Thaimaan pyöräseikkailu let's go!

Hua Hinissa aurinko korvensi pallon pintaa oikein toden teolla. Kävelin rautatieasemalta pääkatua ja käännyin ensimmäiselle kadulle, joka näytti tarjoavan jotain majoitusliikkeen tapaista. Hua Hin Euro City Hostel. Sänkypaikka kuuden naisen dormissa maksoi 200 bahtia eli vajaa viisi euroa. Paikka oli murju, mutta olin hikoillut valikoivuuden pois keskipäivän paahteessa.

Kun olin kumonnut toisen päiväannoksen kofeiinia alas kurkusta viereisessä kahvilassa, soitin Hua Hin Bike Toursin puhelinnumeroon. Puhelimeen vastasi Christopher, yrityksen omistaja, entinen merijalkaväen sotilas, joka oli yhdeksän vuotta sitten perustanut pyöräretkeily-yrityksen. Onneksi Christopher muisti nopeasti kuka olin ja minkälainen sähköpostikeskustelumme oli pääpiirteissään ollut. Nyt selvisi se viimeisen vahvistuksenkin viipyminen. Hän oli siinä käsityksessä, että minä en ollut vastannut hänen viimeisimpään sähköpostiviestiin, ja minä juuri päinvastaisessa. No. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut, sillä Chris (kutsutaan häntä siksi, koska se on lyhyempi ja siksi kivempi kirjoittaa) kertoi, että häneltä löytyi sopiva pyörä, jonka voisin vuokrata niiksi kuudeksitoista päiväksi, kun sitä tarvitsisin. 

Sovimme, että Chris soittaa minulle uudelleen parin tunnin päästä, jotta voisimme sopia pyörän sovittamisesta ja tehdä sopimuspaperit. Chris oli nimittäin parhaillaan pyöräretkellä asiakkaidensa kanssa. Kulutin aikaani istumalla kahvilassa ja kävelemällä rantaan. Lisäksi kävin jonottamassa tunnin paikallisessa postitoimistossa kummipojan lahjan vuoksi. Tunti on aika pitkä aika jonottaa. Kukaan ei silti näyttänyt hermostuvan. Thaimaassa hermostuminen ja kärsimätön käytös tarkoittaa kasvojen menettämistä muiden edessä. Sitä vältetään viimeiseen asti. Minusta puolestaan oli helpottavaa istua ilmastoidussa salissa, tarkkailla ihmisiä ja antaa ajatusten harhailla. 

Ranta sen sijaan oli pettymys. Se oli - kuten koko kaupunki - täynnä länsimaisia turisteja ja heille krääsää kaupittelevia paikallisia. Jopa meri, jonka näkemistä olin odottanut lapsen innolla, näytti masentuneelta ja harmaalta. Istuin aurinkotuoliin hieman lannistuneena ja yhtäkkiä tajusin myös kuinka väsynyt olin. Hetken päästä yksi rannan myyjistä tuli luokseni. "Miss, you want sunchair? 150 baht." Mutisin jotain tyyliin "No. Sorry, I thought these were free." Nousin ylös ja kävelin kymmenen metrin päässä oleville kiville ja lysähdin istumaan. Plääh. Halusin päästä pian pois täältä. Kello läheni jo seitsemää, eikä Chris vieläkään ollut soittanut. Entä jos en saisikaan pyörää vielä tänään? Halusin päästä liikenteeseen aikaisin tiistaina, kun pahamaineinen Phetkasem road olisi vielä aamu-uninen. Se tarkoittaisi, että pyörä piti saada tänään, sillä pyörän varustamiseenkin menisi aikaa.

 

 

Hua Hinin ankeuttajat: hiekalle ryöminyt kaupankäynti ja kolossaaliset turistilinnakkeet, joita kohosi vieri vieressä pitkin rantaa.
 

Kuka lähtee niinkin kauas kuin Thaimaahan, ja haluaa sitten syödä suomalaista ruokaa muiden suomalaisten seurassa. Eh.
 
