Twin Peaksista Chumphoniin - vika päivä pyörän päällä

 

Helmikuu.

Helmikuu, ja silti Thaimaan matkakertomus on edelleen kesken. Talvi ja talven ulkoilutouhut ovat jo hyvän aikaa olleet vauhdissa ja olisi korkea aika siirtyä kertomaan niistä.

Mutta Thaimaan retki on ensin saatava päätökseen. Kaksi kirjoitusta se vaatii ja sitten on aika kertoa taikatalvesta 2014.

***

Viimeisen pyöräilypäiväni aamu on siitä poikkeuksellinen, että ilma on todella nihkeä. Maa on paikoin märkä, joten yöllä on satanut. Olen nukkunut todella sikeästi, koska en ole herännyt sateeseen. Minua varoiteltiin etukäteen Suomessa, että Thaimaa olisi monsuunisateiden jäljiltä uuvuttavan kuumankostea, mutta mielestäni ilmasto on tähän asti ollut vielä hyvinkin siedettävä. Mereltä käy usein pieni tuulenvire ja pyöräillessä ilmavirta vilvoittaa ihoa.

Koska olin edellisenä iltana tehnyt päätöksen poiketa suunnittelemaltani reitiltä kohti rantaa, mistä olin löytänyt lopulta Twin Peaks -henkisen yöpaikkani, olin ajatellut, että palaisin takaisin alkuperäiselle reitille. Kun kävin illalla syömässä yhdessä rannan ravintoloista, päädyin kuitenkin juttusille paikan omistajan kanssa, joka neuvoi minua pyöräilemään rantareittiä pitkin, joka yhtyisi myöhemmin suunnittelemaani reittiin. Miehen ehdotus ei uponnut aivan heti, koska viimeksi reitiltä poikkeamiseni päätyi sinänsä mielenkiintoisten, mutta rengasrikkoon johtaneiden pikkuteiden ajamiseen. Mies kuitenkin kertoi, että rantareitti oli Thaimaan kuninkaan lempilapsi maaseudun kunnostusprojektien joukossa. Reitti oli rakennettu erityisesti pyöräilijöitä ajatellen, ja siinä oli jopa oma pyöräilijöille merkitty kaista.

Miehen ehdotus sai lopulta ostajansa.

Mies ei ollut lupaillut liikoja. Tie on upeassa kunnossa. Tien molemmissa reunoissa kulkee punertavat pyöräkaistat ja asfaltti on tasaista, tuoretta ja pyörä rullaa reippaasti eteenpäin.

Vain muutaman kilometrin ajettuani törmään odottamattomaan ilmestykseen. Hiekkadyynejä. Thaimaassa. No miksei, mutta ei kuitenkaan jotain, mitä Thaimaan maisemista ensimmäisenä tulisi mieleen. Päätän pysähtyä hetkeksi, joten jätän pyöräni laukkuineen tiekaiteen viereen ja kipuan aikani ylös alas hiekkadyynejä. Kipuan ja hikoilen. Yskin ja niiskutan. Olen edelleen hieman puolikuntoinen ja astmalääkkeelle tulee ihan oikeasti käyttöä. Aamuinen nihkeys tuntuu ilmassa edelleen, vaikka mereltä onneksi taas hieman puhaltelee.

Katseltuani aikani maisemia dyynien päältä, laskeudun rantaan, joka on täysin rakentamaton. Nousuvesi on kasannut hiekalle kaikenlaista roinaa merestä. Ajatus pinta-alaltaan noin Ranskan kokoisesta jätelautasta Tyynenmeren keskellä ei tunnu yhtään uskomattomalta. We people suck.

 

Näin upea oli maisemareitti, jota sain ajaa!
 
 
Maisemareitillä pyöräillessäni tein kerran äkkijarrutuksen, koska näin maassa jotain mielenkiintoista. Maassa oli lisko. Liskon liikkumattomuus ja outo väriyhdistelmä - en ole koskaan nähnyt kuvissakaan mustapunaista liskoa - sai minut heti epäileväksi. Lisko paljastui muoviseksi leluksi. Katselin hetken ympärilleni ja odotin, että pusikosta tulisi pian piilokameraohjelman kuvausryhmä. Eipä tullut. 
 
 
 
 
 
Vähän matkaa dyyneiltä eteenpäin näin tällaisen laiturin, jonne oli tietenkin pakko ajaa pyörä. Laiturilta oli hienot näkymät. Jopa veden alle, missä näin joukon trumpettikaloja.

 

Jatkan matkaa ja pysähdyn pian ostamaan juotavaa yhden talon pihasta. Thaimaassa ei juuri ole varsinaisia elintarvikekauppoja. Toki kaupungeista löytyy 7-eleveneitä ja ehkä jopa yksi isompi Target, mutta suuren valikoiman kauppoja ei juuri ole, paitsi todella isoissa kaupungeissa, kuten Bangkokissa. Sen sijaan maaseudulla lähes jokaisen talon pihalla tai kuistilla on jotain myynnissä. Vähintään pullotettua vettä sekä kauden hedelmiä ja vihanneksia.

