Hyviä hetkiä

Ihana viikko. Maailman muuttumisen näkee useimmiten joka viikko ruohonjuuritasolla. Töissä ja vapaalla esimerkiksi kun…

Rikkinäinen lapsi hymyilee. Pysähdy ja kuvittelehan se. Arkaa iloa. Askeleita hyvään suuntaan.

Nuoret esittelevät innoissaan tutkimiensa tuotteiden elinkaaria kotiväelle vanhempainillassa. Kaikki pysähtyvät pohtimaan.

farkutdvd

Itä-Lapissa mahtavaa vapaaehtoistyötä tekevä SEY:n eläinsuojeluvalvoja käy koulullamme eläinten viikon kunniaksi joka päivä, joka luokalla! Ohjaa nuoria välittämään eläimistä. Lapset osallistuvat piirrustus- ja mielipidekirjoituskilpailuihin. Kotsassa tehdään kasvisruokaa.

Lisäksi koulussa vierailee kirjailija, metsämies ja vietetään väriviikkoa. Joka päivä pukeudutaan eri väreihin.

Vapaalla hoitoheppani Ville rentoutuu, hörisee, haukottelee, nuolee kättä ja puhaltaa hiuksia. Kiivetään tunturiin katsomaan auringonlaskua. Opitaan nostamaan rento laukka pysähdyksistä. Tuoksuva lämpöinen samettiturpa.

huipullaratsain

Ja muutama nuin murtheella

Että uusi ystäväni Pellosta on nähny 10-vuotihaana saman, meitä pikkutyttöjä järkyttänheen, elläinten teuraskuljetusvideon vuonna 1997 ko mie Etelä-Suomessa! Siittä lähtien olhaan molemmat oltu syömättä tehotuotettua lihhaa.

Sitten tuo ystäväpariskunta adoptoi aina häkissä olheen soman Jimpulakoiran, joka nukkuu nytten heän välissä ja on läpheensä rakastettu ja onnellinen.

Jimpula

Eipä muuta ko mahtavaa syyslomaa kaikille, etenki kouluisa arkensa viethäville!

Käyttäjän MaJu kuva

MaJu