Kauneuspuheesta

Mikä on sinusta kaunista? Tai hyvännäköistä tai upeaa? Ainakin kai kauniit maisemat ja iloiset hetket. Virtaava vesi, tuli, taivaan värit, vanha metsä…

Entäs ihmisissä. Minusta hymyilevä resuisuus – jopa multa kynsien alla, harittava tukka, rikkinäinen paita…

Koko kesälomani törmäsin tilanteisiin, missä ihmisten ulkonäköä kehuttiin kauniiksi. Usein ekat sanat koskivat hyvinkin tällättyä ja kuorrutettua ulkomuotoa. Kehumme uusia vaatteita ja varusteita. Kaverit toisilleen ”vau, näytät hyvältä, ihana takki”. Facebookin kuviin kommentoimme, että olet kaunis. Lapset ovat niin söpöiksi puettuja, komeita tai nättejä.

Hyvin harvalle kauneus lienee kuitenkaan arvomaailmassa ensisijaista. Miksi se on luikerrellut small-talkin kärkeen?

Totta kai tarkoitus on ilahduttaa. Mutta mihin kommentointi ajaa meitä? Entä ohjaa lapsia? Toisinaan tuntuu, että hyväksyntä ja rakkaus liitetään ulkonäköön ja upeisiin varusteisiin.

Mitä tuo kauneus siis on. Eikö se ole hyvää oloa omana itsenään. Hyväksyntää, aitoa hymyä, ryhtiä ja etenkin niitä sisäisiä arvoja – väkivallattomuutta kaikkia eliöitä ja planeettaa kohtaan. Tekoja ja rohkeita ajatuksia hyvän puolesta. Ihmisenä kasvamista, eettistä pohdintaa, oikein tekemistä toisille.

Haaste: Keksitään jotain uutta small-talkia. Sanotaanko vaikka, että on ollut ikävä ja oletpa ihana tyyppi. Tai että millainen päivä on ollut. Miten voit. Että mitä väliä sillä, mitä voi kaupasta jokainen ostaa

Käyttäjän MaJu kuva

MaJu