Vapaasukeltaminen on ihmeellistä

Tässä siitä muutama esimerkki.

Kaikilla nisäkkäillä on sukellusrefleksi. Sen sanotaan olevan jäänne ajalta, jolloin nisäkkäät asuivat vielä merissä. Merinisäkkäillä kuten valailla, sukellusrefleksi on voimakkaampi, mutta toimii aivan samalla tavalla kuin ihmisellä. Kun ihminen pidättää hengitystään, kasvojen ollessa vedessä, sukellusrefleksi käynnistyy. Sukellusrefleksin aikana syke laskee. Verenkierto keskittyy keskivartalon alueelle sisäelimille sekä aivoihin turvaten tärkeimpien elinten hapensaannin. Vastaavasti raajoissa verenkierto heikkenee. Perna kutistuu ja vereen vapautuu lisää punasoluja. Kun sukellan, en osaa tietoisesti supistaa pernaani, enkä säädellä verenkiertoani.

Hengitysrefleksin käynnistämät palleanykäykset tai paineen vaikutus vahvistaa sukellusrefleksiä. Muistaisin joskus lukeneeni eräästä vapaasukeltajasta, jolla sadan metrin syvyydessä mitattiin sydämen lyövän vain seitsemän kertaa minuutissa. En tiedä onko tämä totta. Pitääkin tarkastaa. Se on aika vähän ja siinä saattaa olla mukana pientä liioittelua. Kun sukellan, tieto asiasta ei auta minua laskemaan sykettäni.

Minun pernani on 11,5 cm pitkä. Kolmen minuutin hengenpidätyksen aikana, se kutistuu noin kuuden senttimetrin kokoiseksi. Tämä tieto ei ole koskaan merkinnyt minulle juuri mitään. En tiedä kuinka leveä minun pernani on, mutta tuskinpa siitäkään tiedosta olisi kovinkaan paljoa apua sukellukseni aikana.

Kahden minuutin välein toistetun, viiden eri mittaustuloksen,  sormenpäästäni mitattujen hemoglobiiniarvojeni tulokset vaihtelivat kymmenen minuutin aikana 148 – 169. Mittausten välillä pidätin hengitystäni ensin paikoillani jolloin arvo lähti laskemaan, tämän jälkeen liikkeessä, jolloin arvo lähti nousuun. Muistan hyvin, että se tuntui pahalta, vaikealta, enkä pystynyt tekemään alunperin sovittuja hengenpidätysaikoja, mutta tiedosta ei varsinaisesti ole ollut minulle koskaan mitään hyötyä.

Kun täytän keuhkoni täyteen normaalilla sisäänhengityksellä, keuhkojeni tilavuudeksi on mitattu 5,2 litraa. Kun pakkaan keuhkoihin mahdollisimman paljon ilmaa, keuhkotilavuudeksi on mitattu 7,7 litraa. Mitä enemmän ilmaa, varmasti mahdollista sukeltaa pidemmälle. Sen minä kyllä ymmärrän. Valaat ja hylkeet puhaltavat keuhkot tyhjiksi ennen sukellusta. Niillä on lihaksissa enemmän myoglobiinia kuin minulla. En tiedä paljonko sitä minulla on.

Kun sukellan syvyyttä, keuhkoissani oleva 5,2 litraa ilmaa, on puristunut kymmenessä metrissä paineen vaikutuksesta kasaan niin, että sitä on jäljellä enää 2,6 litraa. Kahdessakymmenessä metrissä sitä on jäljellä 1,3 litraa. Kolmessakymmenessä metrissä 6,5 desilitraa. Neljässäkymmenessä metrissä 3,25 desilitraa ja viidessäkymmenessä metrissä 1,625 desilitraa. Tästä ilmamäärästä pitäisi vielä saada ilmaa suuhun, jotta sillä voisi tasata paineet korvissa sekä muissa ilmatiloissa kuten poskionteloissa. Kun pinnalla puhaltaa keuhkot normaalisti niin tyhjiksi kuin vain saa, keuhkoissa on ilmaa vielä 1,5 litraa. Tämä tieto, ei ole auttanut minua tasaamaan paineita syvyyssukelluksen aikana. Luulen vaikutuksen olleen enemmänkin päinvastainen.

Ainoa asia, joka on auttanut minua koskaan sukeltamaan kauemmin, pidemmälle tai syvemmälle on hyvin yksinkertainen. Kun pääsen pisteeseen, jossa tekee mieli lopettaa, pysähdyn ja yritän saada jotain tolkkua siitä, miltä minusta todella tuntuu. Ja missä se tuntuu.

Se on vaikeaa. Joskus se on todella vaikeaa. Mutta onnistuessaan aivan mahtavaa.

