Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Tässä on lupaamani - ei millään muotoa täydellinen - lista huolistani ja peloistani liittyen tulevaan Thaimaan matkaan. Mukana on osittain ihan asiallistakin pohdintaa, ei pelkkää sumeaa paniikkia. Ehkä joku toinen Thaimaahan pyöräilemään suuntaava voi hyödyntää näitä oman matkansa suunnittelussa. Näin toivon.

1. Auto tullee ja ajjaa päälle

Tämä tulee mieleen ensimmäisenä, koska tapahtuessaan se olisi seurauksiltaan todennäköisesti vakavin. Auton ja pyöräilijän kohdatessa äkkiarvaamatta ja intiimisti tuloksena harvoin on rakkaustarinaa. Toisen osapuolen tarina saattaa jopa päättyä ihan kokonaan.

Thaimaassa liikennesääntöihin suhtaudutaan lukemani ja kuulemani mukaan lähinnä suosituksina, ja liikenne voi olla siksi kaoottista. Joidenkin mukaan nopeusrajoituksia rikotaan räikeästi, leveät pientareet toimivat tarvittaessa kakkosvaihtoehtona ohituskaistalle ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamista ei juuri paheksuta. Yksi maantiepyöräilijä kertoi ajaneensa isoimmilla teillä väärällä puolella tietä, jotta hän näkisi, jos joku autoilijoista päättää ohittaa pientareen kautta. Pidän tämän vaihtoehdon mielessä, kun ensimmäisen kerran päädyn isolle tielle. Ehkä "väärin" voikin joskus olla "oikein", jos se lisää elinvuosia. 

No. Mutta tämä on yksi tarina Thaimaan liikennekulttuurista. 

Toinen tarina on se, jonka veljeni ja moni muu pyöräilijä on jakanut kokemuksistaan Thaimaassa. Heidän tarinoissaan hyväkuntoisilla teillä liikkuu huomaavaisia autoilijoita, jotka jo hyvän matkan päästä hidastavat vauhtia ja antavat ymmärtää, että pyöräilijä on huomattu. Tässä on yksi positiivinen tarina, joka antaa uskoa tulevaa pyöräreissua ajatellen. Tuntuu siltä, että ne, jotka eivät koskaan ole pyöräilleet Thaimaassa, puhuvat teiden vaarallisuudesta. Ne, jotka ovat pyöräilleet, eivät yleensä jaa tätä näkemystä.

Liikenteen suhteen vaarallisinta lienee ajaminen kaikista isoimmilla ja vilkkaimmilla teillä. Siksi yritän, aina kun mahdollista, välttää Phetkasem roadia, paikallista "nelostietä", joka Bangkokista aina Thaimaan eteläkärkeen saakka. Suunnittelemani reitti kulkee ansiokkaasti pikkuteillä suurimman osan matkaa, mutta mukaan mahtuu yhteensä parisenkymmentä kilometriä Phetkasemilla.

Turvallisuuden maksimoimiseksi yritän tehdä itsestäni mahdollisimman helposti havaittavan. Keltainen huomioliivi heijastinnauhoineen on halpa henkivakuutus. Sivupeili on kulkenut mukana ensimmäisestä pitemmästä reissustani alkaen, enkä nytkään aio luopua siitä.

Niin, ja sitten on vielä se vasemmanpuoleinen liikenne, johon pitäisi sujahtaa.

2. Koira tullee ja purree

Isojen väylien välttäminen on varmasti ihan fiksua. 

Mutta...

Kaikki, jotka ovat pyöräilleet Thaimaan maaseudulla kertovat samaa: kylien koirat pitävät retkipyöräilijöiden pohkeiden kutsua täysin vastustamattomana. Koirat ja autot muodostavat yhdistelmähuolen, koska perässä kirmaavaan piskiin keskittyminen voi viedä huomiota liikenteen seuraamiselta. Päädyn mieluummin koiran puremaksi kuin auton keulakoristeeksi.

