottaa omansa aina lopulta. Bangkokia kuvaa ehkä parhaiten sana "orgaaninen". Liikenne, ihmiset elinkeinoineen, kaduilla elävien koirien ja kissojen pienet elämät tuntuivat kaikki soljuvan eteenpäin hetki kerrallaan, ilman suuria suunnitelmia tai sääntöjen noudattamista. Täysi vastakohta suomalaiselle kaupungille. Ja kaikesta kaoottisuudestaan huolimatta: kaikki toimii. Jotenkin.

Viikonlopun aikana hoidin vielä viimeisiä asioita ennen matkaani etelään. Lauantaina kävin ostamassa junalipun Hua Lamphongin rautatieasemalta. Tällä kertaa taksikuski pisti kiltisti mittarin päälle, ja tästä hyvästä maksoin hänelle vähän ekstraa määränpäähän saavuttuamme. Kävin ostamassa Probike-liikkeestä pyörääni varten punaisen takavalon ja kirkkaan etuvalon sekä matkamittarin. Takavalo ja matkamittari olisi ollut omastakin takaa, mutta en löytännyt takavaloa mistään pakatessani, ja matkamittari ei suostunut irtoamaan pyörän ohjaustangosta. Olin helpottunut, kun pyöräliikkeessä ei mitenkään kauhisteltu, kun kerroin pyöräilysuunnitelmistani. Jos paikalliset kauhistelevat, sitä alkaa heti epäillä omien suunnitelmiensa kelpoisuutta.



Tunsin itseni kovin pieneksi Bangkokin kaduilla. Valtavat betoniset pilarit taustalla ovat Skytrainin, paikallisen lähijunan kannatinrakenteita. Luonto tunkee kuvaan tässäkin.

 

Bangkokissa näkyi todella vähän pyöriä. Se selittyy paljolti sillä, että liikenne on vain niin älytöntä, että siellä pääsee pyörällä hengestään ehkä vielä helpommin kuin skootterilla. Muutamia alan harrastajia kuitenkin näkyi, kuten tämä Bianchin maantiepyörää taluttanut poika. Reppu kertoo, että hän on tänä vuonna osallistunut Bangkok Bike Festiin. Kulttuuria siis on, mutta harrastajia vielä vähän. Pojat kävelevät tässä kohti Lumphinin puistoa, vihreää keidasta keskellä ydintä. Siellä pyöräily ja skeittailu on sallittua vain rajattuina aikoina päivästä. Puistossa on myös pari ulkoilmakuntosalia, ja nurmella voi törmätä treenaaviin thainyrkkeilijöihin. Lumphinin puiston lähistöllä on myös kuuluisa thainyrkkeilystadion.


Junalla Bangkokista Hua Hiniin

Maanantaiaamuna heräsin jälleen epäihimillisen aikaisin. Olin nukkunut ehkä kaksi tuntia. Uni ei vain millään tullut, vaikka väsytti. Mielessä alkoi pyöriä epämiellyttäviä ajatuksia. Tunsin oloni yksinäiseksi. Entä jos pyöräily olisikin ihan kammottavaa? Entä jos palaisin karrelle ja saisin lämpöhalvauksen jo ensimmäisenä päivänä? Entä jos eksyisin ja tuntisin oloni vielä tätäkin yksinäisemmäksi? Miksei kukaan erityinen olisi taaskaan minua vastassa lentokentällä, kun palaisin kotiin? Oliko yksin matkustamisessa mitään järkeä? Oliko missään viime aikaisissa valinnoissani mitään järkeä? Tuntui kuin Bangkok-eläin olisi päässyt ihoni alle ja saanut minut kipuilemaan oman elämäni ikuisten kysymysten ja valintojen kanssa.

Aamulla kaikki on kuitenkin aina paremmin. Aurinko nousee ja ikävät ajatukset haihtuvat toiminnan tieltä. Minusta tuntui hyvältä, että Bangkokin häly ja kaaos vaihtuisivat kohta maaseudun rauhaan.