 

Hetken päästä Chris onneksi soitti ja sanoi tulevansa hakemaan minut hostellilta, jotta voisin mennä sovittamaan pyörää.

Chris osoittautui oikein mukavaksi kaveriksi. Samoin hänen työntekijänsä Yo, paikallinen, mutta Australiassa opiskellut nuori mies, joka puhui virheetöntä englantia. Pyörä sovitettiin minulle, siihen viritettiin tavarateline ja sain mukaani myös vaijerilukon. Kuudentoista päivän pyörä- ja tavaratelinevuokra tuli maksamaan 4000 bahtia eli noin 90 euroa. Lisäksi sain jättää rinkkani heidän hoteisiin, kunnes palauttaisin pyöräni 25. joulukuuta.

Chrisin mielestä minun ensimmäinen Thaimaan pyöräilykokemus ei saanut olla Phetkasemilla pimeässä pyöräily, joten sain häneltä kyydin takaisin majapaikkaani. Matkalla hän lateli minulle vielä viime hetken ohjeita. "Phetkasemin pientareet ovat leveät, mutta välillä autot ohittavat niiden kautta. Välillä piennarta pitkin voi tulla moottoripyörä liikennettä vastaan. Pidä silmällä tiessä olevia monttuja, niihin voi vääntyä eturengas pahastikin. Älä anna hyökkäilevien koirien viedä huomiotasi liikenteestä. Pidä etäisyyttä juopuneisiin miehiin. Jos menet temppelialueelle, peitä olkapääsi." Kun kysyin, pitikö hän järkevänä suunnitelmaani lähteä liikkeelle mahdollisimman aikaisin seuraavana aamuna, esimerkiksi puoli kuudelta, Chris sanoi: "No, don't go on Phetkasem that early. That's when everybody's still driving drunk home from wherever they've been partying."

O-kei.

Valmistelin vielä illalla pyörääni aamua varten. Viritin etulaukun pidikkeen ohjaustankoon ja ohjelmoin matkamittarin. Pakkasin tavarani kahteen takalaukkuun. Etulaukkuun kaikki tärkeä, jonka piti olla helposti käsillä, kuten kamerat, käsidesi, kompassi, käsipaperia, pieni thai-englanti kieliopas… Vyölaukkuun kaikkein olennaisin: rahat, luottokortti, passi ja lähes yhtä tärkeät: huulirasva ja finnivoide.

Ei varmaan yllätä enää ketään, että en taaskaan nukkunut kovin paljoa. Pakattuani tavarat jäin suustani kiinni kahden huonetoverini, japanilaisen ja kiinalaisen naisen kanssa. Kerroimme puolin ja toisin omat tarinamme siitä, mitä teimme Thaimaassa. Olimme kaikki yksin reissussa. Minusta se oli aika jännää. Käsittelimme muun muassa ällöttävät hyönteiset, orpojen norsunpoikasten hoitokodissa työskentelyn ja länsimaisten vanhempien miesten suhteet nuoriin thaimaalaisiin naisiin aika perin pohjaisesti. Uni jäi sitten pintapuoliseen käsittelyyn.

 

Kamojen kasaamista aamutuimaan. Mukana siis kaksi Ortliebin Roller Classicia sekä saman valmistajan etulaukku karttataskulla. Laukuissa niukasti vaatteita, mutta sitäkin enemmän kaikenlaista pyörähärpäkettä ja elektroniikkaa ja piuhaa. En edelleenkään käsitä, miten toalettilaukku saattoi olla ihan täyteen ahdettu, vaikka mukaan piti ottaa vain ihan kaikkein välttämättömin.
 
 
 
 
 
Reissupyöräni seuraavien päivien ajan. Ristin sen Veli Hopeaksi. 