Suurin osa koirista lähtee pyöräilijän perään varmasti silkasta uutuudenviehätyksestä ja viettien viemänä. Purruksi tuleminen on hyvin epätodennäköistä. Mitä välinpitämättömämmin koiriin suhtautuu, sitä nopeammin nekin kyllästyvät. Näin uskon.

Mutta sitten mukaan voi mahtua niitä sinnikkäämpiä tapauksia, joilla on myös asennevamma. Tarkoitan erityisesti vahtikoiria, jotka ovat vakuuttuneita, että viaton retkipyöräilijä uhkaa heidän laumansa aluetta tai omaisuutta. Nämä tapaukset huolettavat minua hieman enemmän. Edelleenkin uskon, että myös näiden hirmujen ego murenee, jos laskeudun pyörän selästä ja sanon pari sanaa laumanjohtajan auktoriteetilla. Mutta se, kuinka tehokkaasti tämän vakuuttavan Queen Bitch -vaihteen saa päälle, kun perässä on lauma murisevia turreja, on toinen juttu. 

Minulla on ollut kahdesti koira perässä. Tanskassa sain perääni pienen spanielin (ei kovin pelottavaa), ja viime kesänä hetki ennen Paimiota pensasaidan läpi puski sekarotuinen kiukkupussi, joka ihan tosissaan tavoitteli pohkeitani jopa sen jälkeen kun olin karjaissut sille kohtalaisen kovalla äänellä jotain painokelvotonta. Rationaalinen ajattelu polkaisi itsensä käyntiin vasta sitten, kun olin vetänyt alamäen ennätysnopeaan ja koira oli jäänyt kauas taakse. Hemmetin typerää. Ilman alamäkeä olisin varmaan pissinyt housuni. Jälkikäteen ajateltuna järkevintä olisi ollut pysäyttää, laskeutua satulasta ja ottaa se alfanarttuasenne kehiin. Mutta kun ei.

Muiden pyöräilijöiden neuvot koirien suhteen vaihtelevat hurjasti. Osa kehottaa huutamaan ja kohottamaan kätensä kuin olisi lyömässä koiraa tai heittämässä sitä kivellä. Jotkut onnettomat turvautuvat ihan oikeisiin kiviin. Toiset suosittelevat suihkepulloa, josta suihkaus liian tuttavallisen koiran nassuun toimii kuulemma kuin unelma. Joku lisää veteen vielä sitruunamehua, jotta tulos on taattu. Osa vannoo välinpitämättömyyden ja vauhdin pudottamisen nimeen. Toisaalta, jos itsellä on mehuja, pieni spurttikaan ei välttämättä ole aivan huono vaihtoehto, koska niin kuumassa ilmastossa ihminen kyllä peittoaa pian koiran, jonka evoluutio on jättänyt lapsipuolen asemaan lämmönsäätelyssä. Pelkoa ei saa missään nimessä näyttää. Huojentavaa on, että kaikki minua asiassa neuvoneet pyöräilijät ovat säästyneet puremilta, vaikka jokaisella heistä on takanaan tuhansia pyöräiltyjä kilometrejä.

Saatan etsiä Bangkokista pienen suihkepullon, jonka täytän sitruunamehulla. Tai vedellä. Tai etikalla. Mutta käytän sitä vain jos koira on ihan juuri hyökkäämässä. Ensitaktiikkana aion hiljentää vauhtia ja olla narttumainen. Ei tule luonnostaan kumpikaan noista. Pitää treenata.

No entä sitten jos koira puree? Sitten minulla on 24 tuntia aikaa etsiytyä sairaanhoidon pariin hakemaan rabiesrokotus. 

<3 Rabies. Se pelottavampi syy vaahtoamiselle.

Serkkuni ja veljeni kuvasivat omalla Thaimaan pyöräreissullaan videoita. Yhdellä videoista serkkuni pyöräilee yksinään Koh Samuilla, ja videon loppupuolella nähdään mainiota draamaan koiran ja pyöräilijän välillä.

Battle of Koh Samui 22.12.2010 from Thaicling Bicycle Adventures on Vimeo.