Olin jo kuuden jälkeen kaduilla huhuilemassa taksien perään, eikä aikaakaan kun kohdalleni pysähtyi mittarikuuliainen taksikuski, joka kuljetti minut jälleen Hua Lamphongin asemalle. Olin aikaisessa. Junan lähtöön oli melkein puolitoista tuntia. Istuin kahvilassa ja katselin ihmisiä. Paikalla oli muutamia ihmisryhmiä, jotka olivat arvatenkin menossa pääministerin vastaisiin mielenosoituksiin. He kantoivat Thaimaan lippuja ja heillä oli rannekkeet, joissa toistui Thaimaan lipun sininen, valkoinen ja punainen.

Junassa oli vain kaksi vaunua. Istuin niistä etummaisessa. Ilmastointi oli hyvä, jopa liiankin hyvä. Onneksi mukanani oli kaksi ohutta merinovillapaitaa, jotka puin päälleni kiitollisena. Junassa tarjoiltiin matkan aikana ilmaiset aamukahvit ja -pullat sekä lounas. En ollut tiennyt tästä etukäteen, joten olin iloisesti yllättynut. Kello kymmeneen mennessä aamiaisesta oli kulunut jo aikaa.

Junassa oli muitakin länsimaisia. Takanani istui kaksi ranskalaislasta, jotka laulelivat suurimman osan kolmen tunnin matkasta suloisilla lastenäänillään. Yhdessä vaiheessa he kuitenkin intoutuivat potkimaan edessä istuvien, minun ja paikallisen nuoren naisen istuimia. Vieressäni istuva nainen kääntyi heihin päin ja heristi sormeaan, mutta lapset jatkoivat kiusallaan. Niinpä minä käännähdin heidän puoleensa ja sanoin "Qu'est-ce qui se passe? Arrête ça!". Lapset hämmentyivät ja lopettivat saman tien. Lukion ranskan opinnoista oli näköjään sittenkin hyötyä.

Juna saapui Hua Hinin asemalle kahdeltatoista, puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Oli kuuma. Vähän yllättyneenä huomasin, että laiturilla oli paljon länsimaalaisia. Olin kuvitellut tulevani rauhalliseen maalaiskaupunkiin, mutta hetkeä myöhemmin sainkin huomata, että olin tullut länsimaisten turistien kansoittamaan rantalomakohteeseen.

Mutta se tapahtui vasta myöhemmin, sillä asemalla mielessäni (ja myös pienessä mustassa muistikirjassani) oli vain lista siitä, mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä: 


1) Etsiä majapaikka (olin päättänyt yöpyä Hua Hinissä ja lähteä pyöräilemään vasta seuraavana aamuna, koska olin väsynyt ja halusin varustautua rauhassa)


2) Soittaa paikalliselle pyöräilytoimijalle ja kysyä, oliko minulla nyt valmiina vuokrapyörä reissuani varten vai ei. Tästä oli siis käyty keskustelua sähköpostitse jo Suomesta käsin, mutta viimeinen vahvistus jäi saamatta.


3) Etsiä postitoimisto ja postittaa kummipoikani 2-vuotislahja, jonka olin tuonut mukanani Suomesta, enkä ollut löytänyt vielä sopivaa hetkeä sen lähettämiseen.

To be continued...

Ps. Tätä kirjoittaessani nautin aamiaista jo Prachuap Khiri Khanissa, noin sata kilometriä lähtöpisteestäni Hua Hinista, ja suunnittelen seuraavaa etappiani kohti Ban Kruta. Yritän taas pian kirjoittaa lisää.

Pps. Olisin laittanut enemmänkin kuvia, mutta blogipalvelin ei suostunut yhteistyöhön. Parempi onni ensi kerralla. Ehkä voin kuvittaa tätä kirjoitusta vielä myöhemmin.

Käyttäjän Johanna K. kuva

Johanna K.