Vesi

share
share

Jo ensimmäiset testit laboratoriossa erilaisten palavien aineiden kanssa osoittivat, että tämä on hiton hyvä idea!

share

Se että tuulen nopeus kesällä yltää kaksinumeroiseen lukuun voidaan pitää onnekkaana sattumana, se että päivä osuu yleiselle vapaapäivälle on jo melko epätodennäköistä ja vielä kun yritetään saada myrskytuulet osumaan aikaikkunalle jolloin on tarkoitus Suomenmestaruus kilpailut järjestää on jo melke

share

Wake Tour Finland kaapelivesilautailu kiertue käytiin tänä vuonna toista kertaa. Kiertueeseen kuului neljä osakilpailua Ylöjärvi, Vuokatti, Oulu ja Jyväskylä.

share

Lähdimme katsomaan länsi norjan surffispotit ja jos luoja suo niin, myös muutamaan aaltoon oli myös tarkoitus päästää kyytiin.

share

Myrskytuulien puhaltaessa selkämerellä on surffikansalle juhlapöytä katettuna.

share

Meillä Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet leijalautailun monipuoliseen harrastamiseen. Aika ajoin leijalautailijan mieli kuitenkin vaeltaa muille maille - sinne, missä turkoosi meri, valkoinen hiekka ja siniseltä taivaalta paahtava aurinko hivelevät mieltä ja kehoa.

share

Vuoden Retkikohde 2016 yleisöäänestyksen on voittanut Raahen saaristo. Voittajaan voi tutustua tarkemmin käynnissä olevilla GoExpo-messuilla Helsingissä 4.-6.3.2016.

share
share

Tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja ennen kaikkea pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä – edes oman hengen uhalla.

share

Vuodesta 2010 asti toiminut VIIMA kiteboardingin tarina jatkuu talvesta 2016 alkaen uuden omistajan hyvissä käsissä.

share

Ookkonää surffanut -tapahtuman kuvaraportti.

share

Kontarasti 2015 surffileffailta oli viime vuoden tapaan menestysLisätietolinkit: Kontrasti 2015 surffileffailta

share

Surffaukseen liitetään usein kapinallisimagoakin. 70 e Tal -dokumenttielokuva näyttää miten surffikulttuurin luomisessa 70-luvun Brasiliaan vastakulttuuriasennetta tarvittiin normaalia isompi annos.Lisätietolinkit: Kontrasti 2015 Surffileffailta

share

Baskimaan maailmankuulu Surfilm Projects aloittaa virallisen yhteistyön Kontrasti-surffileffaillan kanssa. Yhteistyön ansioista Helsingissä nähdään maailman parhaita surffidokumentteja.Lisätietolinkit: SurfilmFestibal.comKontrasti 2015

share

Tamperelaiselta lautapajalta surffaaja saa itselleen fiilistä ja kokemusta. Samalla syntyy itse tehty surffilautakin.Lisätietolinkit: Pinguino Surfboards FacebookissaPinguino Surfboardsin nettisivut

Sivut