 

3. Eksyn mettään tai riisipeltojen keskelle

Thaimaan kartat ovat kuulemma aika vekkuleita.

Pari vuotta sitten, kun veljeni ja serkkuni olivat Thaimaassa pyörillä, heillä oli välillä suuria vaikeuksia löytää oikea reitti. Ja näin siitäkin huolimatta, että serkkuni on loistava suunnistaja, jolla on vuosien kokemus. Useammman löytämäni nettilähteen mukaan Thaimaasta ei ole saatavilla kovin tarkkoja paperikarttoja, jotka olisivat vielä ajan tasalla. Joku kirjoitti että Google Maps olisi tarkin  kartantarjoaja tällä hetkellä. Tilasin yhden paperikartan etukäteen netistä. Se oli suurimittakaavaisin, jonka löysin. No. Tiesinhän minä jo etukäteen, että 1:550 000 ei riittäisi mihinkään pyöräilyssä, mutta tulipahan tilattua.

Eksyminen ei kuitenkaan välttämättä ole kovin vakavaa. Eksyminen on myöskin hyvin todennäköistä, joten olen tullut siihen tulokseen, että Chumphon eli reilun 300 kilometrin pyöräileminen on järkevämpi tavoite kuin yli 500 kilometriä Surat Thaniin. Pari harharetkeä tuo varmasti kolmensadan kilometrin päälle jonkin verran ekstraa. Lisäksi muistutan itselleni jatkuvasti, että olen menossa l o m a l l e.

Uskon myös vakaasti siihen, että harharetket ovat matkanteon suola. Näin toteaa pyöräilevä toimittaja Matti Rämö kirjassaan "Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin" eksyessään Kambodzassa. Tai no. Ollaanpa ihan rehellisiä. Minä h a l u a i s i n ajatella näin, mutta käytännössä tiedän, että eksyminen ja ylimääräiset kilometrit kovassa helteessä ilostuttavat yhtä paljon kuin ruosteiseen naulaan astuminen.

Pyöräreissun ajaksi en ole varaillut etukäteen mitään yösijoja. Koko rannikko on niin tiheään asuttu, että uskoisin majapaikan löytyvän helposti. Ja halvalla. Koh Phanganin saarelta olen puolestaan etukäteen varannut - ja tämä on jo suorastaan pöyristyttävää - oman bungalowin merinäköalalla. Mutta ottaen huomioon, että aikomuksenani on ensin pyöräillä viikon ajan ja sitten vielä rääkätä itseäni muay thain parissa, ehkä voin välillä vähän hemmotellakin itseäni.

4. Mies tullee ja tekkee musta seksiorjan tai seinäkoristeen

Henkilökohtainen suosikkini. Kuten myös äidin. Koska suurin osahan ihmisistä on pahoja.

Öö... Ei?

Tiedättekö, en ole kertaakaan elämäni aikana kokenut, että joku ventovieras olisi tahtonut minulle pahaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö riskiä olisi olemassa, mutta ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Ventovieraan raiskaamaksi ja/tai tappamaksi joutuminen on hyvin epätodennäköistä. Itse asiassa todennäköisyys tämän tapahtumiseen taitaa ennemminkin pienentyä, kun poistun Suomesta, sikäli kun suurin osa henkirikoksista ja seksuaalirikoksista tapahtuu tutun ihmisen toimesta.

Naisena yksin matkustaminen on kuitenkin riski. Sitä en kiellä. Ja voin kyllä kuvitella, kuinka ikäviksi tietynlaiset tilanteet voisivat kehittyä.

Jos palataan vielä niihin koiriin. Siinä on kyse asenteesta. Kokemukseni mukaan myös oman turvallisuuden osalta kyse on pitkälti asenteesta. Epäluuloinen asenne tuntemattomia ihmisiä kohtaan kielii pelosta. Pelko kielii heikkoudesta. Ja pelko vie pimeälle puolelle… Ei, vaan pelko kielii siitä, että on satutettavissa. Sen sijaan reipas ja avoin olemus kokemukseni mukaan peilautuu takaisin. Useimmiten. Mutta tietty tässä on se sama ongelma kuin koirienkin kanssa: pelottavissa tilanteissa on vaikea uhkua itsevarmuutta ja positiivista energiaa, jos pissat on jo housuissa.