Jotta voisin tietää miltä tuntuu, niin sukelluksen alussa kuin lopussakin, ja vielä todella keskittyä siihen, en voi samaan aikaan ajatella yhtään mitään muuta. Se on asian vaikein kohta. On keskityttävä vain yhteen asiaan. Kun mieleeni tulee jotain muuta, ja ainahan sinne pulpsahtelee ajatuksia vähän sieltä ja täältä, ajatuksen aihe on huomioitava tarkasti, jonka jälkeen voin pyyhkäistä sen mielestäni pois ilman, että se heti palaa takaisin häiritsemään keskittymistäni. Jos ajatukseni kuitenkin palaavat samaan aiheeseen uudelleen ja uudelleen, kuten ne tietenkin usein myös tekevät, tiedän juuri tämän asian tarvitsevan ihan oikeaakin pohdintaa. Huomioin asian, päätän varata sille kalenterista aikaa ja jatkan sukeltamista. Jos unodan kalenterivarauksen tehdä ja asiaa pohtia parhaani mukaa, asia odottaa minua kyllä seuraavissa treeneissä. Mielestäni maailman paras ja luotettavin tapa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. – Kätevää, vai mitä?

Tänään olin päättänyt ottaa selvää, miltä jännittäminen ihan oikeasti tuntuu. Mielenkiintoinen suunnitelma, paitsi, että juuri tänään ei jännitä. Se siitä tutkiskelusta sitten tältä erää. No, onneksi aivan varmasti voin palata siihen joskus myöhemmin.

Lupaan koko maajoukkueelle pitää opettavaisen kurssin kaikille sellaisille henkilöille, joiden elämä tuntuu tasaisen harmaalta, eikä mikään tunnu miltään. Muutama hyvä vinkki löytyisi todella helposti jaettavaksi. En saa kurssille yhtään ilmoittaunutta. Ei kovinkaan yllättävää. Kohderyhmä on täysin väärä. Täällä kenelläkään ei tietenkään ole sellaista ongelmaa.

Päivän sukelluksen suhteen kaikki menee hyvin. Tai mikään ei ainakaan mene huonosti. Ei ole kylmä. Ei ole kuuma. Ei jännitä. Syke on alhaalla. En ole myöhässä aikataulusta. Varusteet ovat siellä missä pitääkin. Nilkka on tukevasti teipattu, eikä siihen edes satu. Sääreen sattuu, mutta se tunne on jo niin tuttu ja monesti läpikäyty, ettei sitä oikein voi kutsua enää kivuksi. Räpylä menee jalkaan ilman ongelmia. Kaulapaino ei irtoa ja nenäklipsikin on hyvin. Pakkaan ilmaa yhden kerran enemmän kuin olin ajatellut, mutta sekin on juuri sopivasti. Potkin, liu'un, käännyn ja sen sellaista. En mieti jäljellä olevaa, enkä jo sukellettua matkaa. En mieti sukellusrefleksin käynnistymistä. Keskityn potkuihin ja teen ne kuten hyvältä tuntuu. Keskityn hetkeen, jolloin pitäisi nousta ylös. Keskityn siihen miltä tuntuu. Yhtäkkiä en ole varma voinko jatkaa. Sitten olenkin jo pinnassa. Miksi? Vedän keuhkoihin happea, ja samalla tiedän, että olisin hyvin voinut vielä jatkaa. Ainakin metrin. Olo on todella hyvä. Teen pintaprotokollan, odotan valkoisen kortin tuomarilta. Minuutti kestää minuutin.

Tulin pintaan liian aikaisin, enkä oikein tiedä miksi. Parempi niin, kuin vähän liian myöhään. 182 metriä, hyväksytty suoritus. Miksi tulin ylös? Varmasti minulla oli siihen joku hyvä syy tai sitten ei ehkä ollut, mutta päätän antaa asian tällä kertaa ihan vain olla.

Olin taas sijalla seitsemän. Molemmissa pituuslajeissa tasaisen varma tulos. Vahvistaa näkemystäni siitä, että taidan olla maailman seitsemänneksi paras pituussukeltaja. Urheilijan ammattitauti: En vieläkään ole ihan varma, onko se tarpeeksi hyvin. Jos haluaisin olla parempi, minun pitäisi harjoitella enemmän. Jos haluaisin olla parempi, minun pitäisi jättää tekemättä jotain muuta. Aargh. Ja minulla kun on niin monta muutakin juttua, joita haluaisin tehdä, enkä löydä niillekään tarpeeksi aikaa. Annan asian tällä kertaa olla, ja päätän palata siihen joskus myöhemmin. Menen tekemään jotain kivaa.

Olenkohan myös maailman seitsemänneksi paras laittamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen? Naurahdan ääneen ajatukselle, vaikka olenkin yksin.

Johanna

Suomen joukkueen fiiliksiä ja päivän muita tapahtumia voit seurata osoitteesta: vapaasukellusmmkisat.blogspot.fi
Lisää kuvia ja päivityksiä dokumenttiprojektimme tiimoilta löytyy osoitteista: blog.elinamanninen.com ja elinaandjohanna.com

 

Käyttäjän Johanna kuva

Johanna