 

Ensimmäinen päivä pyörän päällä: Hua Hin - Sam Roi Yot

Lähdin liikenteeseen puoli kahdeksalta. Minun piti ajaa Phetkasem roadia parin kilometrin ajan, kunnes pääsisin rauhallisemmille pikkuteille. Vasemmanpuoleinen liikenne vaati kaiken keskittymiseni. Chrisin varoitukset olivat hyvin muistissani edellisillalta. "Muista aina katsoa, joka suuntaan, vaikka valot olisivat sinulle vihreät. Täällä mennään, kun siltä tuntuu." Selvisin kuitenkin kahdesta risteyksestä kunnialla ja pääsin posottamaan suoralla. Ohitseni viiletti viiden maantiepyöräilijän seurue. Harvinainen näky tällä maailmankolkalla.

Ensimmäisen päivän etappini noudatteli suurimmalta osin rannikkoa. Matkamittari ei toiminut heti matkan alusta, mutta koska kävin vielä illalla pyöräilemässä lähimaastossa, uskon että 52 km, joka näkyi mittarissa, ei ollut kovin kaukana totuudesta.

Vain hetken aikaa pikkuteitä pyöräiltyäni tajusin virnisteleväni kuin idiootti. Ihan vain siitä syystä, että sain pyöräillä. Iloni ovat yksinkertaiset. Edessäni avautui tie, joka jatkui ja jatkui. Aurinko paistoi. Näin koko ajan jotain uutta. Haistoin koko ajan uusia tuoksuja, hajuja, lemuja, ja toivotin ne kaikki tervetulleeksi aistieni koettavaksi. Tämä oli yksinkertaisesti parhaita juttuja, mitä lomallaan saattoi tehdä.

Mutta se muuttui vain paremmaksi, kun pääsin pyöräilemään aivan merenrantaa vierustavaa tietä pitkin. Meri! Kaukana oli Hua Hinin turistirannan masentunut ja alistunut meri. Tämä mielikuvistani tuttu meri oli sininen, auringon säteitä tuhansista eri kulmista heijastava hymyilevä meri. Pyöräilin eteenpäin ja virne naamallani senkuin leveni.

Hetken edettyäni vastaani pyöräili, kuka muukaan kuin Chris, kahden asiakkaansa kanssa. He olivat lähteneet liikkeelle etelämpää ja pyöräilivät kohti Hua Hiniä. Vaihdoimme muutaman sanan keskenämme ja toivotimme toisillemme hyviä jatkoja. Chrisin mukaan pyöräni varustekokoonpano näytti toimivalta, samoin reittisuunnitelmani. Hän oli aiemmin kertonut törmänneensä turisteihin, jotka halusivat vuokrata häneltä pyörän suunnatakseen etelään pitkin Phetkasem roadia. Chrisin mielestä tämä oli järjetöntä, Phetkasemilla pääsi liian helposti hengestään eikä pyöräilystä saanut irti mitään. Kaikki huomio meni liikenteen seuraamiseen, eivätkä maisemat edes olleet näkemisen arvoisia. Toista oli, jos seurasi pieniä teitä, jotka hän ja hänen työntekijänsä olivat ajan kanssa kartoittaneet. Edellisenä iltana oli käynyt ilmi, että reittikarttani, jotka olin saanut bicyclethailand.com-sivuston ylläpitäjiltä, olivat nimenomaan Chrisin löytämiä reittejä.

Olisin hyvin jaksanut pyöräillä pidempäänkin, mutta löysin iltapäivällä mukavan rannan Khao Sam Roi Yotin kansallispuistoalueen pohjoiskolkasta. Tämä merenpoukama oli täynnä pieniä lomakyliä, mutta tämä herätti huomioni vaatimattomuudellaan. Monien muiden lomakylien ympärillä oli aidat ja portilla vartijat, mutta tämä vaikutti avoimelta ja kotikutoiselta, mutta silti siistiltä ja turvalliselta.

Kun olin kasannut tavarani sisälle majapaikkaani ja nukkunut tunnin päikkärit, suuntasin rantaan. Jo rantahiekasta löytyi kaikenlaista mieltä kutkuttavaa: kotiloita, simpukankuoria, pienen pieniä taskurapuja, jotka olivat kaivaneet hiekkaan käytävän, jossa ne oleskelivat laskuveden aikaan, kuollut syvänmerenkala ja muhjaantunut meduusa.

 

Tältä näyttää onnellinen retkipyöräilijä.
 