5. Ötökkä tullee ja tekkee itteensä liian tuttavalliseksi

Tää vika on aika nolo.

Olen opiskellut eläintiedettä. Minusta hyönteiset ja hämähäkkieläimet ovat kiehtovimpien eliöiden kärkisijoilla tällä planeetalla. Samaan hengenvetoon voin todeta, että ne ovat minusta myös pelottavimpia ja ällöttävimpiä eliöitä joukossamme. Hiiteen tieteellinen neutraalius.

Joskus onnistun säilyttämään tiedenaisen zen-mielentilan ötököiden suhteen (tämä epätieteellinen termi pitää määritelmässäni sisällään lähestulkoon kaikki niveljalkaisten pääjakson eliöt)  ja jopa tekemään lähempää tuttavuutta niiden kanssa. Silloin saatan ihailla niiden metallinhohtoista kitiinikuorta, jalkoja (joita on, iiks, ihan liian paljon), niiden erikoisia leukarihmasysteemejä, sinne tänne sojottavia tuntosarvia ja mulkoilevia verkkosilmiä. Ja sitten jos ja kun tämä tiedenaisen zenismi hajoaa, vuorossa on sellainen sätkykohtaus, että Darwin kääntyisi haudassaan, jos tietäisi.

Olen yrittänyt kyllä tehdä asialle jotakin. Minulla on ollut lemmikkeinä isoja lintuhämähäkkejä ja valtavia kummitussirkkoja. Hämähäkkejä en uskaltanut käsitellä, mutta kummitussirkkojen uskalsin jopa antaa kävellä käsivarrellani. Ei auttanut. Paitsi että kummitussirkat on nyt mun kamuja. Mutta esimerkiksi rukoilijasirkat eivät. Ne ovat edelleen yhtä kammottavia, vaikkakin myös kauniita. Lisäksi olen lukenut kirjan araknofobiasta, jotta voisin paremmin ymmärtää pelkoani. Freudilaiset tulkinnat hämähäkkien kammosta ovat hyvin tiedossa. Enkä myönnä mitään.

En haluaisi menettää yöuniani sen takia, että bongaan huoneeni katosta jättimäisen hämähäkin. En haluaisi saada sätkyä pyörän päällä, jos rinnuksilleni lennähtää kaskas tai hepokatti. Haluan ihailla, en sätkyillä. Ommmm… ja tässähän on taas se liikenneaspekti. Auton tuulilasiin voi päätyä jotain isompaa kuin ötökät.

(Kuva: Sqrt, Andreas Hein)
Miksi tämä kultahamsteri on useimpien mielestä söpömpi kuin esimerkiksi...
 
(Kuva: James Niland)
...tämä hyppyhämähäkki? Molemmat ovat pieniä, karvaisia ja niillä on ihanat tummat nappisilmät. No. Hyppyhämähäkillä niitä on kahden sijaan kahdeksan, mutta kuitenkin.

 

Nämä noin niin kuin päällimmäisinä. Ja lopuksi - ihan vain jotta saan nämä sydämeltäni - vielä pari asiaa, jotka ovat pyörineet mielessäni:

Lentokone tippuu, joku tulee ja ryöstää, kumi menee puhki ekan, tokan ja kolmannen kerran, tulee nestehukka ja pyörryn, kärtsään auringossa huolella, hai tulee ja puree, käärme tulee ja puree, apina varastaa kameran/matkamittarin/silmälasit, joku tinttaa multa nenän vinoon salilla, tulee äitiä ikävä, tulee ripuli, tulee denguekuume, tulee eksistentiaalinen kriisi, tulee parisuhteettomuuskriisi, läppäri menee rikki enkä pääse dataamaan, kamera menee rikki (tai apina vie) ja kaikki jää dokumentoimatta, rakastun renttuun, en rakastu renttuun… ja mitä näitä nyt on. Suurempia ja pienempiä pelkoja. Todennäköisempiä ja epätodennäköisempiä.