Minulle myy vettä noin minun ikäiseni nainen. Hän yhtä aikaa ihastelee ja kauhistelee sitä, että olen reissussa yksin. Hän kysyy, saako hän kokeilla ajaa pyörälläni laukkuineen päivineen. Tottakai. Niin nainen nousee satulaan ja tekee pienen lenkin. "It's heavy!" Kohta naisen äiti, tai anoppi, tulee paikalle naisen lapsen kanssa. Kohta löydän itseni poseeraamasta kuvissa tämän kolmipolvisen suvun kanssa.

Poseerausta thaimaalaisen perheen kanssa. 
 
 
 
Tässä ihastuttavassa ja kikattavassa seurassa nautin lounaani viimeisenä pyöräilypäivänä. Hauskuutin tyttöjä lueskelemalla thaiksi joitain sanoja pienestä sanakirjastani. Ei tainnut olla ääntämys ihan kohdallaan.
 

Jo edellisenä päivänä sain todeta, että reitilleni mahtui myös mäkiä. Tänään mäkiä on vielä enemmän. Ei todellakaan mitään jyrkkiä tai edes kovin korkeita, mutta tällaisessa helteessä pienikin nousu tuntuu raskaalta. Yhtä alamäkeä lasketellessani näen jo kaukaa metsäisen mäen keskeltä nousevan Buddhan patsaan. Sitä ei ole kullattu, ainakaan vielä. Kun pyöräilen lähemmäksi, näen, että patsasta piirittävät rakennustelineet, joilla kipuilee kymmenkunta miestä. Patsas kohoaa kokonaisen temppelikeskittymän keskelle. Siellä täällä metsän keskeltä pilkottaa kullattuja alttarikatosten huippuja. Kaiken hengellisen rekvisiitan yllä kaikuu kajareista thaimaalainen popmusiikki, jonka tarkoitus on varmaan pitää korkealla jumalten palvontapaikkojen yllä häärivät työmiehet tyytyväisinä.

Buddha rising.
 

Ilta hämärtää, kun saavun Chumphonin lähiseudulle kellon näyttäessä viittä. Chumphonissa viivyn yhden yön, kunnes seuraavana päivänä minun on määrä jatkaa matkaani kohti Koh Phanganin saarta ja lomani toista osuutta, thainyrkkeilyä. Ennen kaupunkia ohitan turistien kansoittamia, baareja ja bungaloweja pursuilevia rantaosuuksia, ja niiden vastakohtana veden ylle paalutuksen varaan huteran näköisesti rakennettuja hökkeleitä, joiden edustalla veneet nököttävät tyynesti poukaman tyvenessä.

Ilta-auringossa kaikki näytti aina pehmeältä ja kauniilta.
 

Viimeiset pari kilometriä ennen Chumphonin keskustaa pyöräilen tiellä, jolla autot ajavat hyvää vauhtia ja pientaretta ei juurikaan ole. Nyt on jo täysin pimeää, joten minulla on takana punainen vilkku, keskisormeni ympärillä pieni valkoinen ledivalo ja päässä otsalamppu ajovalona. Chumphon tuntuu jo ihan oikealta kaupungilta. Olen etukäteen katsonut, että kaupungin pääkadulla on hostelli, johon voisin majoittua yöksi. Paikka löytyy helposti. Tunnen itseni hieman yli-ikäiseksi vääntäytyessäni huoneeseen, jossa majoittuu nähtävästi minun lisäksi viisi nuorta miestä. Mutta olen aivan liian väsynyt ja nälkäinen stressatakseni moisesta tuntemuksesta. Suihku tuntuu taivaalliselta. Jotenkin vasta hiuksia kuivatellessani tajuan, että olen nyt siellä, minne aioinkin. Lähdin tiistaina Hua Hinista ja nyt sunnuntaina olen Chumphonissa. Viisi päivää pyöräilyä, yksi päivä sairastelua. Matkamittari näyttää 360 km. Keskimäärin 72 km päivässä.

Käyn syömässä pääkadun isossa ruokahallissa. Ruoka. Maistuu. Niin. Hyvältä. Tunnen onnellisuutta ja kiitollisuutta elossaolosta, ruuasta, lihaksissani tuntuvasta raukeudesta ja mieleni kelluvasta rauhasta. Saavutuksen tunne hivelee sisintä ja tunnen itseni onnekkaaksi siitä, että minulla on mahdollisuus tehdä tällaisia reissuja. Viimeisenä yönä Bangkokissa koettu ahdistus on tiessään. Maailma on kaunis, ihmiset hyviä ja maailmankaikkeus kulkee lautaseltani haarukkaan ja sieltä ravitsemaan kehoni miljardeja soluja niiden tsiljardien mitokondrioiden toimesta.

Kaikki hyvin Thaimaassa. Ommm...

Tyyppi istuu niin nätisti penkillä Chumphonin yössä.
 
Käyttäjän Johanna K. kuva

Johanna K.

satunnainenhaah...
Käyttäjän satunnainenhaahuilija kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 8 kuukautta sitten
Liittyi: 06.01.2013 - 17:51
Re: Twin Peaksista Chumphoniin - vika päivä pyörän päällä

Ehdin jo vähän pettyä, että nytkö tämä kiinnostava reissutarina loppuu, kunnes toisella lukukerralla tajusin, että se turpaanveto-osuushan on vasta tulossa. Taivas varjele, mitä sieltä vielä tuleekaan!