 

Lurppakorvalehmät olivat suloisia. Niitä tuli vastaan myöhemminkin. Osa ei ehkä ikinä ollut nähnyt pyöräilijää. Isot korvat ovat avuksi lämmönsäätelyssä. Ne ovat ohuet, ja niissä on tiheä verisuonitus, joka siirtää lämpöä kehon sisäosista kohti pintaa. 
 
 
 
Veli Hopea poseeraa ensimmäisen reissumajapaikan kyltin edessä.

 

Tunnemyrsky meressä ja paljastuksia luolaretkellä

Meren näkeminen lähietäisyydeltä ja siellä uiminen oli minulle uusi ja mahtava kokemus. Toki olin lillunut Itämeressä lukuisia kertoja, ja Välimeressäkin kerran, mutta en valtameressä. Niinpä minä väliin itkeskelin ilon kyyneliä ja väliin kikattelin ääneen, kun valtameren aallot ensi kertaa keinuttelivat minua lempeästi tai törmäsivät päin voimalla. Olen huomannut, että yksin matkustaessa on jotenkin enemmän kosketuksissa omiin tunteisiinsa, kuin jos matkustaa porukassa tai kaksistaan. Kaikki tunteet kasaantuu yhteen päähän, kuplivat siellä, eikä niitä voi purkaa sanoiksi kenellekään. Tuloksena voi olla tällaisia tunneylilyöntejä. Onneksi olin sen verran kaukana paikallisista kalastajista, etteivät he joutuneet todistamaan hullun farangin epäilyttävää tunneailahtelua.

Kun olin syönyt maukkaan annoksen pad thaita eli nuudeleita, tofua ja katkarapuja, päätin vielä lähteä etsiskelemään lähistöllä sijaitsevaa Prayah Nakhonin luolaa. Kartan mukaan sinne oli vajaan kymmenen kilometrin matka. Ajoin ensin oikean risteyksen ohi ja jouduin palaamaan jonkin matkaa takaisin päin. Missään ei kyllä ollut mitään kylttejä mistään luolasta. Mutta olinkin ajatellut, että tämä oli jonkinlainen paikallisten reitti luolalle. Kun löysin aikomani risteyksen ja lähdin ajamaan tietä eteenpäin, näin melko pian tien vierellä kasvavien puskien luona paikallisen miehen… asioillaan. Niin sanotusti numero ykkösellä. Käänsin katseeni häveliäästi toiseen suuntaan kun ajoin miehen ohi. Mies näki minut, ja sen sekunnin ajan kun näin hänen katseen, yllätyin, koska hän näyttänyt mitenkään erityisen nololta. Ja tähän asti kokemani mukaan Thaimaassa ollaan aika häveliäitä.

Hetken ajettuani tajusin, etten todellakaan ollut oikealla tiellä. Tie näytti johtavan läheiselle golfkentälle. Annoin periksi ja päätin kääntyä takaisin. Hetki sitten näkemäni mies oli edelleen puskissa, edelleen vehje kädessään, mutta tällä kertaa tajusin, mistä oli kyse. Mies kääntyi minuun päin ja sanoi jotain, mistä en tietenkään tajunnut mitään, ja jatkoi itsensä koskettelua. Ei tämä mies asioillaan ollut, hän oli jonkin sortin itsensäpaljastaja. Hämmästyttävää kyllä, mutta en edes erityisemmin säikähtänyt, olin vain jotenkin typertynyt. Päätin kuitenkin suunnata seuraavaksi takaisin majapaikkaani. Ei enää yllätyksiä tälle päivälle kiitos.