Mutta oikeastihan kaikki menee ihan hyvin. Ja ennen kaikkea: mitä tapahtuu, tapahtuu.

 
Käyttäjän Johanna K. kuva

Johanna K.

satunnainenhaah...
Käyttäjän satunnainenhaahuilija kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 6 kuukautta sitten
Liittyi: 06.01.2013 - 17:51
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Nää oot otsikoinu nuo sun pelot hyvin. Oululaisen silimää miellyttää ku näkkee nuin kirijotettua tekstiä. Elä kummiskaan liikaa pelekää. Hyvin se mennee.

niilo
Offline
Viimeksi kirjautunut: 8 kuukautta 4 päivää sitten
Liittyi: 27.01.2003 - 21:39
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Malariaprofylaksia varmaan hoidettu, sitten on leegio ikäviä tropiikin tauteja joille ei vaan voi oikein mitään, melioidosis ym. lähtömoraalia kohentavia.

Johanna K.
Käyttäjän Johanna K. kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 2 kuukautta sitten
Liittyi: 24.08.2013 - 14:56
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Pijän Oulun lippua korokialla täälä troppiikissa.

Ei oo malariaestoa otettu. Väittivät lekurissa, ettei ole tarpeen. Denguekuume täällä kuulemma ennemmin tulee. Ja siihen ei ole rokotetta. Offit on pohjoisen tytöllä mukana. Ehkä hankin vielä hyttysverkon täältä Bangkokista, niin pysyvät pistävät penteleet poissa mun kimpusta öisin myös reissun päällä.

Johanna K.
Käyttäjän Johanna K. kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 2 kuukautta sitten
Liittyi: 24.08.2013 - 14:56
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Jep... oisin voinut jättää lukematta tuosta melioidosiksesta...;)

jaakko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 viikko 4 päivää sitten
Liittyi: 19.11.2013 - 09:43
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

" Ja ennen kaikkea: mitä tapahtuu, tapahtuu."

juuri niin. loppujen lopuksi -kuinka hyvin valmistautunut ja varautunut onkin- kaikkeen ei voi varautua, kaikkea ei voi varoa, ja joskus pitää vaan antaa mennä. M Lehtipuuta vapaasti lainaten, kuoleman pelko ei estä kuolemista mutta elämisen kyllä.

jariarkko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 20 tuntia 17 min sitten
Liittyi: 13.02.2012 - 12:44
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Hienosti tuntoja kuvaava artikkeli! Mutta kaikke menee varmasti hyvin. Malarian levinneisyysalueet tunnetaan hyvin, joten jos lääkärin mielestä ei tarvita niin ei tarvita. Nuo alueet on myös usein korkeussidonnaisia, esim. että tuhanen metrin yläpuolella vaaraa ei ole, alemmilla mailla kyllä. Karttoja tarvittavista rokotuksista yms. löytyy esim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_artikkeli=mat00185

Hyttysverkko ja paikallisesti (ei Suomesta) hankitut vahvat myrkyt on kuitenkin IMHO erittäin hyödyllisiä, vaikkapa nyt sitä Dengueta vastaan.

Mutta ennen kaikkea: onnettomuuksia voi sattua kotonakin. Tuntematon on aina pelottava, mutta parempi kuitenkin tehdä mitä haluaa. Ja mikä nyt sitten on todennäköistä. Älä kiipeä sille tuolille ylettääksesi yläkaappiin - sen on koitunut monen kohtaloksi - vaan mene sinne turvallisempaan Thaimaaseen.

Hyvää matkaa!

kukko
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 9 kuukautta sitten
Liittyi: 23.08.2009 - 10:59
Re: Pelkoa ja inhoa Thaimaan matkan aattona

Oikein hyvää ja turvallista matkaa! Odotan innolla kuulumisia reissusta:)