Ilta kuitenkin tarjoili vielä pari jännää kohtaamista. Seitsemän aikaan, kun oli jo pimeää, pidin hyvänä ideana lähteä vähän iltakävelylle pitkin rantatietä. Olin aikaisemmin päivällä rannalle saapuessani ohittanut 7-Eleven -myymälän, ja ajattelin, että voisin kävellä sinne ostamaan vettä ja ehkä jotain pientä naposteltavaakin. Hirveän hieno idea. Minulla ei ollut ensimmäisenä pyöräilypäivänä ollut mitään ongelmia koirien kanssa. Ne olivat kaikki auringonpaahteessa makaavia riepuja, eikä niistä ollut edes haukkumaan. Mutta kun kävelin pimeää rantatietä otsalamppuni suoman valon turvin, yhden lomakylän porttien takaa kumahti äkkiä kahden koiran haukku. Seuraavassa hetkessä nämä molemmat hurtat hyppäsivät aidan yli ja tulivat hyvää vauhtia kohti. Pakotin itseni pysymään rauhallisena ja jatkamaan kävelyäni eteenpäin. Komensin koiria varmalla äänellä. Huomasin kuitenkin, että olin vaistonvaraisesti nostanut käteni rinnalleni, en kyennyt kävelemään käsiä roikottaen, kun kaksi vihaisena haukkuvaa koiraa seurasi minua.

Koirat seurasivat minua sadan metrin ajan ja luovuttivat sitten. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Ei helekutti. Minulla olisi vielä kilometri jäljellä, enkä halunnut kokea samaa uudestaan. Päätin jättää kauppareissun väliin ja palata majapaikkaani pilkkopimeän hiekkarannan kautta. Tietenkin sielläkin oli koira, joka säikäytti minut pahemman kerran, mutta tunne taisi olla molemminpuolinen.

Olin aika uupunut kun vihdoin vaivuin vuoteelleni. Univelkaa oli kertynyt useammalta yöltä. Ulkona sirittivät kaskaat ja sirkat. Ilmastointilaite hurisi turvallisena. Silti unensaaminen siirtyi. Kurkkua kutitti aivan kuin heinänuha-aikaan Suomen suvessa. Könysin vielä ottamaan antihistamiinin. Uni antoi odottaa itseään pikkutunneille.

Tältä näyttää onnellinen maanisäkäs, joka koki juuri ensikylpynsä valtameren aalloissa.

 
 
Nämä mystiset hiekkapallerot on pyöritellyt pienen pieni taskurapu. Taskurapu kaivaa itselleen tunnelin, jossa se asustelee laskuveden aikaan suojassa auringon armottomalta paahteelta. Hiekkapallerot ovat tunnelinkaivuusta syntynyttä rakennusjätettä.
 

Koskaan ei ole liian vanha leikkimään hiekkaleikkejä.

Itsensäpaljastaja saattoi tallentua GoPro-kameralleni, mutta en ole vielä tarkistanut asiaa. Valokuvaa minulla ei hänestä kuitenkaan (onneksi) ole. Niinpä lopetankin tämän blogipostauksen kuvaan kauniista simpukankuorista, joiden etsimiseen käytin pitkän tovin. 

 
Käyttäjän Johanna K. kuva

Johanna K.

satunnainenhaah...
Käyttäjän satunnainenhaahuilija kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 3 kuukautta sitten
Liittyi: 06.01.2013 - 17:51
Re: Thaimaan pyöräseikkailu let's go!

Taas keskeytyi kaikki muu tekeminen, kun löysin blogipäivityksesi. Hyvin näyttää reissusi sujuvan: on aurinkoa ja jännittäviä tilanteita. Noin sitä pitää unelmia toteuttaa. Rispektiä tulee ainakin täältä pimeyden keskeltä, josta kohta sulaa loputkin lumet pois.

Johanna K.
Käyttäjän Johanna K. kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 1 viikko sitten
Liittyi: 24.08.2013 - 14:56
Re: Thaimaan pyöräseikkailu let's go!

Kiitos! Voi kunpa sinne pohjoiseen tulisi sentään valkea joulu. :/

satunnainenhaah...
Käyttäjän satunnainenhaahuilija kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 3 kuukautta sitten
Liittyi: 06.01.2013 - 17:51
Re: Thaimaan pyöräseikkailu let's go!

Heikolta näyttää... tälle viikolle on ennustettu lumisateita, ja ensi viikolle +4 asteen lämpötiloja ja vesisadetta :\ Lumiretkeilykausi lyhenee vuosi vuodelta.